Kesääni on varjostanut syyllisyys.

En ole koskaan piitannut helteistä. Olen aina ollut ennen kaikkea syksyn ja tuulisen sään rakastaja. Toki toivon kesiltäni jotakin muuta kuin silkkaa vesisadetta ja vilua, kuten oli laita viime kesänä – ja ehkä siitä jäikin trauma, joka aiheutti sen, mikä tänä kesänä oli vääjäämätöntä. 

Minä nimittäin rakastuin. Täysin puskista, kuin salama kirkkaalta taivaalta, minä aloin jo touko-kesäkuussa kokea lämpimiä tunteita. Kun ei kevätiltoina paleltanutkaan. Kun kesäkuu tuntui juhannuksen myräkkää lukuun ottamatta ihan oikealta kesältä! Kun loma aivan pyytämättä ja yllättäen olikin yhtä paahdetta ja pulikointia. 

Lasten sormiin sulaneita jäätelöitä. Vettä ja aurinkorasvaa, vettä ja aurinkorasvaa. Joka ikinen aamu sama huikaiseva valo ja lintujen liverrys puutarhassamme. Kypsyvät marjat, kukissa pörräävät pulleat mehiläiset.

Helle lämmitti minun kylmää sydäntäni ja analyyttisen tehokasta sieluani. Minä muutuin. Minä hullaannuin!

Olen aina ennen, en tiedä, miksi, kärsinyt kuumuudesta. Saanut päänsärkyjä, tuntenut oloni tukalaksi, väsynyt ja tuskastunut.

Tänä kesänä on ollut toisin. Kuumuus ei ole ahdistanut minua yhtään. Olen valunut hikeä ja nauttinut joka hetkestä. Kääntänyt kasvoni aurinkoon. Uinut järvessä ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin.

Olen kääntänyt kelloni päiväntasaajan aikaan ja rauhoittunut. Mennyt kaikessa sieltä, missä aita on matalin ja taluttanut lapsetkin aidan ali. Kävellyt metsäpolkua rantaan ja ostanut kotimatkalla kaikille päivän kolmannet jätskit. 

Katsellut aaltojen edestakaista liikettä kiirehtimättä muualle.

Ja nämä trooppiset yöt. 

Nämä trooppiset yöt!

Ja pyykit, jotka kuivuvat ulkona parissa tunnissa.

Ja pihan pyykkinarulla jokailtainen liputus: epälukuinen määrä pyyhkeitä ja uikkareita sekä aina sama harmaa rantaviltti aamua odottamassa.

Talo on pysynyt läpivedolla siedettävän lämpöisenä. Lapset ovat nukkuneet aamuisin pitkään. 

Kuopus on ollut ihanana kainaloisena ja valoisana sirkuttajana kertoilemassa tarinoitaan koko pitkän kesän. Keskimmäinen on uinut kuin kala, jokaikinen päivä, viettäen sukellusmaskeineen enemmän aikaa pinnan alla kuin pinnalla. Iloinen, kullanruskeaksi paahtunut nuori ihminen! 

Esikoinen on reissannut kavereineen melkein koko kesän ympäri Suomea. Leiriltä leirille ja tapahtumasta tapahtumaan. Elämän kesä, kun oot kohta 14 ja maailma on sun!

Nyt olen jo töissä, mutta kesä vain jatkuu jatkumistaan. En saa tästä kyllikseni. Rakastan, rakastan, rakastan lämpöä ja aurinkoa ja raukeita päiviä ja ystävien kanssa istuttuja pimeneviä iltoja.

Mutta samaan aikaan syyllisyys painaa mieltä. Ei ole oikein rakastaa tällaista kesää. Vääristä syistä kuumaa ja paahteista. Ilmastonmuutos jyskyttää koko ajan takaraivossani. Ajattelen sitä jo työnikin puolesta vähän väliä, ja sitä suuremmalla syyllä koen hirmuisia tunnontuskia, kun nautin tästä kaikesta niin kovasti.

Ei pitäisi näin estottomasti palvoa hellettä. Olisi syytä vakavoitua tosiasioiden äärelle. Tämä ei ole hyvä eikä oikein. 

Maapallon ilmasto on lämmennyt lähes asteen 1800-luvun lopun jälkeen, eikä lämpenemisen tahti ole ainakaan hidastumassa. Valtamerten pinta on noussut ja vesi on lämmennyt. Manner- ja vuoristojäätiköt sekä pohjoinen merijää ovat kutistuneet. Pohjoisilla maa-alueilla sademäärät ovat kasvaneet ja sateet voimistuneet.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät jo ja vaikuttavat kiihtyvällä tahdilla muun muassa maapallon ekosysteemeihin, metsiin, vesivaroihin, liikenteeseen, maankäyttöön ja rakentamiseen, talouteen ja yhteiskuntaan, terveyteen, turismiin, enegriantuotantoon sekä globaalisti että paikallisesti, teollisuuteen, maatalouteen ja muihin luonnosta riippuvaisiin elinkeinoihin…

Huoli on todellinen ja vakava.

Nyt olemme parina päivänä saaneet ukkoskuuroja, ja lisää on luvassa. Ehkä kunnon rajuilmojakin. Niitäkin minä rakastan. Ja siinäkin on kielletty maku. Tiedämme, että ilmastonmuutos lisää sään ääri-ilmiöitä. Kuivuus, maasto- ja metsäpalot, tulvat, myrskyt ja rajuilmat. Ääri-ilmiöt eivät ole enää vain eteläisen pallonpuoliskon ongelma, vaan ne koskettavat myös muun muassa Pohjois-Eurooppaa, Skandinaviaakin. 

Sää- ja ilmastoriskit vaikuttavat meidän jokaisen elämäämme. En pidä nykyisestä pelottelujournalismista enkä ole huolestuvaa tai hysteeristä sorttia. Silti tänä kesänä suhteeni paahtaviin helteisiin ja salamoinnin ihasteluun on ollut kaksijakoinen.

Ilmastonmuutokseen vaikutetaan tehokkaimmin yritysten toiminnalla ja päättäjien taholta. Silti jokaisen meistä on kannettava myös oma kortemme kekoon. Voimme tehdä arjessamme valintoja, jotka ovat ekologisia ja kestäviä. Ja voimme kasvattaa tulevia sukupolvia siten, että he oppivat pitämään planeetasta paremman huolen kuin vanhempansa saati isovanhempansa. Voimme kasvattaa lapsemme kansalaisiksi, emme kuluttajiksi.

Täällä voit laskea oman hiilijalanjälkesi. (Toimii parhaiten tietokoneella ja vaatii flashin, mutta on hyvä ja perusteellinen laskuri, joten vaivannäkö kannattaa.)

Alla oma tulokseni. (Sitran Elämäntapatestissä sain jalanjäljekseni 4300 kg CO2, mutta se testi oli vähän ylimalkaisempi. Sitran testin mukaan keskimääräinen testin tehneen henkilön hiilijalajälki on 7400 kg CO2.)

Meillä on viisihenkinen perhe, omakotitalo, auto ja valitettavasti sähkölämmitys, mutta vastapainoksi kierrätämme käytännössä kaiken, kulutamme todella maltillisesti, emme lentele, suosimme pyöräilyä, kävelyä ja julkisia, ja itse myös syön vegepainotteisesti. Valinnoilla on väliä!

Lisää ajantasaista tietoa ilmastonmuutoksesta mm. Ilmatieteenlaitokselta, Ilmasto-opas.fi:stä ja Suomen ympäristökeskuksesta.