Ruuhkavuosiperheen ruokahuolto

”Mitä syöt päivällä töissä (tai kotona, tai missä sitten oletkaan)?
 Jaa parhaat (tai epäonnisimmat) päiväeväsvinkkisi – millä pysyy konttorirotan nälkä kurissa?
 Mitä lapsille välipalaksi?
 Mitä tyhjän kolon täytteeksi ennen treenejä?

 Mitä tyhjän kolon täytteeksi kun nojuu sohvannurkassa?”

Näin kyseli Kinttupolkujen Marika, ja tuli samalla lanseeranneeksi #leuhkateväät-haasteviikon. Minä lupasin tarttua kolmelapsisen perheen ruokahuoltoon ja kertoa, miten ruoka-arki meillä pyörii. Perheeseemme kuuluu siis puolison ja minun lisäksi päiväkotilainen, alakoululainen ja yläkoululainen. Kaikki harrastamme enemmän tai vähemmän.

Näin meillä selviydytään. Ei kovin hohdokasta, mutta toimivaa.

1) Aamulla

Päiväkotilainen syö aamiaisen arkiaamuisin pääsääntöisesti päiväkodissa. Hän on unikeko, ja saa näin nukkua viimeiseen mahdolliseen hetkeen saakka. Lisäksi vältymme paljolta aamiaissäädöltä.

Tämä käytäntö oli minulle vähän vaikea niellä; vuosia pidin ihanana ja tärkeänä asiana, että lapset syövät aamupuuronsa kotona. No, ihanaa ja tärkeää varmasti, mutta elämä on valintoja. Päiväkotilaisen osalta meidän aamumme sujuvat helpoiten ja leppoisimmin näin.

Puoliso juo aamuisin kupin kahvia kotona, jos ennättää, siinä se. Minun taas on saatava sekä kahvia että aamiaista. Yleensä väsään itselleni kiireessä kupin Tescon pikakahvia ja surautan smoothien.

Kiireiset aamiaiset (ja kiireiset aamut ylipäänsä) sotivat kyllä kaikkea sitä vastaan, mikä on minulle tärkeää ja luonteenomaista. Joskus joudun jopa säntäämään töihin ilman aamiaista ja nauttimaan siellä automaattikahvin ja ehkä jonkun banaanin jo ensimmäistä palaveria aloitellessani. Ihan kamalaa! 

Vuosien ajan rytmini oli sellainen, että lähdin arkiaamuisin kotoa yleensä viimeisenä, usein vasta yhdeksän maissa tai myöhemminkin, koska työmatkani oli todella lyhyt. Aloitin työt siis jo kotona aamiaisen ääressä, mikä sopi minulle hyvin. Kahvi ja smoothie kuuluivat silloinkin vakioaamupalaani, mutta niiden lisäksi kaipaan aina vielä vaikkapa leivän tai lautasellisen puuroa. Siis täysjyväviljaa! Rauhassa ja hiljaa nautittuna, kiitos.

Nykyisessä työssäni en jotenkin ole saanut tällaista systeemiä toimimaan, ainakaan vielä. Niinpä kestän kiireiset aamut ja aamiaiset ja tasailen sykkeeni työmatkalla kuuntelemalla klassista musiikkia.

Koululaiset eivät meillä aamupaloja skippaile. Vielä muutama vuosi sitten he söivät aina arkiaamuisin puuroa. Nyt ei enää uppoa, mitä voisin jäädä harmittelemaan, mutta en jaksa, koska kannattaa valita taistelunsa. He syövät aamuisin siis jugurttia tai viiliä mahdollisimman täysjyväisen lisukkeen (itse suosin kaupassa käydessäni Talk-Muruja) kera, maitoa, smoothieta tai kaakaota, usein jonkun leivän (nuorempi pitää ruis- tai sekaleivästä paahdettuna, vanhempi suosii mm. siemennäkkäreitä) ja ehkä vielä hedelmän.

Olen tähän ihan tyytyväinen. Tiedän monia ala- ja etenkin yläkoululaisia, jotka lähtevät kouluun paljon heikommin eväin tai jopa syömättä mitään.

2) Päivällä

Syön töissä lounaan käytännössä aina jossain talon ulkopuolella. Se ei ole ekologisin eikä säästäväisin (tosin meillä on töissä käytössä ePassi, mikä on aika jees) mahdollinen vaihtoehto, mutta ulkoruokinta katkaisee muuten melko vauhdikkaat työpäivät hyvin.

Tosiasia on myös se, että syön huomattavasti monipuolisemmin, kun nautin viisi kertaa viikossa erilaisten lounasravintoloiden salaatti- ja raastepöydistä ja ateriavalikoimista. Jos menisin eväillä, ne olisivat aina kotoa mukaan haalittuja pestopastan jämiä tai lähikaupasta mukaan napattuja einessosekeittoja.

Joten parempi näin, ja pysyy mielikin virkeänä, kun istahtaa välillä työkavereiden kanssa juttelemaan jostain aivan muusta kuin akuuteista työasioista. Hyvällä tuurilla samalla saa vartin verran liikuntaa ja raitista ilmaa.

Niin, ja sanomattakin on selvää, että tapoihini ei kuulu jättää väliin lounaita tai korvailla niitä energiapatukoilla. Pois se minusta! Olen noudattanut koko elämäni ajan tätä samaa ”pikkulapsen” viiden aterian päivärytmiä, enkä koe tarvetta siitä luopua. 

