Aloitin elokuvan, kello on lähes kolme yöllä. Puolet yöstä olen vain selannut eri suoratoistopalveluista, mitä katsoisin. Yksi jakso Housea ja tuulitunnelini sisäisti kaipaavansa enemmän hömppää. Päädyin Bridget Jonesiin ja se on mun ihan eka kerta.

Elokuvaa on kulunut 8 minuuttia, kun tuulitunnelini on tehnyt päätöksiä sormieni puolesta. Yksi käsky ja sormet painavat pausea, toinen käsky ja hamuilen puhelinta, kolmas, neljäs, viides… ja mulla on blogi. Tyhjä taulu, joka vain odottaa sormiani ja käskyä jostain ylempää. ”Phuuuh”, sanoo tuuli ja tässä sitä taas mennään. Sormien tanssia kuin taitoluistelua jäällä.

Tyhjä taulu täyttyy turhanpäiväisestä tekstistä. Tuuliko se on, kun… Oi ei, ei se ole. Ajatusten uusivirtaa. Ei, pitää tehdä jotain omaa.

Somaa.

Ei niin somaa.

Ne saa mut kiinni.