Ai mitäkö olen tehnyt viime aikoina? No, kaikenlaista arkista, monenlaista mukavaa, muutamia ei-niin-mukaviakin juttuja (koska elämän pentele ei aina ole aivan yksinkertaista). Viettänyt yhden aika monipuolisen ja perhepitoisen talviloman, jonka aikana en siivonnut yhtään, vaikka oltiin monta päivää kotosalla ja vaikka syytä olisi ollut. Puoliso onneksi heilutteli imuria pariinkin otteeseen.

Mutta minä. Minä olen kerrankin viettänyt antaumuksella aikaa lasteni kanssa. Uinut, pelannut, lukenut, piirtänyt (!), käynyt pulkkamäessä ja vienyt sisäleikkipuistoon. 

Ja sitten olen lukenut. Oi onnea! Olen päässyt taas haastavien lukuvuosien (pienet lapset, massiivinen univelka) jälkeen mahtavaan lukemisen imuun. Olen aina lukenut paljon. Perheessäni on aina luettu. Tulen lukijasuvusta. Opin itse lukemaan kutakuinkin nelivuotiaana, ja siitä lähtien kirjat ovat olleet parhaita ystäviäni. Olen opiskellut kirjallisuustiedettä (mutta vaihdoin pääainetta, koska ylenpalttinen tieteellinen analyyttisyys alkoi häiritä intohimoista suhdettani kirjallisuuteen). Minulla on iso kirjahylly. Tai no, oikeastaan pari. Kolme.

En ole enää aikoihin käyttänyt paperista kalenteria enkä lukenut sanomalehteäni paperisena, mutta kirjani haluan niiden alkuperäisessä formaatissa. Luen kyllä paljon erilaisilta ruuduilta sekä työn puolesta että vapaa-ajalla. Mutta mitä kaunokirjallisuuteen tulee, kaipaan sivujen kääntelyä ja autenttisen tuntuman käsissäni, kun teos etenee. Minusta on ihana myös katsella paperikirjoja. Kirjahyllyssä, ikkunalaudalla, pöydällä… Pelkkä keskeneräisen kirjan ja sen välistä pilkistävän kirjanmerkin näkeminen arjen kiireen keskellä ilahduttaa minua hirmuisen paljon. ”Illalla saan taas lukea.”

Minulla on aina kirja (totta puhuen useita kirjoja) yöpöydälläni ja yksi laukussa. Tunnustan: olen joskus lähtenyt jumppaan, mutta jäänytkin autoon, kahvilaan tai jopa kuntokeskuksen aulaan lukemaan. Lukeminen kannattaa aina!

Luen tietenkin iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Nyt se on taas erityisen nautinnollista, kun kuopuskin on muuttanut omaan huoneeseen. Luen myös aamuisin. Aamiaispöydässä (kyllä! nenä kiinni kirjassa!) ja ehkä vielä hetken sen jälkeen kun muut ovat jo lähteneet töihin, kouluun ja päiväkotiin. Tartun kirjaan työpäivän jälkeen, jos suinkin ehdin. Minusta on ihanaa odottaa lasta harrastuksesta ja käyttää se aika lukien. 

Olen taitava tarttumaan pieniin hetkiin. Sillä välin kun lapset ovat puuhissaan, livahdan lukemaan. Sillä välin kun puoliso auttaa lapsia iltatoimissaan, pääsen muutaman sivun eteenpäin. Lapset katsovat elokuvaa – minä luen. Löydän lukemiselle aikaa, koska se on minulle niin tärkeää. 

Viime aikoina olen lukenut muun muassa uudehkoa kotimaista kirjallisuutta, kuten Elina Hirvosta, Laura Lähteenmäkeä, Tommi Kinnusta ja Emmi Itärantaa. Tammikuussa tartuin oivallisen Sivumennen-podcastin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, ja aion tämän vuoden aikana kahlata läpi 12 kirjahyllyni aarretta, jotka olivat syystä tai toisesta jääneet kesken tai tyystin korkkaamatta. 

Ensimmäinen #hyllynlämmittäjä-valintani oli Rosa Liksomin Hytti nro 6. Sitä aloitellessani taivastelin somessa, miten moinen mestariteos on ylipäänsä jäänyt koskemattomana hyllyyni. Sain kirjan joululahjaksi muistaakseni sen ilmestymisvuonna tai sitä seuraavana. Ehkä tuolloin ajat olivat sellaiset, että kaipasin lukemistoltani vähän erilaisia teemoja ja tunnetiloja. Kyllä varmastikin. Olin noihin aikoihin aika väsynyt, eikä aikaakaan kovin intensiiviselle lukemiselle ollut. Itse asiassa muistan pitkiä ajanjaksoja, jolloin olen kyennyt lukemaan lähinnä vain Kodin Kuvalehteä ja Journalistia. Sellainen on minunlaiselleni kirjatoukalle aika ahdistavaa.

Joka tapauksessa, kun avasin keskustelun Liksomin teoksesta, moni tunnusti aloittaneensa sen mutta jättäneensä kesken. Toisaalta moni kertoi myös rakastaneensa kirjaa palavasti. Itse olen nyt loppusuoralla ja pidän kyllä lukemastani paljon. Neuvostoliiton kuvaus on kiinnostavaa, ihmiskuvaus on liksommaisen hykerryttävää, maisemien ja matkanteon kuvaus on ainakin tällaiselle kielen rakastajalle todella antoisaa.

Ainoa ongelman #hyllynlämmittäjä-proggikseni kanssa on se, että aloin vihdoin ja viimein joulun alla lukea Knausgårdin Taisteluni-sarjaa. Ja nyt ahmin siis sitä samaan aikaan #hyllynlämmittäjä-kirjojen kanssa. Lopettelin juuri kolmannen Knasun, ja seuraaville osille on kirjastossa varaukset vetämässä. Tällainen olen kyllä tainnut olla aina.

Kirjojen suhteen minulla on aina ollut taipumusta ahmimiseen.

Hyllynlämmittäjät.

Kunpa olisi vielä loputtomasti aikaakin!

Mitä te luette? Missä te luette? Milloin te luette?