Tänä syksynä olen…

…tehnyt paljon töitä. Se on tehnyt minut onnelliseksi. Kiirettä on ollut sopivasti, stressiä sopivan vähän.

…alkanut käydä lenkillä lasten mentyä nukkumaan. Koskaan aikaisemmin en ole kyennyt liikuntahommiin enää siihen aikaan illasta, mutta nyt iltalenkit ovat olleet elinehto. BookBeat kuulokkeisiin ja ulos, tähtitaivaan alle. Joskushan on liikuttavakin.

…ollut reissussa enemmän kuin 15 vuoteen. Sekä työn puolesta että vapaa-ajalla. Havaintoja:

• Epäsäännölliset rytmit, kulkuvälineissä istuminen ja yöpymiset vaihtelevien huonetovereiden kanssa sopivat huonosti migreeniherkälle ja matkapahoinvoinnista kärsivälle ihmiselle, jonka hyvinvointi perustuu säännöllisyyteen ja kunnollisiin yöuniin.
• Mutta se, mitä olen reissujen myötä saanut sekä ammatillisesti että ystäviä tavatessani ja erilaisia kulttuuripläjäyksiä katsastaessani, on ollut tosi tärkeää ja arvokasta.

…syönyt kasvispainotteisesti. Suosin vegevaihtoehtoja, satunnaisesti valitsen kalaa. Riista kiinnostaa, jos sitä on tarjolla, mutta muuten lihansyönti ei tunnu yleensä relevantilta. Olen korvannut maitotuotteet pitkälti kasvispohjaisilla vaihtoehdoilla. Ostan juustoja enää ääriharvoin. 

Tämä ei tunnu ex-kasvissyöjänä ja vuosien ajan erilaisia maidottomia ja munattomia imetysdieettejä noudattaneena vaikealta. Verrattuna vaikkapa 90-luvun alkuun tai vaikka 2000-luvun alkuunkin nykyään on huippuhelppoa valita vege.

…hämmästellyt teinin tasapainoisuutta, ihmetellyt kypsää kymmenenvuotiasta ja kummastellut (vaikka luulisi, että kokemuksesta jo tiedän, miten lapset kasvavat) pitkänhuiskeaa, vaikeita kysymyksiä esittävää, pian kuusivuotiasta kuopusta. Jokaisella lapsellamme on ollut hyvä, tasainen, terve, iloinen syksy, ja olen sanattoman kiitollinen siitä.

…järjestänyt itselleni omaa aikaa enemmän kuin vuosiin. Olen ollut selvästi sen tarpeessa. Ja aikakin on ollut kypsä, kun lapset ovat jo sen verran isoja, etteivät minun poissaoloni hetkauta perheen arkea tai viikonlopun kuvioita kovinkaan paljon. Ihanaa!

…huomannut, että vaikka työsyksy kaikkine vastuineen on ollut antoisa ja vaikka omat menot ovat tulleet tarpeeseen, kaipaan elämääni edelleen ennen muuta rauhaa ja tasapainoa. Unta, ulkoilua ja hiljaisuutta kaiken vääjäämättömän touhun ja tohinan vastapainoksi. 

Tämä minun on syytä muistaa, kun täyttelen kalenteriani kevääksi. Karsiminen ja priorisointi on ollut vuosia supervoimani, vähän pakonkin edessä, ja se on tuonut elämäämme paljon rauhaa. Täytyy muistaa jatkaa rajaamista, valikointia ja levon vaalimista, vaikka elämään on viime aikoina tupsahtanut petollisen paljon houkuttelevalta tuntuvaa väljyyttä.

…kantanut huolta terveydestä. Ja sitten kantanut huolta siitä, että tätäkö tämä nelikymppisyys on, vääjäämätöntä ränsistymistä? En haluaisi ajatella niin, mutta on myös todella vaikea löytää aikaa tehokkaalle ja tunnolliselle itsestään huolehtimiselle. Lupaan yrittää.

…uinut ehkä vähän syvissä vesissä ja pohtinut perimmäisiä. Itkeä tirauttanutkin välillä. Kutsutaan sitäkin nelikymppisyydeksi.

…mennyt todella usein ennen kymmentä nukkumaan. Miksi katsella tv:tä, kun voi katsella unia!

…ollut huomaavinani, että kiireisen, intensiivisen ja välillä kuormittavankin arjen ja perhe-elämän vastapainoksi kaipailen kunnollisia irtiottoja. Huomaan, että haluan häipyä ystävien kanssa viikonlopuksi: ”ah, tää tulee niin tarpeeseen”. Tai paeta yksinoloon: ”edes hetken rauha, pliis”. Tai kaataa ison lasillisen viiniä ”huhhuh, mikä viikko”.

Kuulostaa varmastikin aika normaalilta tässä elämäntilanteessa, mutta en oikein pidä tästä voimistuvien irtiottojen tarpeesta. Ei se ole hyvä suunta, että elämä on kamala mankeli ja siitä selvitäkseen täytyy miettiä koko ajan tehokkaampia rentoutumiskeinoja. Olen vahvasti sitä mieltä, että rentoutumisen pitäisi tapahtua arjen lomassa. Tai että kuormituksen ylipäänsä olisi hyvä pysytellä sellaisella tasolla, ettei aina tarvitse erikseen, hiki hatussa, yrittää rentoutua.

En tiedä onko rennon ja levollisen tuntuinen elämä mahdollista, jos on valinnut itselleen tällaiset pelimerkit: molemmilla vanhemmilla kiireiset kokopäivätyöt, reissua reissun perään, kolme harrastavaa, suht eri-ikäistä lasta, kotina vanha puutalo remontteineen… 

Olen harvoin stressaantunut, mutta kiirettä voisi olla vähemmän. Antaisinko itselleni 40-vuotislahjaksi rauhaa? Jos, niin millaisessa paketissa se tulisi?