Kontrasti

No vieläkö jatkuu, mieheni kysyi sängystä jo ennen hyviä huomenia.

Tämä asia siirtyi elämämme keskiöön välittömästi. Tietysti. Minä nukuin koiranunta koko yön etten sotke lakanoita, sillä tamponiahan ei voi käyttää, jos haluaa tarkastella todistusaineistoa.

Soititko sä sinne lääkäriin, hän tiedusteli jo ennen lounasaikaa.

En. Ei sinne kannata nyt soittaa, kun ei ole kipuja.

Sanoithan sä että sua koskee niin kuin menkoissa?

No joo, mutta sehän on ihan normaalia.

Eikä edes verrattavissa sellasiin oikein pahoihin menkkoihin kun pärjää ilman särkylääkettä.

No mut oisko sinne kuitenki kannattanut soittaa?

Ei ne kuitenkaan tietäisi varmaksi, että mitä tapahtuu. Ja vaikka tietäisikin, niin ei ne voisi tehdä sille mitään.

Vaikka nyt löytyisi syke, niin ensi viikolla huolehtisin ihan samalla tavalla, että löytyykö sitä enää. Ja mun on paljon helpompaa päästä tästä yli, kun en ole nähnyt sen sykkivän vielä kertaakaan.

Vaikka nyt ei löytyisi sykettä, niin…

No, kai on parempi tyhjentyä tällä tavalla luomuna, ja toivoa, että se tapahtuu riittävällä tarkkuudella. Ei kai he sille mitään nyt tekisi, tsekkaisi vaan myöhemmin, että jäikö sinne lopuksi mitään poistettavaa.

Kamala ajatus. Kaavinta. Sillähän on peloteltu yläasteen abortti-informaatiosta saakka. ”Jos joutuu sellaiseen kaavintaan niin ei ehkä koskaan saa lapsia sitten kun haluaa!”

Okei. No mutta minkä verran vuotaa? Hän taitaa olla taas googlen parissa.

No… Varmaan aika saman verran kuin eilenkin. Tai ehkä vähän vähemmin.

Tai… no nytkin kyllä silti aika paljon.

Eilen tuli kyllä itse asiassa aika… tosi paljon.

Myöhemmin arvioin määrää ”sellaiseksi, että oli pakko istua enimmäkseen tuolilla, ettei vuoda ohi”. Mieheni ei tietenkään ymmärrä tätä anatomista ongelmaa, joka terveyssiteisiin liittyy.

Mä soitan sinne sitten maanantaina, niin jospa ne tutkisi jo ensi viikolla että mikä on homman nimi.

Mutta jos se nyt on mennäkseen kesken, niin se menee kuitenkin, vaikka sinne menisikin nyt jo tutkittavaksi. Ilmeisesti miehen nettitutkimukset kertovat saman asian, sillä hän tyytyy vastaukseeni.

Piti minun tämäkin päivä nähdä, mietin. Mieli tekisi mököttää kotona sohvannurkassa Benin, Jerryn ja neiti Rieslingin kanssa, mutta täällä minä olen töissä valmistelemassa elämäni toistaiseksi suurinta urasaavutusta.

Tämä on hirveän iso juttu, hirveän hieno juttu, sinettiä vaille valmis. Tietysti olen innoissani. Nyt pitäisi keskittyä ihan viimeisiin detaljeihin ja saattaa tämä maaliin asianmukaisesti, mutta minä se vaan googlaan keskenmenotarinoita.

Tämän päivän pitäisi siis olla poikkeuksellisen onnellinen. Mieleenpainuva kaikessa iloisuudessaan. Yritän keskittyä olemaan kiitollinen siitä, että jos alapääni asioita ei lasketa, minulla menee tosi hyvin.

Mutta vaikeaahan se on, vaikka kuinka kuuntelenkin kiitollisuudesta kertovaa Valon antajat-kirjaa.

Teen jopa exceliin hcg-laskurin, jolla pohdin, olisiko kaappini viimeisestä digitaalisesta raskaustestistä jotain hyötyä. On pakko todeta, että testin hcg-rajoista on harmittavan ristiriitaista tietoa. Haluaisin tehdä sen tietysti siten, että saisin selville, onko hcg noussut edelleen vai onko vuodatus tehnyt tehtävänsä, mutta en minä siitä näköjään viikonlopun aikana saa mitään hyödyllistä tietoa irti.

Pitää vaan odottaa. On pakko perua illan kahvakuulatunti ja suunnata sen sijaan ostamaan marketista jotain super-siteitä.

Ystävä sattuu laittamaan viestiä ja kysyy nimenomaan siitä, ovatko meidän lapsettomuushoidot edenneet. Päätän vastata kiertelemättä: no mä olen kai teknisesti ottaen raskaana ja taisin juuri eilen saada keskenmenon, vaikka vaarana onkin se, että säikäytän hänet ja se on muutenkin aivan TMI sinkkuelämää elävälle ihmiselle. Tekee hyvää kertoa.

Hän ei näytä säikähtävän rehellistä vastaustani ja olen iloinen, että hän sattui kysymään asiasta suoraan. Muuten en olisi saanut sanotuksi siitä mitään.