Miksi pidän arjesta. Osa 1. Työ.

Dalai Lama moikkaa työkoneen näytöltä aina kun avaan sen.

Pidän työstäni todella paljon. Pidän myös noin yleisemmin ammatistani ja alasta jolla työskentelen. Sen lisäksi pidän tavattomasti siitä ajatuksesta ja tosiasiasta, että ylipäänsä on työtä! 

Totta se on: sekä tämän ammatin että lähtökohtaisesti työnteon merkitys koko olemassaololleni on erittäin suuri. Sanoisin sumeilematta, että vähintään puolet identiteetistäni liittyy siihen, mitä teen ammatikseni - ja siihen, että olen työssäkäyvä ihminen. (Toiseen puolikkaaseen mahtuvat sitten sellaiset asiat kuin vanhemmuus, puolisous, muut läheiset perhessuhteet ja ystävyydet sekä persoonaan, elämäntapavalintoihin ja kiinnostuksen kohteisiin liittyvät identiteetit.)

Töissä tulee oltua niin suuri osuus arjesta, että on kai aika onnekasta, jos voi sanoa rakastavansa työtään. Minulla on ollut hyvä tuuri, tai sitten olen vain tällainen easy-going-guy, sillä olen tykännyt kaikista töistä, joita olen elämäni aikana tehnyt. Työyhteisöjä ja organisaatiokulttuureja on toki monenlaisia, ja yleensä joka paikassa on omat haasteensa. Mutta ei mennä nyt siihen. Sitä, mitä teen työkseni, ja miten saan sitä tehdä, minä rakastan.

Työ kruunaa arkeni. On ihanaa saada mennä töihin, olla töissä, tehdä työhommia ja lähteä illalla töistä kotiin tietäen, että huomenna taas jatketaan. En tiedä, mitä tai millainen olisin ilman työtäni ja ammattiani. Perhevapaat ovat olleet hienoja vaiheita elämässäni, mutta kaikkein kokonaisimmaksi olen tuntenut aina itseni nimenomaan työssäkäyvänä äitinä.

Enjoy! Junaeväspussin kätköissä on aseman kahvilasta mukaan napattu jugurtti. Reissaan työni puolesta jonkin verran. Eniten ramppaan Helsingissä. Olen silti onnellinen, etten pendelöi päivittäin. Se tekisi arjesta ainakin tässä elämänvaiheessa minulle ja perheelleni hiukkasen liian raskasta.

Kestän työn puuttumista elämästäni tosi huonosti. (Lomat ovat eri asia, olen hyvä lomailemaan. Mutta silloinkin on ihanaa ajatella, että minulla on työ, johon palata. Se tuntuu lohdulliselta ja turvalliselta ja tekee ajatuksistani ja maasta jalkojeni alla vakaan tuntuiset.) Olen onnekas siinäkin mielessä, että olen vain kerran elämässäni ollut lyhyen pätkän työtä vailla siten, että en ollut samaan aikaan opiskelija tai pienen vauvan kanssa äitiyslomalla. Itse asiassa tuon pätkän aikanakin olin keskimmäisen lapsemme kanssa vielä kotona - hän oli reilun vuoden ikäinen - mutta minulla ei ollut paikkaa minne palata. Se kävi viimeisen puolen vuoden aikana todella ahdistavaksi. Kun allekirjoitin seuraavan työsopimuksen, pystyin melkein kuulemaan korvissani äänen, joka syntyy sitä, kun elämä loksahtaa takaisin raiteilleen.

Tiedän, että monet kestävät työelämän epävarmuutta huomattavasti minua paremmin. Monet suorastaan ryhtyvät yrittäjiksi, eivätkä anna epävarmuuksien hetkauttaa itseään juuri lainkaan. Minä olen työsuhdeasioissa varsin turvallisuushakuinen. Osin tietenkin siksi, että minulla on kolme lasta, matalapalkkaisella kulttuurialalla työskentelevä puoliso ja iso asuntolaina. Mutta myös niistä identiteettisyistä. Kun minulla on työpaikka, työaika, selkeät työtehtävät ja varmuus (sellainen varmuus kun nyt tämän päivän työelämässä voi olla) jatkuvuudesta, minun on helppo hengittää. Pääni pysyy kirkkaana, mieleni tyynenä ja tasapainoisena.

Tunnen itseni onnelliseksi ja kokonaiseksi, kun minulla on tämä työ ja tämä ammatti. Työ on arkeni tärkein palikka. Minkälainen rooli työllä on sun arjessasi? Ovatko työ ja ammatti merkittävä osa identiteettiäsi?

Kommentit

Tuula / Oman katon alla (Ei varmistettu) http://omankatonalla.blogspot.com

Mulla on tietty ammattiylpeys ja olen työhöni sillä tavalla perustyytyväinen, että a) pidän yleensä siitä mitä teen, b) työyhteisö on ok ja c) työ ei vie liikaa kapasiteettia muulta elämältä. Kuitenkaan en koe, että juuri tämä työ olisi mulle erityisen merkityksellinen tai että se määrittelisi identiteettiäni kovin vahvasti. Sanoisin, että omilla voimavaroillani ja elämäntilanteella etenkin tuo c-kohta on tällä hetkellä erittäin tärkeä. En jaksaisi/ehtisi/pysyisi tekemään kovin haasteellista työtä tällä hetkellä, kun esim. poikien harrastukset ja myös kodin pyöritys vievät niin paljon aikaa työajan ulkopuolella. Jos ei olisi mitään muuta elämää, haluaisin työltäni jotain enemmän.

