Lukeminen kannattaa aina

Ai mitäkö olen tehnyt viime aikoina? No, kaikenlaista arkista, monenlaista mukavaa, muutamia ei-niin-mukaviakin juttuja (koska elämän pentele ei aina ole aivan yksinkertaista). Viettänyt yhden aika monipuolisen ja perhepitoisen talviloman, jonka aikana en siivonnut yhtään, vaikka oltiin monta päivää kotosalla ja vaikka syytä olisi ollut. Puoliso onneksi heilutteli imuria pariinkin otteeseen.

Mutta minä. Minä olen kerrankin viettänyt antaumuksella aikaa lasteni kanssa. Uinut, pelannut, lukenut, piirtänyt (!), käynyt pulkkamäessä ja vienyt sisäleikkipuistoon. 

Ja sitten olen lukenut. Oi onnea! Olen päässyt taas haastavien lukuvuosien (pienet lapset, massiivinen univelka) jälkeen mahtavaan lukemisen imuun. Olen aina lukenut paljon. Perheessäni on aina luettu. Tulen lukijasuvusta. Opin itse lukemaan kutakuinkin nelivuotiaana, ja siitä lähtien kirjat ovat olleet parhaita ystäviäni. Olen opiskellut kirjallisuustiedettä (mutta vaihdoin pääainetta, koska ylenpalttinen tieteellinen analyyttisyys alkoi häiritä intohimoista suhdettani kirjallisuuteen). Minulla on iso kirjahylly. Tai no, oikeastaan pari. Kolme.

En ole enää aikoihin käyttänyt paperista kalenteria enkä lukenut sanomalehteäni paperisena, mutta kirjani haluan niiden alkuperäisessä formaatissa. Luen kyllä paljon erilaisilta ruuduilta sekä työn puolesta että vapaa-ajalla. Mutta mitä kaunokirjallisuuteen tulee, kaipaan sivujen kääntelyä ja autenttisen tuntuman käsissäni, kun teos etenee. Minusta on ihana myös katsella paperikirjoja. Kirjahyllyssä, ikkunalaudalla, pöydällä... Pelkkä keskeneräisen kirjan ja sen välistä pilkistävän kirjanmerkin näkeminen arjen kiireen keskellä ilahduttaa minua hirmuisen paljon. "Illalla saan taas lukea."

Minulla on aina kirja (totta puhuen useita kirjoja) yöpöydälläni ja yksi laukussa. Tunnustan: olen joskus lähtenyt jumppaan, mutta jäänytkin autoon, kahvilaan tai jopa kuntokeskuksen aulaan lukemaan. Lukeminen kannattaa aina!

Luen tietenkin iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Nyt se on taas erityisen nautinnollista, kun kuopuskin on muuttanut omaan huoneeseen. Luen myös aamuisin. Aamiaispöydässä (kyllä! nenä kiinni kirjassa!) ja ehkä vielä hetken sen jälkeen kun muut ovat jo lähteneet töihin, kouluun ja päiväkotiin. Tartun kirjaan työpäivän jälkeen, jos suinkin ehdin. Minusta on ihanaa odottaa lasta harrastuksesta ja käyttää se aika lukien. 

Olen taitava tarttumaan pieniin hetkiin. Sillä välin kun lapset ovat puuhissaan, livahdan lukemaan. Sillä välin kun puoliso auttaa lapsia iltatoimissaan, pääsen muutaman sivun eteenpäin. Lapset katsovat elokuvaa - minä luen. Löydän lukemiselle aikaa, koska se on minulle niin tärkeää. 

Viime aikoina olen lukenut muun muassa uudehkoa kotimaista kirjallisuutta, kuten Elina Hirvosta, Laura Lähteenmäkeä, Tommi Kinnusta ja Emmi Itärantaa. Tammikuussa tartuin oivallisen Sivumennen-podcastin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, ja aion tämän vuoden aikana kahlata läpi 12 kirjahyllyni aarretta, jotka olivat syystä tai toisesta jääneet kesken tai tyystin korkkaamatta. 

