Suosittelen kaikille päiväkirjaa
#alkutaipale
Ehkäisyn jättäminen oli ihanaa. Takaraivossani kyti kyllä pieni pelko lapsenhankinnan mahdollisesta monimutkaisuudesta, mutta kyllähän parisuhde ilman ehkäisyä kipinöi aivan erityisellä tavalla.
Kierrot olivat pitkiä ja epäsäännöllisiä, joten tiedemies sisälläni piti minut maltillisena. En ostanut ovulaatiotestejä, en varannut raskaustestejä kaappiin, en halunnut keskittyä siihen liikaa. Seksi oli parempaa kuin pitkään aikaan – tämä oli jännää, kiihottavaa, ja selvästi e-pillerit olivat vähentäneet halujani.
Päätin olla hötkyilemättä turhaan, ja tehdä ensimmäiset raskaustestit vasta sitten, kun kiertoa on kulunut oikeasti pitkään, eli yli 40 päivää. Seuraavassa kierrossa odotin vieläkin pidempään, ja sitä seuraavassa päätin odottaa oireita.
Ja oireitahan tuli. Ironista kyllä, kroppani kävi läpi ihan hirveän määrän erilaisia oireita, jotka kaikki pystyy aivan kiistatta yhdistämään alkuraskauteen. Minua saattoi yhtäkkiä ummettaa kaksi viikkoa, minua saattoi panettaa aivan hulluna kolme viikkoa, minulla saattoi yhtäkkiä olla painonnostajan ruokahalu.
Mutta en vain ollut raskaana, ei haamun haamua, koskaan ikinä milloinkaan.
Kun maaginen yhden vuoden rajapyykki alkoi lähestyä, aloin selvittää, korvaisiko mikään sairaskuluvakuutus mahdollisia lapsettomuustutkimuksia tai -hoitoja. Lapsettomuushoidot olivat tuntematon mörkö, joka myös maksoi (amerikkalaisiin elokuviin perustuvissa) mielikuvissani todella paljon.
Tutkin kotimatkalla sairaskuluvakuutuksia. Näköjään myös fysiologiset muutokset eli käytännössä kaikki raskauteen liittyvä, on myös rajattu pois vakuutusten piiristä. Lopputuloksena totesin, että terveysvakuutusbisnes on Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa näköjään täyttä p*skaa, ainakin melkein, joten en hanki sellaista, kirjoitin päiväkirjaani.
Tosiaan, olin alkanut kirjoittaa elämäni ensimmäistä päiväkirjaa, koska en uskaltanut vielä puhua yrittämisestä tai lapsettomuuspelostani ystävilleni. Sittemmin kerrottuani heille, huomasin analysointitarpeeni olevan pohjaton, ja päätin aloittaa tämän blogin.
En juuri viitsinyt kirjata teknisiä tylsyyksiä kierrostani, vaan halusin kirjoittaa ylös rehellisiä ajatuksiani. Sellaisia, joita en uskaltanut sanoa ääneen, ettei lapsettomuus ala pelottaa liikaa.
Jos joskus on lapsi, niin jo perus-lastentautien takia sellainen [sairaskuluvakuutus] varmaan kannattaa lapselle ottaa, oon kuullut että monella on sellainen otettuna jo ennen syntymää.
Tästä päästiinkin taas ympyrän alkuun; jos joskus sen lapsen saa. Lapsettomuusajatus alkaa jo ahdistaa. Viikonloppuna tietysti näin paljon lapsia ja selvästi minunkin viininjuontiani tarkkailtiin, taas.
Huomasin miettiväni kaikenlaisia skenaarioita siitä, että minussa on jotain vikaa. Jos minussa on jotain vikaa, kumpi meistä olisi lohduttajan ja kumpi lohdutettavan roolissa, minä vai mies? Molemmillehan se olisi kamalaa.
Oikein harmittaa, etten ole kirjoittanut päiväkirjaa aiemmin.