Väärä etappi

Kylläpä minä valitsin kauniin lattialaatan tähän vessaan. Tuollainen upea kalliomainen kuvio, ei yhtään liian musta.

Teurastamo on avannut porttinsa. Tunsin sen jo sohvalla istuessa, kun alavatsaa kuristi sillä tutulla tavalla, jonka tulkinnasta en ole erehtynyt vielä koskaan.

Ja minä se vaan tuijotan lasitettua porcelanatoa ja kaivan mekaanisesti sidettä kaapistosta. Ei jaksa edes itkettää, sain tästä riittävästi ennakkovaroituksia.

Tamponiahan ei voi nyt käyttää, koska sitten tilannetta ei voisi tarkkailla. Mutta mitäpä tarkkailtavaa tässä enää on, nyt voin jo sanoa tämän olevan runsasta, ihan täysin normaalit menkat siis.

Ällöttävää kiinnittää eritteeseen näin paljon huomiota. Mieskin halusi oikein koostumusraportin, ei sentään pyytänyt nähdä itse tuotetta.

Näin, kun hän alkoi googlettaa vuotoa+raskautta, enkä raaskinut sanoa, että osaan nuo hakutulokset ulkoa. Sieltä löytyy montakin referenssiä ihmetapauksista, joissa kaikki on ollut jees.

Muistutin häntä ystävällisesti, että se on tosi harvinaista, eikä tätä voi sanoa niukaksi. Hän muistutti minua siitä, että tämä meidän show on harvinainen muutenkin. Totta tuokin.

Siltikin aion tehdä vielä oikeana testipäivänä testin ja sisimmässäni uskon viimeiseen saakka, että tämä on nyt vähintään pyhän sikiämisen veroinen ihme, ja minä olen vihdoin raskaana näistä normimenkoista huolimatta.

Olen tähän saakka ajatellut, että kun vain onnistun saamaan jonkinlaisen toisen viivan raskaustestiin, tämä homma alkaa luistaa. Selvästikin se oli väärä etappi.

Kunhan vaan saan edes jonkun suttauksen siihen kontrolliviivan viereen, niin minun kärsimysämpärini on vihdoin tyhjennetty ja asiat alkavat sujua meilläkin Gaussin käyrän mukaisesti.

Ihan hirvittävän monesti olen napannut pari Buranaa, nojaillut ”huomaamattomasti” työpöytäni kulmaan alaselkäni poltteen helpottamiseksi, ja miettinyt, että ennemmin sentään tätä paskaa tuhat kertaa kuin yhden yhtä keskenmenoa.

Että tapahtukoon nytkin vaikka mitä, kunhan en ikinä joutuisi sentään sitä kokemaan.