Ensimmäinen #hyllynlämmittäjä-valintani oli Rosa Liksomin Hytti nro 6. Sitä aloitellessani taivastelin somessa, miten moinen mestariteos on ylipäänsä jäänyt koskemattomana hyllyyni. Sain kirjan joululahjaksi muistaakseni sen ilmestymisvuonna tai sitä seuraavana. Ehkä tuolloin ajat olivat sellaiset, että kaipasin lukemistoltani vähän erilaisia teemoja ja tunnetiloja. Kyllä varmastikin. Olin noihin aikoihin aika väsynyt, eikä aikaakaan kovin intensiiviselle lukemiselle ollut. Itse asiassa muistan pitkiä ajanjaksoja, jolloin olen kyennyt lukemaan lähinnä vain Kodin Kuvalehteä ja Journalistia. Sellainen on minunlaiselleni kirjatoukalle aika ahdistavaa.

Joka tapauksessa, kun avasin keskustelun Liksomin teoksesta, moni tunnusti aloittaneensa sen mutta jättäneensä kesken. Toisaalta moni kertoi myös rakastaneensa kirjaa palavasti. Itse olen nyt loppusuoralla ja pidän kyllä lukemastani paljon. Neuvostoliiton kuvaus on kiinnostavaa, ihmiskuvaus on liksommaisen hykerryttävää, maisemien ja matkanteon kuvaus on ainakin tällaiselle kielen rakastajalle todella antoisaa.

Ainoa ongelman #hyllynlämmittäjä-proggikseni kanssa on se, että aloin vihdoin ja viimein joulun alla lukea Knausgårdin Taisteluni-sarjaa. Ja nyt ahmin siis sitä samaan aikaan #hyllynlämmittäjä-kirjojen kanssa. Lopettelin juuri kolmannen Knasun, ja seuraaville osille on kirjastossa varaukset vetämässä. Tällainen olen kyllä tainnut olla aina.

Kirjojen suhteen minulla on aina ollut taipumusta ahmimiseen.

Hyllynlämmittäjät.

Kunpa olisi vielä loputtomasti aikaakin!

Mitä te luette? Missä te luette? Milloin te luette?

Kommentit

marikan polut (Ei varmistettu) http://kinttupolut.blogspot.fi

Luen kai aika paljon.
Vaikka joskus kyllä tuntuu etten lue ollenkaan tarpeeksi, en sitä mitä pitäisi, enkä niin keskittyneesti kuin kuuluisi.
Luen pätkittäin, olen tuurilukija.

Luen aamuisin bussissa, iltapäivisin bussissa; puoli yhdeksän uutisten aikaan asetun telkkarin eteen ja luen uutisten tahdissa (tai elokuvan tahdissa, tai jonkun muun telkkariohjelman tahdissa).
Viikonloppuisin luen aamiaisella, ja arkenakin jos olen ainoa lähtijä (kun muut ovat lomalla)
Illalla sängyssä PITÄÄ lukea, muuten ei tule uni. Parasta on jos vähän torkahtaa siinä lukiessa ja kirja jotenkin omituisesti jatkuu eteenpäin. Hirmu usein silloin se kirja on vähän parempi kuin ihan hereillä ollessa.

Kirja on mukana oikeastaan aina ja reissuunlähdön suurin kriisi ja taistelu käydään kirjahyllyn edessä: mitä matkalle mukaan, riittääkö se, entä jos se onkin ihan tyhmä kirja? E-kirjat ja e-kirjasto pelastavat tässä kohden pulasta.

Nykyään luen vähemmän fiktiota; enkä lainkaan klassikoita tai potentiaalisia klassikoita.
Luen elämäntarinoita, matkakirjoja, selfhelpiä, keittokirjoja, tietokirjoja, hömppää...

Sanni Tee Tee

Mahtavan monipuolinen lukumaku!

Mä luen melkein pelkästään proosaa ja jonkin verran lyriikkaa. No, on mulla vakkariyöpöytäkirjana Kirsi Pihan Äitijohtaja ja Koiso-Kanttilan & Cacciatoren Pelastakaa pojat. Ja joskus intoudun lukemaan jonkun elämäkerran tai päiväkirjan. Viimeisin sitä plaatua taisi olla Satu Hassin syöpään sairastumisesta kertova Tukka hattuhyllyllä, joka oli todella hyvä.

Mä en ole sillä tavoin sekakäyttäjä, että kykenisin nauttimaan kirjallisuutta ja tv-ohjelmia samanaikaisesti. Toisaalta mä en juuri muutenkaan katso telkkaria tällä hetkellä ollenkaan. Ehkä joskus jonkun leffan tai Inhimillisen tekijän. Mutta en myöskään koskaan kuuntele musiikkia, edes klassista, samalla kun luen.

Paitsi tietysti töissä, jossa luen tai kirjoitan melkein koko ajan, ja kuulokkeissani pauhaa useinkin joku sinfonia tai konsertto.

marikan polut (Ei varmistettu) http://kinttupolut.blogspot.fi

En minäkään sitä telkkaria katso, mutta jostain syystä illansuussa pitää olla taustahäly. Puoli yhdeksästä puoli kymmeneen, muuten en osaa olla. Harvemmin seuraan silti ohjelmavirtaa.

Musiikin kuuntelu on liian intensiivistä, sitä ja kirjaa en pysty jakamaan.

MM
Maijan matkassa

Kaikenlaista. Missä vain. Milloin vain. On ihanaa, kun siihen on taas alkanut löytyä aikaa. Vastoin omia vuodentakaisia olettamuksia minusta on jopa tullut e-kirjojen lukija. Enpä olisi uskonut! Samalla olen löytänyt äänikirjat. On niin kerrassaan kätevää, kun molemmat kulkevat puhelimessa ja ovat käytännössä aina mukana. Ainoa miinus asiassa on se, että  e-kirjojen myötä ruutuaika lisääntyy entisestään.

Tällä hetkellä minulla on äänikirjana kesken Täällä Pohjantähden alla -trilogian viimeinen osa ja e-kirjana Iida Rauman Seksistä ja matematiikasta. Hyviä molemmat. 

Sanni Tee Tee

Äänikirjat ovat kyllä hyvä keksintö. Pitäisiköhän alkaa kuunnella niitä lenkkeillessä? Nykyään kuuntelen joko klassista musiikkia tai jotain podcasteja.

Mä huomaan jotenkin varjelevani nyt itseäni juuri tuolta liialliselta ruutuajalta. Töissä olen niin intensiivisesti laitteiden ääressä. Ja tietysti usein vapaa-ajallakin. Siksi paperikirja. 

Toisaalta luen paljon blogeja, kiinnostavia artikkeleita ja esim. Long playn juttuja puhelimelta tai koneelta. Välillä jopa lyriikkaa! En tiedä, miksi sitten haluan nauttia proosani ehdottomasti paperilta. Kai se on joku fiilisjuttu. Viimeinen linnake?

Kuka tuon Pohjantähti-trilogian äänikirjan lukee? Ai että, siinä on tarina, jota rakastan.

MM
Maijan matkassa

Äänenä on Veikko Sinisalo. Paikoitellen en pidä hänen äänityöskentelystään - etenkään naishahmojen kohdalla - mutta pääsin siitä yli. Jostain syystä minulla oli nyt tarve palata tähän teokseen ja se tarve voitti ärsytyksen. Jälkikäteen ajateltuna tarinan kertaaminen sopii erityisen hyvin tähän Suomi 100 -juhlavuoteen.

Mutta ah, mikä tarina se aina vain onkaan.  Instagramin lukupäiväkirjaani kirjoitin muuten kaksi ensimmäista osaa kuunneltuani näin: "Kahden osan ja 55 tunnin jälkeen olen ihan yhtä vaikuttunut kuin 20 vuotta sitten, kun luin näitä ensimmäistä kertaa. Sen lisäksi, että tajusin antaneeni pojalleni peräti kaksi Koskelan pojilta perittyä nimeä (nimenantohetkellä muistin vain yhden yhteyden), tajusin, etteivät nämä tämän maailman ajat niin kamalasti sadan vuoden takaisista eroa. On kaunaa, katkeruutta ja kahtiajakautumista." Nauratti tuo nimiasia, suretti tuo jälkimmäinen asia.

Ja kolmessa osassa kuunneltavaa on muuten yhteensä reilut 80 tuntia eli tästä riittäisi muutamalle lenkille tarinaa. ;)

Kommentoi