Kypsä zen-mestari

Minä pyrin aina sanomaan haasteille kyllä. Pyrin astumaan rohkeasti sille kuuluisalle epämukavuusalueelle, ja luottamaan siihen, että kaikki kyllä järjestyy, lopulta. Pyrkimykseni toteutuu hyvin vaihtelevasti.

Parhaiten se on onnistunut työelämässä. Sanon kyllä lähes jokaiselle ammatilliselle haasteelle, hyppään useasti tuntemattomaan ja otan vastuuta. Muistutan itseäni menemään rohkeasti tulta päin, vaikka edessä on hankala tai epämiellyttävä homma. Siinähän sitä oppii, ensi kerralla kynnys ei tunnu niin suurelle. Jälkikäteen sitä tuntee onnistuneensa.

Joo, no minä voin soittaa hänelle ja kertoa ettei voida jatkaa sopimusta koeajan jälkeen. 

Kyllä, osaan (varmaan) laatia ISO45001-standardin mukaisen laatukäsikirjan.

Ehdottomasti, minä voin tehdä tästä SWOT-analyysin (kun vähäsen perehdyn asiaan).

Kyllä, kiitos kutsusta, tietysti haluan pitää luennon seminaarissanne (vaikka en kyllä ole pitänyt yhtäkään). Ai saksaksiko… 

Epäröin, kunnes muistan Pinterestiin tallentamani kuvan: if it scares you, it’s a sign you need to do it. No kyllähän se periaatteessa käy saksaksi (vaikka puhun sitä vain auttavasti).

Vaikka sen itse sanonkin, tämä on vienyt minut jo pitkälle. Työtehtävät ovat mukavia ja olen kehittynyt aikamoiseksi asiantuntijaksi.

Mikä parasta, olen huomannut, että osaan tehdä vaikka mitä ihan riittävän hyvin (ja koko ajan paremmin), vaikka en olekaan juristi/ markkinointikonsultti/ rakennusinsinööri. Fake it ’til you make it, ja niin edelleen.

Huom. en ole haukannut mitään sellaista palasta, johon oikeasti vaaditaan muodollinen pätevyys. En ole sentään niin sokaistunut oppimiskyvystäni, että tekisin lujuuslaskelmia tai sairausdiagnooseja.

Elämän muilla osa-alueilla näiden periaatteiden noudattaminen on ollut huomattavasti suurempi haaste. 

Haluaisin osata tinkiä rohkeasti, mutta se tuntuu minusta uskomattoman epämiellyttävältä. Maksan mielummin pyydetyn hinnan.

Haluaisin aina ilahtua, kun pääsen täysin ventovieraiden ihmisten keskelle. Haluaisin olla parempi ja luonnollisempi tutustuja, jota ei jännitä lainkaan mennä juhliin, joista ei tunne ketään.

Haluaisin huomauttaa maalarille huonosti maalatusta nurkasta täysin ilman omantunnon tuskia. Sehän on hänen työtään ja minä maksan siitä, voin aivan hyvin ystävällisesti, mutta selkeästi, huomauttaa asiasta. Sen kakistaminen vaan tuntuu epämiellyttävälle.

Haluaisin olla mutkaton ja avoin ihminen, joka voi sen suurempia miettimättä kertoa vanhemmilleen uutisen lapsettomuushoidoista sunnuntaikahvilla. Mutta kertomisen sijaan sysään tätä tehtävää aina vain myöhemmäksi ja myöhemmäksi.

If it scares you, it’s… Niinpä, pätee tähänkin. Kun nyt vaan saisin kerrottua, niin voisin lakata miettimästä tätä hemmetin kertomista.

Haluaisin olla kypsä zen-mestari, joka ei stressaa etukäteen sitä, mitä tuleman pitää.

selittämättömästi lapseton Nayttaaoikeinhyvalta @instagram

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *