Olette varmaankin huomanneet miten paljon kaikki tässä maailmassa on kiinni ajoituksesta. Ihan pienistä asioista hyvinkin suuriin. Ja kaiketi ne pienet asiat vielä vaikuttavat niihin suurin. Jopa hyvin olennaisesti. Voi myöhästyä bussista ja sitä myöten töistä, mutta mietittekö koskaan mitä siinä toisessa bussissa tapahtui, jossa alunperin piti olla? Olen vaihtanut työvuoroa eräässä kahvilassa toisen työntekijän kanssa, jonka seurauksena en ollut osallisena Myyrmannin räjähdyksessä. Se tuntui hämmentävältä. Paljon vähemmän dramaattisiakin asioita toki sattuu väistämään jatkuvasti.
Eilen mietin rakastumista, taas kerran. Keskustelin muutaman ihmisen kanssa, jotka olivat sitä mieltä, että se voi tapahtua kahdella tapaa: salamana ja etanana. Salamarakastuminen on välitöntä, vie jalat alta samantien ja vyöryttää päälle uskomattoman vahvoja tunteita ilman mitään mahdollisuutta kontrolloida tilannetta. Etanarakastuminen tapahtuu hitaasti, mutta varmasti. Aluksi ei oikein tiedä olisko tuossa jotain, mutta pikku hiljaa alkaa tuntumaan siltä, että se toinen onkin aika ihana. Sanotaan vielä, että nämä keskustelukumppanini olivat miehiä.
Olin itse asiassa aika yllättynyt siitä, että toinen heistä sanoi pitävänsä enemmän etanarakastumisesta, koska silloin ei tule mitään järkyttäviä yllätyksiä, jotka loppujen lopuksi hajottavat kaiken. Itsellä ei ole tästä kokemusta. Tai siis on nimenomaan kokemusta siitä, että rakastun salamana ja kaikki lopulta tulee rytinällä alas, vastaavalla intensiteetillä kuin fiilikset aluksi nousivat ylöskin. Mutta kuitenkaan en onnistunut etanarakastumaan kehenkään, vaikka olen kyllä yrittänyt. Olen seurustellut useita vuosiakin sellaisten miesten kanssa, joissa kyllä oli jotain puoleensa vetävää, mutta sitten jättänyt heidät, koska se jokin tunne ei vain ollut tarpeeksi voimakas.
Niinpä näillä kokemuksin, en ole jäänyt odottamaan salamarakkauksieni kelkan käännöstä kovin pitkään. Tiedän nimittäin, miten kiusallista se on, kun toinen on korviaan myöten ihastunut ja itse on vähän niin kuin, että no joo, onhan se aika ihana, mutta emmä tiiä. Olisko sitten kumminkin pitänyt odottaa? Päätin lisätä keskusteluun toisen naisnäkökulman ja soitin hyvälle ystävälleni, joka ei ole lukuisista yrityksistä huolimatta myöskään löytänyt sitä elämänsä kumppania. Hän sanoi, että tietää tapauksia, joissa toinen on ollut enemmän ja toinen vähemmän ihastunut, mutta sinnikkäällä yrittämisellä toinenkin on lämmennyt tunteissaan samalle tasolle ja kaikki vaiheilu on lopuksi päättynyt avioliittoon ja perheen perustamiseen.
Epäilyttää. Voiko näin olla? Ja mikä on ajoituksen osuus tähän kaikkeen? Aikaisemminkin olen tainnut siitä kirjoitella, että kaikki matkustamme täällä omassa elämässämme ja mikä kenelläkin on missäkin kohtaa kasvun vaiheena, vaikuttaa ihmissuhteisiin ja niiden solmimiseen merkittävästi.
Entä sitten persoonallisuus? Mitä jos mun persoonalle ominaista on salamarakastuminen eikä etanavauhti vaan istu luonteeseen? Onko siis vaan toivottava sitä ihmettä, että minä ja hän tuolla jossain kohtaamme, tähdet täydellisessä kulmassa, niin että kumpikin salamarakastuu yhtäaikaisesti ja olemme ihan jalattomina elämämme loppuun asti? Ystävämies vastasi tähän lakonisesti, että rakastuminen on kemiallinen reaktio aivoissa, joka kestää korkeintaan kaksi vuotta. No kaikkihan sen tietää. Mutta ei se estä tälläistä ihmistä, joka muutenkin metsästää salamoita.
Ja sitten vielä huomio rakastumisen kehäteoriasta. Joku on rakastunut minuun, minä johonkin toiseen ja se toinen johonkin kolmanteen, joka on taas rakastunut johonkin neljänteen ja niin edelleen. Maailman vanhin juttu, mutta silti yhtä piinaava. Miksi näin pitää olla? Miksi niin harvoin löydämme toisemme? Ja miten voi rakastaa yksipuolisestikin salamana, aivan raajattomana ja rajattomasti?
Ajatelkaa miten julmaa. Entinen poikaystäväni on yhä tosi rakastunut minuun, vaikka erostamme on melkein vuosi, emmekä ole tavanneet kertaakaan sen jälkeen. Minä olen tajuttoman ihastunut siihen yhteen, joka on edelleen rakastunut entiseen tyttöystäväänsä. Entisen poikaystäväni nuori naapurintyttö on kamalan rakastunut entiseen poikaystävääni, joka ei ollenkaan näe mitä on silmien edessä. Yksi entinen yhdenillansuhteeni on alkanut näemmä ihastua muhun, kun olemme alkaneet juttelemaan fyysisen kanssakäymisen sijaan. Hänellä on useita naissuhteita, joista ainakin muutama on rakastumassa häneen, mutta hän näkee heidät yhdenillanjuttuina, niin kuin minä näen hänet. Ja ties mitä kaikkia muita kuvioita tässäkin muutaman ihmisen otannassa on, mistä minä en tiedä.
Minkä takia yritämme omatoimisesti hankkiutua hankaluuksiin ja tunteiden vuoristorataan? Eipä silti. Minä olen siis ensimmäisenä valmis hyppäämään sillalta jos salamarakkaus yllyttää.
