Valitut palat gyneltä, 1

Tämä käynti oli hoitojen alkupuolella, kun kokeiltiin ovulaatioinduktiota.

PLAY IT COOL 1/2

Lähdin aamupäivällä töistä ”käymään yliopistolla sen dippatyön haastattelussa”. Olen vihdoin keksinyt täydellisen alibin, joka kestää montakin käyttökertaa. Kyllä minua siis oikeasti haastateltiin, mutta ei näin monesti.

Gynekäyntien kuvio on tullut minulle jo tutuksi, joten sinänsä tässä ei ole mitään jännitettävää.

Näin se aina menee: housut pois, liukkaria ultraan ja vasen, oikea, vasen, oikea.

Kuva, toinen kuva, miltä näyttää, mitataan. Otetaanko lisää lääkkeitä ja milloin uudestaan lääkärille.

Enemminkin olen jännittänyt tätä valehtelua. On inhottavaa valehdella menoistani ja pelätä bluffini paljastumista. Nytkin jännittää kun istun tässä käytävässä, olen käynyt jo kerran töissä vessassa ja polillakin kaksi kertaa.

Aikani on puolisen tuntia myöhässä, kun tuttu lääkäri pyyhältää vihdoin ohitseni toimenpidehuoneeseen – nuori, hyvännäköinen mies perässään.

Lääkärillä on sininen ja miehellä vihreä takki päällään, habituksesta päätellen hän on siis opiskelija. Kundi, mies, on varmaan minun ikäiseni, selvästi alle kolmekymmentä.

Kuuma tapaus, kieltämättä, näin ohikulkevana ilmestyksenäkin. Käytävällä on yksi ainoa ihminen minun lisäkseni: nuori nainen, jonka katse jäätyy samoin kuin omani.

Me olemme molemmat aivan varmasti menossa tämän kaksikon tutkittavaksi, sillä muutoin käytävä on ollut täysin autio. Nainen puree hermostuneena alahuultaan, ja sen näkiessäni tajuan tekeväni itsekin samoin.

Sykkeeni nousee yllättävän paljon siihen nähden, että minähän olen rempseä tyyppi! Opiskelijat mukaan vain, siinäpä oppivat. Miehetkin on OK, kunhan eivät ole tuttuja. Tai, no, menisi ne tututkin varmaan muutamalla ylimääräisellä sydämentykytyksellä, eipä tässä mitään hävettävää ole. Ammattiahan täällä harjoitetaan.

Mutta nyt täytyy oikein keskittyä hengittämään syvään, etten ala hermostuksissani hikoilla. Ehkä en olekaan niin rempseä kuin kuvittelin.

Tai olenpas! Päätän olla. Hoen itselleni, että olen juuri niin rohkea ja rempseä kuin haluan olla. Älä nyt ala hermoilla, ole vaan normaalisti.

Vilkaisemme kohtalotoverini kanssa vahingossa toisiamme. Tuon kaksikon näkemisen jälkeen nimenhuudon odottaminen tuntuu mielettömän pitkälle ajalle.

Yhtäkkiä mahassani mouruaa, vaikka en ole koskaan jännittänyt vatsallani. Mitä jos minä vaan en osaa olla rennosti, ja pahimmassa tapauksessa vaikka pieraisen toimenpiteessä??!

Samassa muistan myös karvoitukseni tilanteen. Kun polilla ravaa näin tiuhaan, niin yllättävän äkkiä sitä karsii kaikenlaisia rutiineja ennen the käyntiä. Ekoilla kerroilla varasin jopa baby wipeseja kasvattamaan itsetuntoani esittelyä varten.

Kasuaali kännykän räpläys täytyy nyt lopettaa ja yrittää vaan play it cool. Olihan siellä opiskelija mukana viimeksikin, naispuoleinen vain.

Hetken päästä minut kutsuukin sisään terveydenhoitajaharjoittelija, minun ikäiseni tyttö. Ihan kuin kuulisin käytävän naisen nielaisevan kuuluvasti ja huokaisevan syvään.

Astun suureen tutkimushuoneeseen ja löydän aiemmin näkemäni parivaljakon, tervehdin reippaasti kaikkia, joo, kyllä mulle on OK että on oppilaita.

Tuo mies on kyllä mielettömän pitkä ja raamikas, nyt kun tarkemmin katson. Jepjep…

Ei muuta kuin TAAS vessaan, neljännen kerran tunnin sisään (sain kerran palautetta liiallisesta nesteestä) ja istumaan lääkärin viereen. Kerroin, etten saanut selvää ovulaatioplussaa ja ohjekirje saapui myöhässä, joten olen nyt syönyt tupla-annoksen letrozolia, kuten alkuperäinen ohje kuului.

Housut pois, vähän laitteiden säätämistä, valojen säätämistä, ja ei muuta kuin haarat auki tuijotettavaksi.

Opiskelijoita on siis kaksi, mies ja nainen, ja heitä selvästi hermostuttaa. Onkohan heistä se erityisen outoa, että tuo nainen on minun ikäiseni ja lapsettomuustutkimuksissa?

Laitetaankin valot kiinni, sytytetään himmeämpi valo johonkin nurkkaan. Ultranäyttöä siirretään toiselle puolelle, kolmikon kasvot hohtavat sen valossa, suoraan levitettyjen reisieni edessä.

Rohkea truuttaus liukkaria ultrasauvaan, opiskelijat tuntuvat kiusaantuvan jopa tämän dildon näköisen välineen käsittelystä.

Mies ei selvästi tiedä lainkaan, mihin on soveliasta katsoa, ja hän punastuu pahasti vilkaistessaan haarojani vahingossa sekunnin tuhannesosan ajan. Hän pyyhkäisee hunajanväristä kiharaansa ja mietin, että kai noin komea mies on ennenkin pimpan nähnyt, ehkä vähän eri ympäristössä vain.

Opiskelijanaisen reklamaationvälttämistaktiikka on selvästi tuijottaa kiusaantuneena, keskittyneenä tiukasti ultranäyttöä. Sekin vaikuttaa todella omituiselle käytökselle, olisi rennosti vain.

He tuskin pystyvät kuuntelemaan mentoriaan keskittyessään oikeaoppiseen käytökseensä, mutta mies sentään ymmärtää kysyä lääkäriltä, mitä kohdustani nyt voi päätellä. Hän kysyy, mihin päin se on kallistunut (taakse).

En tiedä, huomaako kukaan minun hermostumistani. Varpaanikin taitavat täristä jännityksestä.

Yritän keventää tunnelmaa vitsailemalla kattoon kiinnitetystä maalauksesta, ja olla piilottelematta alapäätäni liian visusti pyyhkeellä, jonka nappasin mukaan siivousoperaatiota varten. Täällä annetaan aina pyyhe siveyttä ja siisteyttä varten, vessa on täynnä pyyhkeitä.

Ultraus kestää, ja terkkariopiskelijakin uskaltaa esittää ihan hyviä kysymyksiä. Kyllä, olen tietysti pätevä arvioimaan heidän kysymystensä laatua.

Lääkäri toteaa vasemmalla puolella olevan 20-millinen follikkeli. Oikein kaunis.

Kääntö oikeaan päin ja uusi mittaus. Myöskin parikymmenmillinen follikkeli. Lääkäri kurtistaa kulmiaan ja opiskelijat henkäisevät suorastaan säikähtäneinä.