Cute but Psycho

Usein sanotaan, ettei masennus näy päälle päin, mutta minusta sen ainakin näkee. Ylempänä kuvapari, joista vasemman puoleinen kuva on vuodelta 2015, kun taas oikean puoleinen on otettu tänään.Vaikka olin masentunut myös neljä vuotta sitten, jaksoin silloin olla edes jollain tapaa kiinnostunut ulkonäöstäni.  Enää ei vain kiinnosta. Ei ole mitään syytä, miksi laittautuisin. Päivät olen kotona neljän seinän sisällä, enkä todellakaan jaksa vaihtaa vaatteita tai edes harjata tukkaa viidentoista minuutin kauppareissun takia. Ei vain kiinnosta. 

Yhtenä päivänä vain huomasin, että kaiken muun paskan lisäksi, minusta on tullut myös ruma. Läskiä joka puolella, iho niin huonossa kunnossa ettei mitkään pakkelit auta. Tai vaikka auttaisikin, niin tuskin jaksaisin vaivautua meikkaamaan. Rasvaisissa hiuksissa viiden sentin tyvikasvu. Jyrsityt kynnet. Päällä aina samat vaatteet, kulahtaneet collarit ja joku paita, kunhan vain on tarpeeksi löysä että maha peittyy. 

Olen monta kertaa kuullut sanonnan ”Cute but Psycho” eli söpö mutta sekaisin, tai miten sen kukin tahtoo suomentaa. Olen ollut masentunut ja sekaisin jo silloin kun olin vielä nätti, ja jotenkin tuntuu että on ihan ok olla päästään sekaisin, kunhan on edes söpö. Silloin kuitenkin saa seuraa ja huomiota, ja ihmiset haluavat tulla juttelemaan ja tutustumaan. Jotenkin mielenterveysongelmat ei näytä niin pahalle, jos ihminen on kaunis.

Jos on ruma, masentunut ja sekaisin, ihmiset kiertävät kaukaa. Baarissa ihmiset juttelevat vain kaverilleni. Ihmiset eivät halua tutustua minuun. Olo on kuin iljettävällä möykyllä, jonka kaikki haluavat väistää. Minulla ei juurikaan ole small talk-taitoja, enkä oikein osaa aloittaa keskustelua, ja jos minulta kysytään mitä kuuluu, saatan vastata turhankin rehellisesti. Ihmiset eivät halua kuulla totuutta. Ihmiset haluavat helpon vastauksen ja kevyitä keskusteluja, mutta minulle se on vaikeaa.  Siksi olen yleensä hiljaa. Yritän olla olematta. 

Haluaisin tuntea itseni kauniiksi. Haluaisin värjätä hiukseni ja mahtua vaatteisiin, hienoihin vaatteisiin. Tiedän, että minun pitäisi tehdä asialle jotain, enhän minä itsestään laihdu ja kaunistu. Pitäisi syödä terveellisemmin, juoda vähemmän alkoholia ja alkaa kuntoilemaan. Mutta ei tänään. Tänään minä en jaksa. Enkä huomenna, enkä viikon päästä. Tänään voimani menevät siihen, että kestän edes jonkinlaisessa järjenjuoksussa mukana. Etten sekoaisi ihan täysin.

Ehkä vielä joskus tunnen itseni kauniiksi.

 

Jenni