Kuinka aloin hoitaa puutarhaani
No kuulkaa.
Yhtenä päivänä, tässä ihan tällä viikolla, tajusin, että jumantsukka, minullahan on ollut kohta kymmenen vuotta omistuksessani 1000 neliön tontti. Oikein sellainen klassinen rintamamiestalopiha hedelmäpuineen, marjapensaineen, kasvimaineen ja perennapenkkeineen.
Olen minä aina ajatellut, että jonakin päivänä alan hoitaa tätä rehevää mutta ränsistynyttä puutarhaani… Mutta uskoinko oikeastaan aivan sataprosenttisesti itsekään niihin ajatuksiini?
Enpä tainnut.
Toivoin toki, että niin kävisi. Että koittaisi päivä, jolloin kaikilta lapsiltani, töiltäni, univeloiltani ja tärkeämmiltä askareiltani joutaisin kukkapenkkejä laittelemaan ja puskia trimmailemaan. Vähän hävettikin, etenkin kun naapurin pedantti eläkeläismies kävi toisinaan aidan takana paheksumassa pihanpitoamme.
”Ei kuki salkopavut niin kuin edellisen emännän aikana”, hän saattoi todeta muina miehinä.
”On tässä ollu… Kaikenlaista…”, mutisin silloin, ja joskus, kaikkein väsyneimpinä aikoina, tirautin ehkä pari kyyneltäkin siellä vattuaidan suojissa. (Sen sentään olen jaksanut ja ennättänyt joka vuosi leikata.)
Kyllä minä kaikki ne vuodet toivoin ja yritin uskoa, että vielä tulee syksy, jolloin istutan kukkasipuleita ja haravoin koko pihan. Kevättalvi, jolloin omenapuut ja kriikuna leikataan ennen kasvukauden alkamista. Kevät, jolloin perennapenkissä on uudet mullat ja kesä, jolloin pensasaidat ovat ojennuksessa. Sadot korjattu ajallaan ja nurmikko aina tasaisen mittainen.
Oli vain hankala ehtiä pihahommiin, kun oli työt ja mukulat, puolisokin vuorotöissä ja illat ja viikonloput usein keikoilla. Isoja remonttejakin siinä tehtiin, ja elämä oli kaikin puolin täyttä.
Ensimmäisinä kesinä meillä oli kaiken muun lisäksi iso kasvimaa. Silloin ajattelin, että totta kai viljellään itse omat porkkanat ja perunat, kun on kerran tällaiset tilukset hankittu. Luomua pöytään pilteille!
Kahden tunnin yöunilla, vauva kantoliinassa ja uhmaikäinen jalassa roikkuen sitten äestin niitä vakoja toukokuulla. Yötä myöten nakkelin siemenperunoita peltoon ja harmistuin, kun oman pihan porkkanat eivät ruokapöydässä huvenneetkaan.
Onneksi tajusin nopeasti, että kasvimaan, kuten monen muunkin puutarhahomman, aika olisi myöhemmin. Ehkä. Sitten kun lapset vähän kasvaisivat. Kun työtahti vähän rauhoittuisi. Kun en enää olisi niin väsynyt.
Tänä keväänä työelämän kuviot ovat meillä huomattavasti tasaantuneet noista vuosien takaisista ajoista. Iltaisin ja viikonloppuisin kotona on pääsääntöisesti kaksi aikuista. Perheessä on vielä yksi lapsi lisää, mutta ei enää yhtään hasarditaaperoa eikä juurikaan yöheräilyjä. Aikaa ja voimia on vapautunut uudenlaisiin asioihin.
Yhtenä iltana, hieman ennen auringonlaskua, se tapahtui. Saapastelin pitkin pihamaata jokseenkin toimettomana ja katselin rehotusta ja ränsistystä ympärilläni.
En muista, tartuinko ensin oksasaksiin vai pistolapioon, mutta siitä se lähti.
Aloin leikellä puskia, haravoida kesää esiin pensaiden juurilta, kuopsutella kukkapenkkiä… Ensin ihan vähän vain tuosta noin. Sitten pikkuisen perusteellisemmin täältä. Ja tuolta kulmalta oikein kunnolla.
Ja sitten tuli tämä tiistai-ilta, jolloin perhe oli jo iltapalansa syönyt, enkä minä vieläkään malttanut tulla sisälle.
Nostelin multasäkkejä ja möyhensin kompostoria, joka oli saanut hautoa hyviä multiaan monta vuotta aivan rauhassa pihan perällä.
Vitsit että olin onnellinen. Vitsit että olin myös likainen. Nenänpää mullassa ja ilo rinnassa.
Olinhan minä ounastellut, että jonakin päivänä, kun elämä vähän muuten rauhoittuu, saatan löytää pihahommista itselleni uuden ihanan, onnea tuottavan asian. Samanlaisen kuin lukeminen, klassisen musiikin kuuntelu ja luonnossa liikkuminen.
Olin ajatellut ja pikkuisen toivonut.
Mutta samalla kuitenkin aina varmuuden vuoksi sivussa vitsailin puuttuvasta multapeukalosta ja urbaanin huolettomasta puutarhaelämästä. Boheemista steinerpihasta. Kun en ollut varma, koittaisiko tämä päivä koskaan.
Koitti! Nyt tiedämme, miten alkava keski-ikäisyys minussa ilmenee. (Toisethan juoksevat maratoneja tai ottavat avioeron.) Se ilmenee puutarhatöinä!
Saa vinkata parhaita, aloittelijoille sopivia puutarhablogeja.
Ja anteeksi klikkiotsikko. 🙂
