Tavallisena arki-iltana tarvittaisiin ainakin neljä minua.  1) Yksi tekemään koti- ja metatöitä edes sen verran, etteivät huusholli ja koko elämä luisu täydelliseen kaaokseen. Se käy isossa perheessä ja isossa talossa yllättävän nopeasti.  Ihan jokaisena arki-iltana, välillä kello 17-20, täytyisi ehtiä vähintään tyhjentää ja täyttää tiskikone, pestä ja ripustaa koneellinen pyykkiä, imuroida aina joku osa talosta, […]

Onpa tämä kevät ollut aikamoinen. Rajojen vetämistä, uuden oppimista, omien voimien kuuntelua. Arjen rajaamista sellaiseksi, että siinä olisi hyvä olla.  Tuntuu, että olemme onnistuneet. Toisin kuin monena aikaisempana keväänä, emme ole joutuneet äärirajoille. Olemme porskuttaneet hyvää tahtia eteenpäin, mutta kuulostellen, tunnustellen, välillä tahtia hölläten. Sitten taas iloisesti kaasuttaen. Tiiminä. Meidän perhe. Koululaisilla on ollut hienot […]

No kuulkaa.  Yhtenä päivänä, tässä ihan tällä viikolla, tajusin, että jumantsukka, minullahan on ollut kohta kymmenen vuotta omistuksessani 1000 neliön tontti. Oikein sellainen klassinen rintamamiestalopiha hedelmäpuineen, marjapensaineen, kasvimaineen ja perennapenkkeineen.  Olen minä aina ajatellut, että jonakin päivänä alan hoitaa tätä rehevää mutta ränsistynyttä puutarhaani… Mutta uskoinko oikeastaan aivan sataprosenttisesti itsekään niihin ajatuksiini?  Enpä tainnut. Toivoin […]

Jos vuodet eivät ole veljiä, niin eivät ole kyllä vuosikymmenetkään. Nyt kun ensi vuonna täytän 40, alan hahmottaa omassa elämässäni jonkinlaisen kuvion, tarinan, johtolangan. Ikävuodet 20-30 olivat jatkuvaa liikettä. Omien rajojen hakemisen, etsimisen ja löytämisen aikaa. Niin paljon uutta tapahtui noiden vuosien aikana. Opinnot, uudet kaupungit, uudet sosiaaliset kuviot. Vaihtuvat kämpät ja aina uusi nimiyhdistelmä […]

  Tahtoisin olla puu. Kasvaa rauhassa, kukoistaa kauan. Luopua huolella. Haluaisin ajatella, että olisin vielä ensimmäisen vuosisatani puolella. Puhkeamassa kukkaan aivan juuri. Että elämän kevät olisikin tässä, kun vihdoin opimme elämään ihmisiksi, rauhassa. Tasapainossa itsemme ja maailman kanssa. Että vasta tästä elämä todenteolla alkaisi.   Kuva viikonlopun Hesarista.

On tehty töitä. On leikitty. On urheiltu ja harrastettu. On käyty koulussa ja päiväkodissa. Tultu ja menty. Matot on rutussa ja kuistilla kenkämeri. Remontti on kesken ja kaikki vähän vinksin vonksin. Ei aina ehditä siivota. Syödään joskus nakkeja. Ripustetaan pyykit iltamyöhällä. Piha on hyrskynmyrskyn ja talo huvikumpu. Rappusten nurkissa pölyvillakoirat, ehtisköhän vappuna tehdä niille jotain… […]

Vuodenajat. Gotta love ’em. Yksi asia, jota rakastan Suomessa ja pohjolassa, ovat neljä kutakuinkin yhtä pitkää vuodenaikaamme. Myönnetään: en kuulu kevään faneihin. En pidä loskasta, liasta enkä liian kirkkaasta valosta. Mutta heti tämän todettuani haluan huudahtaa, että todella rrrrrakastan sitä, että meillä on nämä vuodenaikamme. Sitä aina talven aikana unohtaa, että on olemassa sellainenkin asia […]

Olen vahtinut lasteni nukahtamista pian kolmentoista vuoden ajan keskimäärin joka toinen ilta. Esikoinen oli nukuttamalla nukutettavaa sorttia melkein nelivuotiaaksi saakka. Nuoremmat ovat nukahtaneet yleensä, lyhyitä kausia lukuun ottamatta, nopeasti. Esikoisen jälkeen olemme välttäneet imetysaikojen päätyttyä lasten nukuttamista vieressä tai kosketuskontaktissa. Kuopus itse asiassa opetettiin (ja hän oli suostuvainen oppimaan, toim. huom.) nukahtamaan itsekseen jo vauvana. […]

Kuinka vanha olisit, jos et tietäisi oikeaa ikääsi? Joskus 40, joskus 30. Oikeasti olen 38. Kumpi on pahempi, epäonnistuminen vai yrittämättä jättäminen? Epäonnistuminen. En ole sillä tavoin intohimoinen ihminen, että jaksaisin pistää kamalasti eforttia epävarmoihin koitoksiin. Jos elämä on niin lyhyt, miksi teemme asioita joista emme pidä, ja jätämme tekemättä asioita joista pidämme? Turvallisuudentunteen vuoksi. […]

Viikonlopun kunniaksi nappasin Tuulalta ystäväkirjan kysymykset vastattavikseni. Nimeni on… Sanni. Jotkut kutsuvat minua… Äidiksi. Aika monta kertaa päivässä. Olen ollut äiti pian 13 vuotta, ja lapsia on kokonaista kolme, mutta edelleen minulle tulee välillä epäusko, kun kuulen itseäni kutsuttavan sellaiseksi. Tuntuu niin aikuiselta. Fiilistä ei yhtään hälvennä se, että täytän ensi vuonna 40. Tulin äidiksi […]