Aamusivuja
Ryhdyin kirjoittamaan aamusivuja. Halusin kuulla taas oman ääneni. Kirjoitan työkseni niin paljon erilaisia tekstejä, että oma lause meinaa väkisin hävitä.
Ja sitten on tämä muu elämä, joka vyöryy päälle, kieppuu ympärillä meluisana, värikkäänä pyörteenä, tempaa mukaansa ja ottaa minusta minkä irti saa.
Halusin kuulla taas oman ääneni. Siksikin, että muistaisin ja huomaisin kaiken sen, mitä minä tästä ruuhkaisasta ja ylitiöpäisestä elämänvaiheesta itselleni saan. Sillä ihan tosissani olen sitä mieltä, että tämä on upeaa aikaa. Juuri nyt tässä on kaikki, mitä olen elämältä halunnut.
Tahdon löytää aikaa pysähtyä pyörteen keskelle ja tuntea sen vauhdin ympärilläni. Ja tahdon löytää aikaa seisoa sivussa, katsoa kauempaa. Nähdä piirtyvät linjat ja keskeneräiset kaaret matkan päästä. Asettaa itseni uuteen paikkaan kartalla. Tai jatkaa matkaa niiltä sijoiltani, empimättä.
Tahdon kuulla, mitä minä tästä kaikesta ajattelen.
Siksi aamusivut.
Olin itselleni armollinen ja aloitin yhdellä sivulla.* Se täyttyi nopeasti, vaikeampaa oli löytää kirjoittamiselle aika ja hetki. Arkiaamut eivät ole niitä leppoisimpia, jos perheessä on kolme lasta ja työssäkäyvät vanhemmat. Mutta silti. Silti. Tai ehkä juuri siksi. Ajan on löydyttävä, aion etsiä sen.
Olen muutenkin jo pidemmän aikaa pyrkinyt tuomaan aamuihini rauhaa. Työni on onneksi joustavaa, minun on harvoin pakko olla tietyllä, aikaisella, kellonlyömällä työpaikalla. Melkein koko viime vuoden lähdin arkisin kotoa viimeisenä. Kun muu perhe oli sulkenut oven perässään, istuin alas ja join kupin kahvia kaikessa rauhassa. Sillä hetkellä oli järisyttävä vaikutus omaan hyvinvointiini. Olen jatkanut tapaa tänä syksynä.
Ja sitten on tämä blogi. Koska haluan pitää kynäni terässä. Koska haluan pistää ajatuksiani järjestykseen. Koska haluan nähdä, millainen teksti jostakin hatarana syntyneestä ajatuspilvestä muotoutuu. Koska haluan nähdä, miltä asiat näyttävät kun ne kirjoittaa julki. Ja koska minun on ihan oikeasti pakko saada kirjoittaa muutakin kuin työhön liittyviä tekstejä. Tai ehkä niitäkin, haluan kyllä kirjoittaa myös työstä. Mutta eri tavalla, kauempaa katsoen siitäkin.
Kunhan kirjoitan. Niin kauan kuin kirjoitan, pysyn käynnissä. Ja niin kauan kuin kirjoitan, muistan myös hengittää.
* Aamusivujen konseptin voi googlata, jos se ei ole tuttu.