Mikään tässä ei ole loogista

Minä en sittenkään lyyhistynyt kylpyhuoneen nurkkaan. En edes valvonut aamuyötä kyynelten kastellessa tyynyliinaa odottaen, että särkylääke alkaa vaikuttaa.

Uusi kiertoni alkoi vähitellen, täysin normaalista poiketen. Yleensä se alkaa kuin veitsellä leikaten – viiltävä kipu yllättää juurikin aamuyöstä, jolloin maailma tuntuu kaatuvan niskaan kaikin voimin. Nyt ne alkoivat niin niukasti, että tein kourallisen aivan turhia raskaustestejä, ja niiden välillä pidin itseni mahdollisimman kiireisenä muun elämäni kanssa.

Askaroimme aamusta iltaan, ja minä eläydyin samalla kolmiodraamaromaaniin (Ella Laurikainen: Isä, poika ja pojan vaimo) ja kuuntelin ajatuksella SE-seksipuhekirjaa (Rosa Meriläinen ja muita).

Kun sitten vihdoin uskalsin olla hetken yksin ajatusteni kanssa, ilman edes äänikirjaa johon keskittyä, näin mieheni vaihteeksi eri silmin.

Pari viimeistä viikkoa olen ajatellut lapsettomuuttamme lähes joka kerta, kun katson häntä. Toivonut enemmin kuin koskaan ennen, että voisimme yhdessä miettiä, mitä raskaana oleva saa syödä joulupöydästä. Pari viimeistä viikkoa olen nähnyt hänet lähinnä aviomiesparkana, jonka vaimo ei vain onnistu tulemaan raskaaksi.

Nyt näin hänet taas sinä kuumana ja hauskana komistuksena, jollainen hän on koko ajan ollutkin. Kun katsoin häntä, mieleeni ei tullutkaan ensimmäisenä lapsettomuutemme.

Se kaikkia aiempia hetkiä ylivoimaisesti musertavampi hetki ei koittanutkaan. Tai sitten se on vasta tulossa.

Olen turta. En tiedä miksi, mutta en vaan jaksa tarttua ajatukseen tästä surkeudesta, vaikka vielä viikko sitten se oli ainoa asia, joka pyöri mielessäni.

Tätä hetkeä pitäisi surra enemmän kuin mitään ikinä, mutta ei nyt vaan tunnu siltä. Ei tunnu miltään.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *