Valistunutta arvailua

Lienee selvää, etten asioinut apteekissa järjen äänellä. Minun olisi tietysti pitänyt ostaa kaksi piikkiä saman tien. Nehän tilattiin tukusta.

Tiesin vallan hyvin, että inseminaatioita on tulossa kaksi, joten molemmat kyllä kuluisivat. Sivuutin järkisyyt sujuvasti ja toimin sen toisen, eli ikuisesti ihmeeseen uskovan, hennon äänen mukaisesti.

Ensimmäisellä inseminaatiokerralla hamstrasin heti minulle osoitetut lääkekynät sillä lopputuloksella, että sadan euron piikki meni hukkaan.

Silloin farmaseutti sekoitti millilitrat ja IU:t, laskien yhteen hoitoon tarvitsemani määrän aivan väärin. (Kiitos lääkevalmistajat: kynä on niin idioottivarma käyttää, että osasin kyllä pistää oikean määrän.) Lisäksi, epäonnistuneen inseminaation jälkeen minä naiivisti haaveilin meidän saavan lapsen alulle kotioloissa kuten muutkin ihmiset, jolloin lääke vanheni kylmäkellariimme.

En muista lääkärin ohjeita kaikkine vaihtoehtoineen tarkasti, koska lääkärin puhelun aikana keskityin enimmäkseen siihen, mitä työkaverini kuuli puhelustani. Tärkeimmät asiat ensin.

Tuli tarkastettua, että omakanta päivittyy aika hitaasti. Siitä olen varma, että minun täytyy pistää vielä kaksi päivää. Ruiskussa on enää puolikas annos. Jep jep. 

Tämä hoito tuntuu muutenkin olevan valistunutta arvailua, joten olkoon. 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *