Elämä vei mennessään

Valot

Oho. Elämä vei mennessään. Tarkalleen ottaen eniten ehkä työelämä. Mutta kyllä arki muutenkin.

Kului miltei vuosi. Perheessä teini kypsyi ja rauhoittui, alakoululainen tuli murrosikään ja kuopus kasvoi koululaisen mittoihin.

Minä olen keskittynyt paljolti työelämän haasteisiin ja niiden lomassa yrittänyt pitää huolta itsestäni ja tärkeimmistäni.

Olen myös miettinyt suuntia. Ennen muuta omiani. Viidentoista pikkulapsivuoden jälkeen meillä eletään nyt uudenlaista arkea. Ei vähemmän kiireistä, mutta sellaista, että pääsen aiempaa enemmän itse päättämään, mihin käytän aikaani.

Eipä ole tuttu tunne. Jos takana ovat aktiiviset ja toimeliaat nuoruusvuodet ja jos on tullut äidiksi kaksikymppisenä samaan aikaan kun on aloittanut opintojen lomassa työnteon, ei elämässä oikeastaan ole ollut aikaa,jolloin olisi ehtinyt kunnolla pysähtyä miettimään, että mihin sitä seuraavaksi ryhtysi. Tai että mitä sitä pohjimmiltaan haluaisi.

Nyt olen ajatellut kysyä sitä itseltäni.

Huomaan kyllä, ettei vastauksen saaminen ole aivan helppoa. Sen verran sähäkkää elämä on ollut, että pelkkä oman äänensä kuuleminen vaatii hieman orientoitumista. Kuka minä olinkaan ja minkälaisella äänellä minulla oli tapana puhua? Millaiseksi olen tullut ja haluanko yhä samoja asioita kuin ennen?

Joitakin vastauksia minulla jo on. Työ, työelämä ja ammatillinen kehittyminen kiinnostavat. Ja kiinnostaa taide ja kulttuuri ja niiden äärelle pysähtyminen ja hiljentyminen. Kiinnostavat rauha ja hiljaisuus ylipäänsä. Ja kiinnostaa terveys ja sellainen liikkuminen, että olo säilyy hyvänä.

Ja kiinnostaa kirjoittaminen. Mutta se on ajatus, joka hakee vielä muotoaan, enkä oikein tiedä, millaisen muodon se lopulta ottaa.

Sen vuoksi päätin kuitenkin palata blogin pariin. Samasta syystä, jonka vuoksi tämän homman alun perin vuosia sitten aloitinkin.

Koska kaipaan sormiharjoituksia, jotta kynäni ja ajatukseni pysyisivät vireessä.

Siksi olen täällä taas. Katsotaan, mihin suuntaan matkalla.

hyvinvointi oma-elama

Kysymyksiä suuntaansa etsiville ja muille elämästä hämmentyneille

Anna Vihervaarasta listasi hyviä kysymyksiä, joita itsekunkin olisi viisasta aina aika-ajoin kysyä itseltään. 

lehti.jpg

Tässä elämäksi kutsutussa rytäkässä ehdin liian harvoin pysähtyä kuulostelemaan, mitä minulle itselleni kuuluu. Nyt tartuin hetkeen, kysyin ja vastasin. Vieläpä rehellisesti.

Mitä rakastat?

Hiljaisuutta. Omaa rauhaa.

Missä olet tosi hyvä?

Kielen- ja sävyjen huollossa. Viestintähommissa muutenkin.

Mikä tai kuka saa sydämesi lyömään nopeammin?

Todella harvat ihmiset. Juhlat, joihin menen tuntematta entuudestaan juuri ketään. Pelko. Huoli.

Mikä tai kuka saa sinusta parhaat puolet esiin?

Muutamat ystäväni.

Mitä haluaisit oppia?

Viisautta ja pitkämielisyyttä lasteni kanssa. Välillä tuntuu, että vähän jo osaankin, mutta sitten ne luulot saattavat haihtua hetkessä taivaan tuuliin. 

Mistä haluaisit tietää lisää?

Ranskan kielestä. Kitaransoitosta. Tähtitieteestä. Sijoittamisesta. Kuolemasta. Monienkin ihmisten perimmäisistä ajatuksista.

Onko sillä väliä viiden vuoden päästä?

Ei varmaankaan. Mutta olisi silti kiva tietää.

Mitkä unelmasi olet saavuttanut?

