Lundia-hyllyt elämän metaforana *

Jos tekisin omaelämäkerrallisen elokuvan, Lundia-hyllyillä olisi siinä merkittävä rooli eri elämänvaiheiden ja elämän taitekohtien kuvaajana.

Vanhempani kokoaisivat ensimmäiset Lundiansa 1970-luvun alussa ensimmäiseen yhteiseen opiskelijaboksiinsa. Myöhemmin he nostaisivat limoviikunansa, peikonlehtensä ja lukuisat kirjansa Lundian hyllyille pienessä kaksiossa. Siinä samassa, jonne vuoden päästä aurinkoisena pakkaspäivänä kannettaisiin vauva, esikoinen. 

Asunnot kasvaisivat, samoin lapsiluku. Lundiaa hankittaisiin lisää, ensin käytettynä ja sitten, säästetyillä rahoilla, uutena. Erilaisia tasoja, uusia tikkaita, tukiristikoita, vetolaatikoita. Pidikenuppeja paperipusseissa. 

1990-luvun alussa osa Lundioista maalattaisiin valkoisiksi. Sellaisina ne sopisivat paremmin sisustukseen. Huolellisesta työstä huolimatta maalivanat valuisivat osaan pidikenuppien rei'istä niin että nupit tahtoisivat jumiutua. Lapset sadattelisivat tiukkoja nupinreikiä, kun huoneita ja huonekaluja vaihdeltaisiin yläkoulu- ja lukioiässä.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeisenä syksynä muuttaisin ensimmäiseen omaan kotiini; kimppakämppä kaverin kanssa uudella opiskelupaikkakunnalla. Lapsuudenkodin huoneestani pakattaisiin kirjahyllyt muuttoautoon, jonka ajaisin reippaasti itse toiselle puolelle Suomea.

Uudessa kodissa minulle valikoituisi kaksion isompi huone, jonka kautta olisi kulku kämppiksen huoneeseen. Lundioihin hommattaisiin taustalevyt. Hyllystöt saisivat nyt toimia tilanjakajina ja yksityisyyden tuojina.

Uutuutena hankittaisiin myös syvä tasolevy tietokoneen massiivista näyttöä (olisihan kyseessä vuosi 1997) varten sekä esiin liukuva taso näppäimistölle. Siinä kelpaisi kirjoitella esseitä viestinnän approbaturia varten.

Sittemmin opiskelupaikkakuntani vaihtuisi. Asunnot ja asuinkumppanit vaihtuisivat. Oppisin kasaamaan ja purkamaan koko Lundia-setin yksinäni, ilman apukäsiä. Elämässä tulisi erilaisia käänteitä; avoliitto, opiskelijavaihto ulkomailla, ero, uusi parisuhde, yhteen muutto... Lundioita koottaisiin ja purettaisiin. 

Uudella kumppanilla olisi yhtä paljon Lundiaa kuin minullakin. Yhteiselo jatkuisi ja hyllylevymme sekoittuisivat siinä missä kirjat, levyt ja elokuvatkin. Enää emme tietäisi emmekä kykenisi muistamaan, mitkä hyllystöjen osista olivat alunperin sinun, mitkä minun. Uusiakin osia hommattaisiin, enimmäkseen käytettynä silloin kun niitä sattuisi joltakulta tuttavalta vapautumaan.

2000-luvun alkupuolella graduni valmistuisi, ja sitten syntyisi lapsi. Yhdestä työhuoneen metrin levyisestä hyllyköstä nosteltaisiin muutama levy pois ja tilalle, ergonomiselle korkeudelle, hankittaisiin vielä 90-luvun tietokonetasoakin kookkaampi taso. Hoitopöytä vauvalle. Hyllykkö pultattaisiin turvallisuuden vuoksi kiinni seinään.

Juuri ennen toisen lapsen syntymää muuttaisimme omakotitaloon. Hyllyjä uuteen kotiin kasatessamme tuumisimme, että ne nyt olisivat pysyvillä, lopullisilla paikoillaan. Nämä neljä hyllyä olohuoneessa, tämä hyllykkö ja tämä työpiste työhuoneessa, nämä kaksi lastenhuoneissa... 

Yhdeksän vuotta on kulunut. Nyt Lundia vaihtaa taas talossamme paikkaa. Lapsia on tullut vielä yksi lisää, huonejärjestys elää. Työhuone siirtyy kellariin ja meidän vanhempien makuuhuone keskikerrokseen. Nuoriso saa koko yläkerran omakseen.

Hyllyjä siirrellessäni, kiinnitysnuppeja villatakin taskuihin jemmatessani ja työpisteen ison pöytälevyn kanssa taiteillessani tuumin, että tämä on asia, joka yhdistää minut vanhempiini. Ja ehkä myös tulevaisuudessa lapseni ja kenties lapsenlapsenikin minuun. Sukupolvelta toiselle periytyvät kodin käyttöesineet - kuinka paljon niihin liittyykään muistoja. Arvoja. Arkisia kokemuksia ja suuria tunteita.

Hyllylevyjä ja tikkaita alakerrasta yläkertaan kantaessani pohdin, milloin hyllyt liikahtavat seuraavan kerran. Kun esikoinen aikanaan muuttaa pois kotoa? Kun lapset yksi toisensa jälkeen lähtevät? Mahtavatko he huolia Lundiansa mukaan silloin? Autanko heitä pakkaamaan niitä muuttoautoon? Kasaamaan uudessa kodissa, jonkin vieraan kaupungin yksiössä tai opiskelijasolussa. Muistuttelenko: "Tukiristikot täytyy aina kiinnittää." "Asenna ensin ylin ja alin hylly paikalleen, niin rakennelma pysyy kasassa." "Muista pyyhkiä pölyt ylähyllyjen päältä." "Kun viet hyllyköitä varastoon, teippaa nuppipussit kiinni hyllylevyihin niin ne pysyvät tallessa."

Ja kuinka tyhjäksi meidän talomme jääkään, kun kaikki nämä hyllyt, kaikki nämä kirjat, kaikki nämä lapset aikanaan ovat poissa.

Ehkä kasaan Lundiani viimeisen kerran leskeksi jääneenä eläkeläismummona pieneen keskustakaksioon. Siihen, jonne lasten ja lastenlasten avustuksella muutan sitten kun en enää pysty pitämään taloa enkä jaksa kiivetä rappusissa. Kyllä minä ne hyllyt silti vielä itse kokoan.

* Kirjoitus ei ole maksettu mainos, pelkkää sunnuntaibloggailijan fiilistelyä.  

Kommentit

marikanpolut (Ei varmistettu) http://kinttupolut.blogspot.fi

ihana-ihana-ihana kirjoitus /elokuva.

MM
Maijan matkassa

Niin minustakin! 

Sanni Tee Tee

Kaikkea sitä tuleekin ajatelleeksi, kun rymsteeraa.

Sinimini (Ei varmistettu)

Itsekästä ajatella, että se oletkin sinä joka jää leskeksi eikä miehesi..

Kommentoi