Hiljaisuuden vuosi
Vuoden vaihtuessa totesin Facebookissa, että olin vuonna 2017 nauranut enemmän kuin itkenyt, ja että se oli kaiken kaikkiaan aika hyvä vuosi.
Tämä on totta, asia todella on niin. Esimerkiksi verrattuna vuoteen 2016, jolloin sattui kamalasti keskimääräistä raskaampia asioita, ja jonka kuluessa todellakin itkin enemmän kuin nauroin, vuosi 2017 oli oivallinen.
Jäin kuitenkin miettimään tuota nauramisasiaa. Koska sehän kuulostaa helposti siltä, että vuoteni olisi ollut ratkiriemukas ja suorastaan hulvaton. En sanoisi niinkään.
Ennen muuta vuosi 2017 oli rauhallinen ja mietteliäs. Enemmän kuin nauroin (tai itkin), olin vaiti. Vuonna 2017 onnistuin ensimmäistä kertaa ikiaikoihin vaalimaan omaa aikaani, kuuntelemaan omia ajatuksiani. Rauhoittumaan ja olemaan hiljaa.
Vaikenin aiempaa useammin, ja usein se oli viisasta. Vetäydyin omiin oloihini aiempaa enemmän ja sain siitä todella paljon. En enää tehnyt niin paljon kompromisseja, olin vakaa. Hyväksyin paljon asioita, joita vastaan olin ennen räpiköinyt. Tein monessa asiassa omat johtopäätökseni ja ratkaisuni. Otin tilaa.
Vuonna 2017 en puhunut, jos minulla ei ollut sanottavaa enkä jäänyt, jos halusin lähteä.
Joskus itsensä kuunteleminen saattaa kääntyä itsekkyydeksi tai ainakin näyttäytyä sellaisena. Mutta oli miten oli, minut vuosi 2017 teki selvästi aiempaa onnellisemmaksi ja tasapainoisemmaksi, ja uskon, että siitä ovat olleet iloisia myös läheiseni. Ja he kai ovat se tärkein mittari.
Jollain tapaa vuoden 2017 hiljaisuus jäi asumaan minuun. Olen vaitonaisempi kuin ennen. Enemmän ajatuksissani. Valitsen helpommin kiertoteitä ja sivupolkuja, syrjäisempiä reittejä.
Kuten sanoin, vuosi 2016 oli aikamoinen mankeli, kun taas viime vuosi korjasi monia asioita ja oli monella tavalla eheyttävä. Löysin uudenlaista varmuutta itsestäni. En jyräävää, dominoivaa varmuutta, vaan hiljaista, jossain syvemmällä olevaa.
Löysin itsestäni pitkästä aikaa tosi paljon onnentunteita ja rakkautta.
Vuoden 2017 hiljaisuudessa ehkä kypsyi tämä ihminen, joka vuonna 2018 täyttää 40 vuotta, eikä toivoisi minkään olevan toisin.