Varmaan suurin osa raskaudesta haaveilevista naisista päättää tehdä jonkinlaisen elämäntapamuutoksen jo silloin, kun he luopuvat ehkäisystä. Niin minäkin päätin.

Kaikenlaisten raskaussuositusten opiskeleminen ennakkoon oli minulle valmistautumisriitti siihen, minkälaiseen mullistukseen olen ryhtymässä. Minua ahdisti ajatus tuntemattomaksi muuttuvasta kehosta ja raskauden paljastuminen muille suunnittelematta.

Minun elämäntapani olivat lähtökohtaisestikin todella terveelliset, joten muutosajatukseni olivat turhaa intoilua. Siis aivan turhaa intoilua – ja siksi ne jäivät enemmin tai vähemmin toteuttamatta.

Minä olin jo ennen lapsiprojektia hyvässä fyysisessä kunnossa, käytin maltillisesti alkoholia, enkä ole koskaan tupakoinut. Liikuin paljon, mutta kohtuudella, nukuin hyvin ja riittävästi.

Join kyllä aika paljon kahvia toimistopäivien aikana. Ajattelin, että jos vähennän kahvimäärää jo ennakkoon, minulla olisi yksi konkreettinen muutos vähemmin toteutettavaksi sitten, kun tulen raskaaksi. Alkuraskaudessa olisi kai muutenkin tarpeeksi totuteltavia asioita. Jos vähentäisin kahvini määrää ennakkoon, toimistolla ei myöskään kiinnitettäisi huomiota yhtäkkiseen kahvimäärän leikkaamiseen. Ja kai vähempi kofeiini tekisi ihollenikin hyvää.

No, vähensin kahvin määrää joidenkin kuukausien ajaksi. Sitten totesin, että tämä on aivan turhaa saivartelua.

En pelännyt sitä, kuinka kofeiinimolekyyli tai viinitippa vaikuttaisi vasta munasolun muodossa olevan esikoiseni kognitiiviseen kyvykkyyteen. Ennemminkin mieleeni ponnahteli keinoja, joilla voisin hoitaa tämänkin projektin erityisen hyvin ja nokkelasti, kuten tapoihini kuuluu.

Kaikesta alkoholista luopuminen olisi tietysti hyväksi. En kuitenkaan harkinnut sitä tosissani, sillä käytin sitä muutenkin vähän. Ajan kuluessa päätin, että on parempi juoda lasillinen hyvin mielin, kuin kieltäytyä ja samassa jälleen uppoutua miettimään kieltäytymisen syytä, eli lapsettomuutta.

Harkitsin myös lopettavani alkoholinkäytön appivanhempieni seurassa jo ennen ehkäisystä luopumista, yksityisyyssyistä.

He ovat vahtineet alkoholinkäyttöäni seurustelumme alkuajoista lähtien, siis nimenomaan raskautta odottaen. Minua ärsytti ihan mielettömästi, että saunasiideristä kieltäytymisestä alkoi joka jumalan kerta se sama virnuilu kieltäytymisen tosiasiallisesta syystä.

Se oli raivostuttavaa käytöstä jo silloin, kun perhesuunnitelmamme olivat vasta pilke silmäkulmassa. Enhän minä, tai muutkaan miniät, olleet mitään sieppoja muutenkaan.

Siksi ajattelin, että lopetan kaiken juomisen heidän seurassaan jo kauan ennen yrittämisen aloittamista, jotta viinistä kieltäytyminen ei sitten aikanaan herätä turhaa huomiota. Ja siitäs saavat, miettiköön sen pari vuotta että onpa kumma kun ei tuon vatsa kasvanutkaan. 

Minä todellakin lopetin saunajuomat heidän luonaan ja vastasin virnuiluun erityisen kyllästyneellä resting bitch facella. Se toimi pahimpaan uteluun (joskaan ei kaikkeen, ks. tämä postaus).

Vähäisten paheideni kärkipäässä on myös sokeri. Olen jossain määrin sokerihiiri, mieleni tekee makeaa hirveän usein. En napostele kaapeista karkkipusseja, mutta kieltäydyn kahvipöydän viinereistä todella harvoin.

Pelkään, että raskaana makeanhimoni yltyy kamalaksi sokerikoukuksi, saan raskausdiabeteksen, lihon kolmekymmentä kiloa ja saan kuusikiloisen vauvan. Olen miettinyt, että olisi mahtavaa lopettaa sokerinkäyttö, tai oikeastaan sokeriherkut, kokonaan jo ennen raskautta. Se tekisi vain ja ainoastaan hyvää.

Olen pitänyt kaikenlaisia herkkutaukoja, mutten osaa arvioida, onko herkutteluni määrä todellisuudessa muuttunut lainkaan näiden vuosien aikana. En ole edes sitoutunut herkkupäivä-taktiikkaan.