Sanni Tee Tee

Ymmärrän tosi hyvin c-kohdan. Ja itse aina muistan muistuttaa (myös meidän innostuvassa asiantuntijaorganisaatiossa), että työllä saa olla ihmiselle vaikka silkka välinearvo, ja senkin pitää olla ok. Kaikkien ei tarvitse suhtautua työntekoon intohimoisesti, se ei saa olla "hyvän työntekijyyden" mitta.

Mä olen innostuksestani huolimatta aika hyvä erottamaan työn ja vapaa-ajan toisistaan. Kun olen vapaalla, työasiat eivät pyöri mielessä eivätkä kuormita. Enkä ikinä, koskaan paiski puolisalaa harmaita työtunteja, kuten surullisen moni tekee.

Mua ei yhtään häiritse, että mun työsähköpostit ja työsomet ja oikeastaan kaikki työmatskut on koko ajan käden ulottuvilla eli käytänmössä puhelimella selattavissa. En vilkuile niitä koskaan, kun olen vapaalla.

Olen joustava, ja mun työnantajanikin on. Mulle (ja mun perheelle) joustelu sopii. Välillä teen jotain illalla tai viikonloppuna, mutta pidän aina myös kertyneet tunnit mahdollisimman pian pois. 

Rakastan työntekoa, mutta työ ei hallitse minua tai mun elämää, vaan kaikki osaset ovat jotenkin sopivassa balanssissa.

Rva Kepponen (Ei varmistettu) http://pikkukepponen.blogspot.fi

Työ on tärkeä osa identiteettiäni. En silti ehkä voi sanoa, että tällä hetkellä varsinaisesti rakastaisin projektiani. Niitä onneksi tulee ja menee. Olen kohta pari vuotta puurtanut saman parissa ja tietty levottomuus on vallannut mieleni ja haluaisin jotain vaihtelua. Työ on kuitenkin ihan ok ja usein enemmän kuin ok.

Vaikka en työtäni rakastakaan en silti osaisi kuvitella itseäni ilman työtä. Tässä työelämän myrrellyksessä olen usein miettinyt, että arvotan omassa elämässäni työtä liian korkealle. Pelkäisin musertuvani, jos jäisin ilman työtä. Koska toimialani on varsinaisessa myllerryksessä eikä siellä arvosteta keski-ikäisiä naisia lainkaan, pelko potkuista, joita jaetaan vuosittain, on konkreettinen. Siksi haluaisin purkaa nykyistä oman identiteettini arvotusta pois työkeskeisyydestä.

Vaikka tämä yli 10 vuotta jatkunut potkuputki on välillä henkisesti hyvin kuluttavaa, tunnen kuitenkin iloa ja jopa kiitollisuutta siitä, että olen saanut kuitenkin yli 20 vuotisen uran alalla ja olen päässyt kehittämään monipuolisesti itseäni ja näkemään maailmaa laajasti. Toivon hartaasti vielä 10 lisävuotta!

Sanni Tee Tee

Mitä olisin ilman työtä ja ammattia...? Mitä minusta jäisi jäljelle? Monia asioita toki. Vanhemmuus, persoona, ihmissuhteet isolta osin... Mutta aika suuri se lovi kyllä olisi! Puolikkaan minun kokoinen vähintään. :-(

Eli joo, olen minäkin välillä miettinyt, että onko ok, että työllä ja ammatilla on näin keskeinen rooli mun minäkuvassani. Mutta en osaa oikein toisenlaiseksikaan muuttua. Osa siitä on ammatti-identiteettiä ja sellaista halua olla nimenomaan "työssäkäyvä äiti". Tämän ihanteen olen imenyt jo lapsuudenkodistani, ja se on mulle tärkeä arvo. 

Ja osa siitä, miksi tämä kaikki on minulle niin tärkeää, liittyy taas selkeästi taloudelliseen turvallisuudentunteeseen. Mun persoonani on varmaan oikeasti aika turvallisuus- ja vakaushakuinen, enkä oikein kestä epävarmuutta toimeentulosta. Toki siihen vaikuttaa paljon se, että on iso perhe ja iso asuntolaina ja molemmat perheen aikuiset olemme suht pienituloisia. Uhka toimeentulon vaarantumisesta on koko ajan tosi lähellä... ja sen vuoksi vakaus ja työ kai ovat mielessäni niin kovassa kurssissa.

Velvollisuudentuntoa siis. Ja kaaoksen pelkoa. Ja halua taata lapsille jonkinlaista jatkuvuutta tähän, millaista meidän elämämme nyt on: ei yltäkylläisyyttä eikä ylenpalttisuutta, mutta riittävästi perusasioita ilman alituista puutetta ja epävarmuutta.

Kommentoi