Kuudes aisti
(FYI: Lisäsin blogiini toisen avainsanan, alkutaipale. En tiedä, selkeyttääkö se kenenkään lukukokemusta, mutta löydät välilehdeltä lapsettomuus kaikki postaukseni (kuin myös arkistosta, tietysti) ja välilehdeltä alkutaipale juttuja lapsettomuustarinamme aiemmilta ajoilta.)
#alkutaipale
Vaikka mietimme lasta pitkään ja hartaasti, ehkäisystä luopuminen oli tietysti uskomattoman jännittävää. Nyt meillä kahdella oli äärimmäisen kutkuttava salaisuus, josta emme halunneet kertoa kellekään.
Perinteisessä kaveriporukan pilkkikisassa piilottelimme yhdessä minun minttukaakaomukiani muiden katseilta. Mies siemaili salaa kahta mukia, koska emme missään nimessä halunneet joutua vastaamaan tyypillisiin uteluihin minun alkoholittomuuteni syistä. Naamoistamme olisi varmasti arvannut oikean vastauksen, ja oli aivan liian aikaista sellaiselle.
Me hymyilimme merkitsevästi toisillemme, kun vastasimme sukulaisten lapsiuteluihin muina henkilöinä no mikäs kiire meillä on. Me istuimme tuntitolkulla pienen kaksiomme saunan lauteilla miettimässä, millä vedenpitävällä alibilla voimme pysyä alkuraskauden ajan poissa anoppilasta ja totutella rauhassa elämämme onnellisimpaan projektiin. Me kikatimme hillittömästi, kun raskaustestinippu meinasi unohtua illallisvieraiden nähtäville.
Kaikki oli niin ihanan erityistä. Iho oikein kihelmöi uudella tavalla, kun laskimme yhdessä, minä päivänä voisin kipittää apteekkiin hakemaan raskaustestin.
En tiedä miksi, mutta jotenkin aavistin heti alusta saakka, että lapsen saamisesta voi tulla meille todella hankalaa. Tiesin, että tässä hommassa kannattaa toivoa parasta ja pelätä pahinta. Kenties syynä epäilyksiini olivat kivuliaat ja epäsäännölliset menkat, kenties jonkinlainen kuudes aisti.
Minulla oli sellainen tuntuma, että koska me olemme olleet tähän saakka satumaisen hyväosaisia ihmisiä, meidän kohtalomme saattaisi hyvinkin olla tahaton lapsettomuus. Me olemme päässeet elämässämme hirveän helpolla: me emme ole joutuneet kohtaamaan karmeita tragedioita, ja olemme onnistuneet lähes kaikessa, mihin olemme ryhtyneet. Olisi suorastaan oikeus ja kohtuus, ettemme saisi tervettä, täydellistä lasta ihan tuosta noin vain.
En siis yllättynyt lainkaan, että vuoden yrittämisen jälkeen istuimme neuvolassa vähän erilaisissa merkeissä. Tätä skenaariota olin pelännyt kaikista eniten, ja jotenkin alitajuisesti olin tiennyt, että tänne me tulemme päätymään.
Tuntui jotenkin tosi epätodennäköiseltä, että meillä lapsenhankintakin tapahtuisi noin vain. Voisi tietysti ajatella, että se oli itseään toteuttava ennustus, mutta myös pettymykseni oli joka kuukausi niin aitoa ja syvää, etten syytä itseäni sellaisesta.
Neuvolat, lähetteet, labrat, ultraus, kp, rv, yk ja muut lyhenteet olivat minulle totaalisen uusi ja pelottava maailma. Olisin tahtonut kertoa heti ystävilleni niistä kaikista, analysoida jokaista lääkärikäyntiä, kertoa kaikista alapäätäni tuijottaneista kiusaantuneista harjoittelijoista ja apteekissa luikkimisesta.
Ajattelin, että maltan pitää tätä salaisuutta vielä ihan hetken. Pääsen kertomaan tytöille ihan pian, kun selviää, mikä minua oikein vaivaa. Mieheni sai terveen paperit tietysti heti alkuunsa.
Mutta lääkärejä tuli ja meni, eikä mitään vain löytynyt. Ei kerta kaikkiaan mitään. Kiertonikin tasoittuivat, ja OmaKannassa dg: ovulaatiohäiriö muuttui muotoon dg: määrittämätön naisen hedelmättömyys.
Joka ikinen lääkärikäynti päättyi vilpittömään tsemppaukseen: teillä on kaikki kunnossa, täällä näyttää oikein hyvältä! Sen kun vaan nyt harrastatte ahkerasti seksiä, ei ole mitään estettä raskaudelle.
Koko homma alkoi ahdistaa. Miten voi olla, etteivät he vieläkään tiedä, mikä minussa on vikana?
Olisin halunnut analysoida entistä enemmän, ihan kaikkia asioita aina kylmästä liukkarista adoption vieroksumiseen, mutta en vain pystynyt kertomaan asiasta kellekään. En vain pystynyt kertomaan, koska en tiennyt, olenko itsekään iloinen siitä, että olemme yhtä terveitä kuin tervein urospuolinen vuohi.
En halunnut kuulla yhden yhtä tsemppausta siitä, miten hienoa se on, ettei ole vikaa. Eihän se ole hienoa. Sehän on hirveää!
Ei ole mitään, mihin osaisin itse vaikuttaa, ei mitään, mitä minusta ylipäätään voisi hoitaa ja siten muuttaa asioiden kulkua. Näyttää oikein hyvältä– hokema alkoi tuntua löysältä hirreltä. Ironinen hokema.