Yksi merkittävä syy muutosten pysymättömyyteen lapsettomuus, sillä raskautta ajatellen tehdyt elämänmuutokset muistuttavat jatkuvalla syötöllä siitä, että on epäonnistunut tulemaan raskaaksi.

Nyt olen alkanut harkita näiden loistavien saivartelujeni toteuttamista uudelleen, sillä tieteellisesti ajateltuna, raskautumiseni on nyt lähempänä kuin koskaan aiemmin. Minulla on tiedossani oikea päivämäärä, jolloin olen melko todennäköisesti raskaana. En välttämättä ole, mutta jopa todennäköisesti olen.

Olisiko tänään siis hyvä päivä vaihtaa pienempään kahvikuppiin ja alkaa vieroittautua sokerista?

Anteeksi kauheasti, kylläpä nyt kestää avata tämä. Meillä ei täällä oikein ole tänään toimineet nämä tietokoneet.

Eipä mitään, ei todellakaan haittaa, minähän voin näyttää nämä potilastietoni vaikka puhelimesta, vaikka te käytättekin HUS:n kanssa kommunikointiin faksia. Ja osaan kaikki omat juonenkäänteeni tietysti ulkoa muutenkin.

Olen niiskuttanut nyt 12 päivää, ensimmäinen Synarela-sumute alkaa olla loppu. Se maistuu nielussa vähän pahalle, ja aivastuttaa välillä ihan hulluna. Yllättävän harmillinen vaiva näin korona-aikana.

Ennen kuin lääkäri kutsui minut sisään, äärimmäisen herttaiset ja pohjattoman ystävälliset hoitajat tarjosivat minulle jälleen pistosopastusta, jota en tarvinnut, ja sitten he varmistivat, että minun asiani ovat varmasti muutenkin kaikin puolin hyvin. Mietin taas, millä ihmeen kepulikonstilla näin harvinaisluontoisia ihmisiä on oikein löytynyt tänne töihin.

Paperieni kimpussa on jälleen uusi lääkäri. Hän on tyylikkäästi harmaantunut ja suomea murtaen puhuva nainen. Ihailen hänen täydellistä polkkamalliaan, kun hän opiskelee historiaani ja kertaa sitä ääneen. Mieleni tekisi kertoa nuo asiat itse, sillä se olisi varmaan nopeampi ja selkeämpi tapa, vaikka hän varmasti puhuukin sujuvaa lääketieteellistä koodikieltä.

Olin täällä viimeksi kaksi viikkoa sitten, jolloin toinen lääkärinainen totesi, ettei ovulaatiota ole vielä tapahtunut. Tämän takia nenäsumute aloitettiin muutama päivä alustavaa suunnitelmaa myöhemmin. Kertaamme tämän ristiriidan lääkärin kanssa useampaan kertaan, ja lopulta pääsen riisumaan housujani.

Sävähdän, kun hän suihkuttaa hirveän määrän viileää desinfiointiainetta ennen actionia, ja mietin jopa, pitäisikö se ottaa palautteena. Minä kyllä tulin tänne melkein suoraan suihkusta.

Mikä kierron päivä njyt siis on, hän kysyy, käännellen halkoa sisälläni puolelta toiselle.

Kolmekymmentäkaksi. Vähän oli tiputtelua, toissapäivänä, mutta ihan tosi vähän. Katossa on kiva taideteos. Hirveästi yksityiskohtia tuijoteltavaksi.

Ai ihan vähäshen vain? Ei kuukautisia?

Joo, ihan tosi vähän, ei niitä kyllä voi sanoa kuukautisiksi. Semmoista sotkua vaan.

Ai siis tämmöishtä? Yhtäkkiä hän heiluttaa ylpeänä anturia nenäni edessä kuin valtikkaa. Sen pinnassa tämä ruskea sotku on sekoittuneena liukkariin marmorikuviona.

Melkein naurattaa, vähän kuin hän olisi lapsi, joka juuri löysi kastemadon.

No joo, juuri tuollaista. Mutta tänään minä en vielä ollut tuota nähnyt.

Siirrymme työpöydän ääreen ja hän tulkitsee löydöksiään.

Kuulesh, tämän limakalvon pitäisi olla ohuen ohut, tiedätkö? Ohuen ohut, silloin supressio on toiminut. Ja sinulla on kaksitoista millimetriä! Oletko tehnyt raskaustestin?

Joo, tein eilen, se oli kyllä negatiivinen. Kerrankin turhasta raskaustestistä oli hyötyä.

Aivan, njo, tämän pitäisi olla ihan ohut viiva vain, ja sinulla se on kaaakshitoishta millimetriä. Hän miettii, että voin kuitenkin olla raskaana, vaikka kerron että yleensäkin ovulaatiosta menee minulla sen neljätoista päivää seuraaviin kuukautisiin.

Olisihan se kyllä mahtava ajatus, että olenkin raskaana, joten teen kotona uuden negatiivisen testin. Koko hoito siirtyy viikolla eteenpäin.