Sinusta on faksi
Susta tuli meille faksi. Laitetaanko ultra torstaille vaikka klo 8:30?
Sanan faksi kuuleminen naurattaa minua edelleen joka kerta. Minulle, milleniaanille, se on muisto kaverin kodin eteisen senkiltä, jostain vuodelta -98. Nyt se, faksi, näyttää liittyvän erittäin tiiviisti ja olennaisesti asiaan, johon toivoisin mitä hartaimmin maailman huippulääketieteen viimeisimpiä keksintöjä avukseni.
En halua edes kuvitella, mitä tällainen jälkeenjääneisyys nykytekniikasta kertoo muiden hoitomenetelmien tai muuten vaan yhteiskunnan järjestelmien kehityspotentiaalista. Kai muu yhteiskunta on siirtynyt toisiin välineisiin ihan pätevästä syystä.
Tästä se taas alkaa: pakastealkionsiirto, jota minä pelkään ja odotan yhtälailla. Elämäni kolmas alkionsiirto.
Odottaminen tuntuu piinalta jo nyt, vaikka olen vasta täyttänyt kaksisivuisen ilmoittautumiskyselyn netissä ja vastannut yhteen ainoaan polin puheluun. Ei tässä mitään lääkärikäyntejä odotella, vaan kuukauden päässä siintävää testipäivää ja sen jälkeen viikkoja 6-7, jolloin edeltävät keskenmenot tapahtuivat.
Toivo parasta ja pelkää pahinta, blaa blaa. Se on pidemmän päälle raskasta.
Jos tämä hoito onnistuu, minulla ja esikoisellamme on melkein sama syntymäpäivä. Jos tämä menee niin kuin aiemminkin, saan ystävänpäivän kunniaksi keskenmenon.
Olen innoissani ja peloissani hoitoon ilmoittautumisesta. On jotenkin levoton olo, ehkä siksi, etten osaa sanoa, kumpi tunne on vallalla.
Hoito ja sen seuraukset itsessään eivät pelota minua: todennäköisesti tiedossa on muutama ultrakäynti, nyrkillinen ovulaatiotestejä, yksi kolmen minuutin käynti alkionsiirrossa ja sitten pari nyrkillistä raskaustestejä. Helppo homma. Sen jälkeen voi hyvinkin olla raskaus ja varhainen keskenmeno, josta minun ei tarvitse juurikaan fyysisesti kärsiä.
Minua pelottaa se vaihtoehto, etten tulekaan raskaaksi, sillä on ollut lohduttavaa ajatella, että olemme sentään päässeet joka siirrolla vähän aiempaa pidemmälle. Tyyliin; okei, sain keskenmenon ja se on perseestä, mutta olin raskaampana kuin koskaan ennen, joten jotain edistystä tapahtui.
Yhtään vähäisempi lopputulema tuntuisi valtaisalle takapakille, vaikka enhän minä niin saisi ajatella. Tiedän hyvin, ettei alkio välttämättä selviä sulatuksesta, en minä välttämättä tule raskaaksi, eivät nämä siirrot ole toistensa toisintoja. Ja koko homma saattaa hyvinkin peruuntua koronan takia.
Nyt kun mietin, niin minä pelkään tulevaa pettymystä, tulee se sitten missä vaiheessa tahansa.
Pelkään myös sitä hirveää, koko arkeni valtaavaa, ahdistavaa epävarmuutta, jos tulenkin raskaaksi ja lähestytään edeltävän keskenmenon ajankohtaa.
Pelkään, että pettymyksestä tulee niin syvä, että löydämme vihdoin minun murtumispisteeni. Tähän saakka meillä on mennyt olosuhteisiin nähden ihan mukavasti, mutten tiedä, mistä ihmeestä ja kuinka kauan minä jaksan raapia uutta toivoa.