Sivistyksen mitta
Olin seuraamassa lapseni harrastukseen liittyvää kurssia. Kurssille saapui uutena osallistujana teini-ikäinen transpoika. Hän kävi esittäytymässä juuri ennen opetuksen alkua valmentajalle, joka etsi ja löysi nimen listasta. Minä satuin istumaan ainoana vanhemmista siinä oven vieressä ja kuulin lyhyen keskustelun.
”Ja sinä olet Anna Mäkinen*”, valmentaja totesi listaansa selaten.
”Joo, mun nimi on siellä Anna, mutta mua voi sanoa Antoniksi”, lyhyttukkainen, jalkapallopaitaan sonnustautunut nuori totesi.
Valmentaja, viidenkympin ylittänyt mies, jonka äidinkieli ei ole suomi, oli jo kiireellä aloittelemassa kurssia, eikä tainnut kuulla lausetta loppuun. Treenit alkoivat ja aamupäivä eteni. Kerran valmentaja otti Antonin malliesimerkiksi opastaakseen oikeaa asentoa.
”Anna näyttää. Katsos nyt, sun täytyy olla ylväs kuin prinsessa ton asentosi kanssa.”
Nuoren ilme oli totinen ja kiusaantunut. Hän katsoi valmentajaa silmiin, eikä vastannut.
Silloin valmentaja varmaankin tajusi. Tai muisti aiemmin kuulemansa esittäytymisen. Hänen katseensa valpastui vain aavistuksen, en usko, että kukaan muu paikallaolijoista kiinnitti siihen mitään huomiota, sillä he eivät olleet kuulleet ovensuussa aiemmin käytyä vuoropuhelua.
Kun seuraavan kerran tuli aika ottaa kurssilainen näyttämään esimerkkiä oikeaoppisesta asennosta, valmentaja valitsi uudestaan Antonin. Hän ohjasi tämän jalkoja oikeaan asentoon ja ryhtiä suoremmaksi ja totesi sitten:
”No niin, katsokaa, kuinka komea. Sä olet kuin ritari, kympinarvoinen suoritus, hyvä!”
Anton piti naamansa peruslukemilla, mutta hänen silmänsä, ne loistivat.
Se oli sivistyneen ihmisen teko.
*Kaikki nimet muutettu.