Koulutus. Ammatti. Perhe. Talo. Elämäntapa ylipäänsä. Että elämässäni on sopivassa suhteessa perhettä ja työtä, omaa aikaa ja ystäviä, kulttuuria ja liikuntaa, unta ja juhlia. Olen saavuttanut tasapainoisen kokonaisuuden ja huomaan, että se on minulle tosi tärkeä juttu.

Missä tilanteessa / millainen olit vuosi sitten? Entä viisi vuotta sitten? (Olet varmasti mennyt eteenpäin, vaikkei siltä aina tunnu.)

Vuosi sitten olin vähän enemmän hämmentynyt ja tuuliajolla kuin nyt. Oli uusi työpaikka ja paljon uusia ihmisiä ympärillä. Jännitin, iskeekö neljänkympin kriisi. Nyt on todella tasaista.

Viisi vuotta sitten olin juuri palannut töihin viimeiseltä perhevapaaltani. Taisin olla aika tyytyväinen. Tuntui, että edessä olisi pitkä pätkä sellaista ”oikeaa aikuisuutta”. Elämä tuntui kai aika valmiilta. (Tosiasiassa edessä oli aikamoisia myllerrysten vuosia. Hyvä muistutus siitä, ettemme aina ole itse oman kohtalomme puikoissa.)

Mikä on sinulle todella tärkeää?

Terveys. Lasten hyvinvointi. Työ. Ystävyys.

Mitä tekisit, jos et voisi epäonnistua?

Kirjoittaisin kirjan.

Kenen mielestä olet kaunis?

En todella tiedä. En ole tainnut ennättää ajatella itseäni viime aikoina kauneuden kautta. Ehkä se on vähän surullistakin…

Kuka rakastaa sinua?

Puolisoni. Lapset, teinikin varmasti tavallaan. Vanhempani ja sisarukseni. Läheisimmät ystäväni. Oikeastaan toivon, ettei enää tänä päivänä kukaan muu rakastaisi minua jostain etäältä.

Miten muuttaisit maailmaa, jos kaikki olisi mahdollista?

Poistaisin sodat ja syövän.

Miksi sinut kannattaa tuntea?

Siviilissä koska olen niin kiva ja empaattinen. Työelämässä, koska olen niin osaava ja minulla on hyvät verkostot.

Milloin viimeksi teit jotain uutta?

Työssä opin ja teen uusia asioita joka viikko. Äskettäin liityin tuosta vain ruotsin kielen keskustelukerhoon ja aloin käydä yinjoogassa. Tämä on oikeastaan vähän yllättävää, sillä normaalisti tapaan pitäytyä tiukasti rutiineissa ja vanhoissa tutuissa kuvioissa. En ole pätkääkään vaihtelunhaluinen henkilö.

Kohteletko muita kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan?

Kyllä, kutakuinkin. 

Onko jotain, mistä sinun kannattaisi päästää irti?

Kyllä, häpeä. Se ei ollenkaan istu luonteeseeni.

Mikä yksi asia sinun kannattaisi muuttaa heti, jotta voisit paremmin?

Luopua vehnästä kokonaan.

Ketä varten pukeudut?

Itseäni. Että olisi mukava ja itsevarma olo.

Millaiseksi vaatteesi saavat sinut tuntemaan itsesi?

Mukavaksi. Parhaimmillaan myös itsevarmaksi. 

Viekö tämä unelmiasi kohti?

Tämä elämänvaihe?  Minä elän jo unelmaani. Iloitsen siitä joka päivä. En ole menossa mitään kohti, olen jo perillä.

Millaiseksi saat muut ihmiset tuntemaan itsensä?

Riippuu todellakin ihmisestä. Parhaassa tapauksessa varmaan rakastetuksi, hauskaksi, hyväksytyksi ja arvostetuksi. Huonommassa tapauksessa todennäköisesti ihan kurjaksi ja huonoksi.

Oletko oman elämäsi ohjissa vai tapahtuvatko asiat sinulle?

Olen oman elämäni ohjissa varmasti niin paljolti kuin suinkin on mahdollista. Sellainen vaikutusvaltahan ulottuu tosiasiassa vain hyvin rajalliseen määrään asioita. Kaikki voi muuttua minä hetkenä hyvänsä.

Haluaisin innostaa Tuulaa, Marikaa ja Rva Kepposta pohtimaan samoja kysymyksiä.

suhteet oma-elama mieli syvallista