Entä jos petyn itseeni taas?

Usein kuulee sanontoja kuten ”Unelmat käyvät toteen, kun niihin vain uskoo” tai ”Älä koskaan lakkaa unelmoimasta, joskus ne voivat toteutua”. Surullinen fakta on kuitenkin se, etten osaa unelmoida. En uskalla unelmoida. Olen niin monta kertaa joutun pettymään itseeni, etten uskalla haaveilla suurista saavutuksista, tai edes pienemmästäkään onnistumisesta.

Olen ollut useissa määräaikaisissa työsuhteissa, joista olisi voinut poikia jotain pysyvää. Aina olen kuitenkin tuottanut itselleni (ja läheisilleni) suuren pettymyksen pilattuani mahdollisuudet pidempään työsuhteeseen, ja ehkä jopa vakityöpaikkaan. Minulla ei vain yksinkertaisesti ole selkärankaa tai paineensietokykyä selviytyä työpaikassa, tai edes koulussa, enkä oikeastaan tiedä miksi?

Ehkä olen laiska? Ehkä mielenterveysongelmat ovat esteenä? Mistä tietää, jos onkin vain laiska? Jossain vaiheessa, muutaman kuukauden jälkeen, asiat alkavat vain luisua otteestani. Tuntuu kuin yrittäisin pidellä ohuita langanpäitä käsissäni, puristaa niitä oikein kovaa nyrkkiin etteivät ne pääse lipsumaan, mutta silti päivä päivältä muutama lanka pääsee irti otteestani. Alan myöhästellä, olen liian väsynyt keskittymään, ja takaraivossa jyskyttää lista menneistä työsuhteista ja epäonnistuneista opiskeluyrityksistä.

Eikä tämä rajoitu pelkkään opiskelu- ja työelämään. Olen yrittänyt lopettaa tupakan polton, olla juomatta alkoholia kuukauteen ja olla herkkulakossa. Ei vaan onnistu. Minulla ei ole tarpeeksi tahtoa eikä uskoa siihen, että voisin onnistua. 

Pakko myöntää, vaikken haluaisikaan, mielenterveysongelmat taitaa olla hyvinkin suuresti mukana kaikessa mitä teen. Viimeisin lääkärin diagnoosi minulle oli epävakaa persoonallisuushäiriö, minkä todellakin allekirjoitan, ja valehtelisin jos väittäisin etten ole lainkaan kateellinen ns. normaaleille ihmisille. Minua ei sinäänsä haittaa etten sovi minkäänlaiseen muottiin, mutta välillä elämä tuntuu toivottoman epätoivoiselta. Olisi niin paljon asioita mitä haluaisi tehdä, mutta mielenterveys ei vaan kestä. 

Olen tällä hetkellä työtön, mutta olen ollut mielenterveysongelmien vuoksi sairauslomalla kohta neljä kuukautta. Välillä innostun katselemaan työpaikkoja ja hieman haaveilemaan, josko jokin työ olisi minulle sopiva. Saatan löytää muutaman mielenkiintoisen joihin voisin laittaa hakemuksen, mutta pelko epäonnistumisesta estää minua toimimasta. Ystäväni on ihana, ja jaksaa kannustaa minua sanomalla että eihän sellaisia kannata etukäteen pelätä, hakemus menemään vaan! Mutta toisaalta, koen olevani vastuussa siitä mitä tarjoan työnantajalle. Tiedän, etten välttämättä jaksa työssä kuin pari kuukautta. Tiedän, että asiakaspalvelutilanteet saattavan laukaista minussa ahdistuskohtauksen. Tiedän, etten todennäköisesti sopeudu työyhteisöön. Ja siksi tiedän, että siihenkin työpaikkaan on olemassa parempi työntekijä kuin minä. 

Olen ollut myös useilla työkkärin kurssilla. Niissä mm. käydään läpi omia heikkouksia ja vahvuuksia, ja käännetään heikkoudet vahvuudeksi. Olenhan minä ahkera ja tunnollinen, hoidan työni hyvin ja tehokkaasti. Olen asiallinen ja ystävällinen, muut huomioon ottava. Mutta entä kun heikkoutena on työssä jaksaminen? Kuinka se käännetään vahvuudeksi?

Jenni