Kohtalokas salaseura

Sydämeni tuntui pomppaavan kurkkuun, kun näin kirjeessä HUS:n logon.

Kyllähän minä tätä tietysti odotin. Ja kovasti odotinkin, eihän kellekään tule yllätyksenä kutsua IVF-hoidonsuunnitteluun. Mutta minä odotin sitä kauhulla.

Tämä kirje on virallinen pääsylippuni salaseuraan, johon vain harva kuuluu. Pääsylippu, jota kukaan ei halua tarvita. Sellainen salaseura, johon kukaan ei halua, mutta kuitenkin harvat joutuvat liittymään.

Tai eihän siihen ole kenenkään pakko liittyä. Tämähän perustuu vapaaehtoisuuteen, jota motivoi pakottava halu lisääntyä. Voisinhan tietysti repiä ja polttaa tämän kirjeen, ja huuhdella tuhkat lavuaariin ja unohtaa koko asian, kuten eräs tuttu teki ei-toivotulle heippalapulle, mutta sellainen pelkuruus ei nyt auta saamaan jälkikasvua.

Olen näiden vuosien aikana kyllä ehtinyt yrittää sitäkin taktiikkaa. Olen haudannut tahattoman lapsettomuuden mieleni takimmaisiin sopukoihin monta kertaa, eli ottanut rennosti, niin pirun lungisti nauttinut elämästä, mutta sellainen ei ole tuonut minkäänlaista tulosta. (Olen osannut unohtaa asian ihan vaan jättämällä soittamatta polille, minun ei ole tarvinnut hävittää yhtäkään kirjettä.)

Luen kirjeen hartaudella, vaikka yksityiskohtaiset kuvaukset hoidonkulusta ja operaatioista puistattavat minua. Lääkäriaika täytyy merkitä heti kalentereihin.

Kai tämä on elämämme raatteentie. Vaihtoehtona on luovuttaa koko Pohjois-Suomi neuvostoliittolaisille ja jatkaa tuhoontuomittua taistelua eteläisestä Suomesta, ja sitähän me emme tietenkään aio edes harkita.

No, ihan kiva että se kirje tuli jo nyt.