Välitilinpäätös
Onpa tämä kevät ollut aikamoinen. Rajojen vetämistä, uuden oppimista, omien voimien kuuntelua. Arjen rajaamista sellaiseksi, että siinä olisi hyvä olla.
Tuntuu, että olemme onnistuneet. Toisin kuin monena aikaisempana keväänä, emme ole joutuneet äärirajoille. Olemme porskuttaneet hyvää tahtia eteenpäin, mutta kuulostellen, tunnustellen, välillä tahtia hölläten. Sitten taas iloisesti kaasuttaen. Tiiminä. Meidän perhe.
Koululaisilla on ollut hienot kouluvuodet ja päiväkotilaisella mukavat omat kuviot. Työelämässä asiat ovat rullanneet riittävän hyvin, ja vapaa-aikaakin on ollut.
Silti olen tänään aika poikki. Huomasin sen alkuillasta, kun vihdoin rauhoituimme monien erilaisten juhlien jälkeen kotiin. Kun vihdoin oli aikaa asettua aloilleen. Potkaista korkkarit jalasta ja riisua mekko. Istua rappusille. Katsella kukkaan puhkeavia omenapuita ja kuulla lintujen sirkutus. (Kuinka rakastankaan meidän pihaa kesän kynnyksellä!)
Olin ihan poikki ja voipunut. Kuin maratonilta maaliin kaatunut. Taitaakin olla niin, että tällainen työelämä + ison perheen arki on kuluttavaa ihan aina. Se on kuluttavaa ja raskasta silloin kun asiat eivät suju. Mutta myös se, että saa asiat sujumaan, tasapainon säilymään ja kaikkien jaksamisen riittämään, vaatii hartiavoimin tehtyä työtä.
Siitä kai tässä on kyse.
On nähty hitonmoisesti vaivaa sen eteen, että kaikilla on hyvä. Että pärjätään koulussa, saadaan hommat etenemään töissä, että harrastukset rullaavat, ettei tule unohduksia, virheitä, erheitä, ongelmia, mutkia matkaan. Hirmuinen määrä kaikenlaista säätöä, järjestämistä, metatyötä ja mahdollistamista.
Sovittelua ja kompromisseja. Tarkkaa aikataulutusta, varustamista, huolehtimista, muistuttamista.
Ja koko ajan siinä sivussa elämän opettelua. Opettelua ja opettamista. Kasvatustyötä hihat käärittyinä; jos sattuu olemaan 4-, 9- ja 12-vuotiaat lapset, joutuu todellakin kasvattamaan hiki hatussa. Välillä aamusta iltaan.
Samalla kun itsellä on oman elämän oppivuodet menossa tietysti koko ajan myös. Paljon sitä on pohdittavaa aloittelevan keski-ikäisenkin mielessä…
Ehkä ei ole ihme, että olen väsynyt.
Tänä iltana aion istua hiljaa ja katsella puiden liikettä tuulenvireessä. Tiskasin nuo viinilasit, ne olivat odotelleet altaanreunalla hyvän aikaa. Kaadan itselleni ison lasillisen kirpsakkaa rieslingiä ja kuuntelen elämän kohinaa.
Koululaiset ovat onnellisina varsoina kesälaitumella. Annan niiden katsoa leffaa. Muu perhe on reissussa, ei tarvitse huolehtia nukutushommista. Eikä herätä aamulla aikaisin.
Talo on kutakuinkin siivottu. Pyykkivuoret purettu ja puhtaat astiat kaapeissa. Hyvät todistukset pöydällä ja kukkia maljakossa.
Tänään minä huilaan.