Tältä näyttää Hollannin syksy. Sadetta piisaa. Tykkään hirmuisesti mun sateenvarjosta! Se on semmonen jätti-iso, Risto-Matti Ratialta.
Kauhistuttaa, kun täällä on niin kylmää ja sateista tällä hetkellä, eikä vanhemmat pue lapsilleen pipoa, lapasia tai kaulahuivia. Siis ihan tosi! Joka päivä kun pyöräilen yliopistolle tai minne tahansa näen vanhempia pyöräilemässä lastensa kanssa, eikä niillä oo muita ulkovaatteita päällä kun vaan kengät ja takki. Jos mulla on jo kädet kohmeessa, kun viiletän tuolla ilman lapasia, niin voin vaan kuvitella miten jäässä ne pienet lapset on. Mulla on sentään pipo päässä ja kohta ne lapasetkin kädessä, kunhan saan ne neulottua loppuun.
Eikä siinä vielä kaikki… Sitten vielä kun ne vanhemmat saattaa pyöräillä niin, että tarakalla on yksi lapsi ja ohjaustangolla (niillä on siinä semmonen vauvatuolihärpäke) toinen, eikä kummallakaan lapsista oo kypärää, eikä edes sitä pipoa! Siis herranen aika! Oon ihan järkyttyny miten vastuuttoman tuntuisia hollantilaiset vanhemmat on. Mitä jos ne kaatuu? ”Hei hei, oli kiva tavata, nähdään toisella puolen”, sanoo isä kun joutuu pyöräonnettomuuteen ja Matti 3v.:n kallo murtuu. Oon oikeesti tosi järkyttynyt tästä hollantilaisten ”tavasta” ja ikinä, koskaan ei minusta tule niin täkäläinen kansalainen, ettenkö pukisi lapsilleni (jos niitä koskaan tulee) kunnon talvivaatteita ja kypärää. Turvallisuus ja lasten hyvinvointi ennen kaikkea, ihan sama miten typerältä se näyttää (jos joku sitä miettii).
Jos kukaan tietää, että miksi jotkut eivät pue lapsilleen kunnollisia talvivaatteita eikä kypärää, niin pliis, valaiskaa myös minua.
Vähän huonolaatuinen kuva, mutta tämmönen suihkulähde ja lampi löytyy meidän kampukselta. Se on tällä hetkellä niin kaunis, kun puut on niin värikkäitä. On tosi kiva, että meidän kampus on niin vihreä ja sieltä löytyy paljon puita ja nurmikkoa.
Jotenkin ei huvita olla kauheesti ulkona tällä hetkellä. Kun astuu ovesta ulos ei koskaan tiedä mitä on vastassa. Joinakin päivinä on kylmempi kun toisina, joskus on niin harmaata, että pienikin pala kirkasta taivasta suorastaan sokaisee, eikä ikinä tiedä millon taivas päättää tirauttaa pienet kyyneleet. On se syksy ja talvi niin surullista aikaa, heh. Tää on kai sitä tyypillistä hollantilaista säätä.
Nyt ekaa kertaa sen jälkeen kun tulin elokuussa Suomesta takaisin Hollantiin mulle on tullut pikkuruinen Suomi-ikävä. Aika hyvin, kun viime vuonna ikävä hiipi jo viikko tai kaksi sen jälkeen kun saavuin tänne. Ikävä ei kuitenkaan ole vaivaksi eikä oo juuri kaipuuta Suomeen, viihdyn täällä kyllä. Välillä vaan kun somessa näkee kuvia, kuinka siellä pohjolassa on jo lunta mietin, että olisipa kiva päästä tekemään lumienkeleitä ja rakentaa lyhty ja laskea pulkkaa. Sitten taas muistan, että siellä on varmasti paljon, paljon kylmempi kun täällä ja oon tyytyväinen, että voin halutessani vierailla Suomessa ja muuten asustella täällä etelän lämmössä. (Oikeesti täällä ei oo välttämättä juuri yhtään sen lämpimämpää, paitsi tietysti talvella. Kesällä saattaa hyvinkin Suomessa olla jopa lämpimämpää kun täällä.)