Minulla on siis aina töissä hedelmä, smoothie tai vaikkapa kaurajugurtti, jonka vetäisen välipalaksi iltapäivän tunteina. Näin vältyn nälkäkuolemalta kotiin saapuessani, tai jos menen töistä suoraan urheilemaan, mitä myös aika-ajoin tapahtuu.

3) Case koululaisten eväät ja välipalat

Pyrimme pitämään aina kotona edes jokseenkin fiksuja välipalatarvikkeita. Jossain mieleni sopukoissa elää vanha ihannekuva omasta lapsuudestani. Silloin me sisarukset teimme koulupäivien jälkeen voileipiä ja niiden lisäksi kotona oli aina vanhempien tekemiä kiisseleitä, marjarahkoja ym. No, ei ehkä aina ollut. Mutta lapsuudesta kumpuaa oma käsitykseni hyvästä välipalasta.

Omat lapsemme harvoin innostuvat leipiä voitelemaan, jos ei ole pakko. Niinpä varaamme kaappeihin hedelmiä, miniporkkanoita, pähkinöitä, riisikakkuja, välipalakeksejä (tämä on minulle pieni murheenkryyni, mutta yritän elää yksittäispakattujen, sokeriakin sisältävien puristeiden kanssa, on ne parempia kuin karkit tai pullat), tuubisoseita (sama angsti kuin edellä), smoothieita (tätä löytyy usein jopa aamulla itse tehtynä), viilejä tai jugurtteja (nyyh, vain esikoinen suostuu syömään maustamattomia) ja edes suht järkeviä mehuja (lapset onneksi pitävät omalla mehumaijalla tehdyistä viinimarjamehuista). 

Vaikka meillä on poikkeuksetta iltaruoka pöydässä viiden ja kuuden välillä, koululaiset, nuo isot, liikunnalliset roikaleet, ovat usein koulusta kotiuduttuaan tosi nälkäisiä. Siksi edellä mainittujen kevyempien välipalavaihtoehtojen lisäksi yritämme varustaa kaappeihin ainakin tiettyinä päivinä myös jotain jämäkämpää kamaa. Alakoululainen saattaa vetää ensinälkäänsä purkin tonnikalaa (yhyy, epäeettistä, sanoo äiti) ja yläkoululainen paistaa itselleen välillä munakkaan tai tehdä nuudeleita.

Karjalanpiirakat ovat oivallisia välipaloja, samoin pinaatti- ja porkkanalätyt. Vatajan nitriitittömiä nakkeja nuo saattavat vetää myös ihan sellaisinaan pari kappaletta suoraan jääkaapista. Kaipa niistä jotain proteiinia saa… Ihanaahan se olisi, jos heitä pöydällä odottaisi lautasellinen aamulla paistettuja lättyjä tai pannukakkuja taikka korillinen tuoreita sämpylöitä. Mutta näin ei nyt valitettavasti ole, vaan usemmiten tarjolla on ihan Prisman hyllyiltä mukaan tarttunutta apetta.

Nuudelit, pinaattilätyt ja karjalanpiirakat kulkeutuvat usein myös mukaan koululaisten harrastuksiin. Olemme haalineet aika toimivan setin erilaisia to-go-eväs- ja ruokasäilytysratkaisuja, ja meillä on jopa eväsrasiat, joihin saa kanteen kylmäpakkauksen mukaan. Olen vähän kylmäketjunatsi. Ja eväsnatsikin totta puhuen. Meiltä ei lähdetä koko illaksi (eikä viikonloppuisin koko päiväksi) treeneihin tai muihin rientoihin ilman edes jonkinlaisia, ravitsemuksellisesti suht siedettäviä, eväitä. Välillä varustan lasten kavereitakin. Suklaapatukka ei ole eväs.

Kyllähän nuo koululaiset kotona iltapäivisin ratsaavat kaikki mahdolliset kaapit ja tasan tarkkaan himoitsevat kaikkea makeaa. Onneksi meillä ei yleensä ole mitään ylettömiä herkkujemmoja kotosalla. Kun ei keksiä tai suklaata ole, niin asiallisemmat välipalat uppoavat ihan hyvin.

Limsat (muulloin kuin viikonloppuisin ja juhlissa) ja erilaiset kahvi- ja energiajuomat ovat tietenkin täysin no-no.

4. Illalla

Kuten sanottua, meillä on aina lämmin iltaruoka tarjolla viiden, kuuden maissa. Sitä syövät ne jotka ehtivät silloin kuin ehtivät. Harvoin olemme arkisin koko viisihenkinen perhe yhtä aikaa pöydän ääressä. (Oikeastaan millään aterialla.) 

Ja jos on treeneissä tai tallilla tai muissa menoissa, niin sitten on ne tukevat eväät mukana.

Meidän päivälliset ovat aika peruskamaa. Jos joku on ehtinyt kokkailla, meillä voi olla riisiä, pastaa tai perunoita jonkin kastikkeen taikka muun liha-, kala-, kana- tai kasvislisukkeen kanssa. (Itse ruokailen kasvis-kala-painotteisesti.) Tai jotain pataruokaa tai laatikkoa tai keittoa.

Jos kukaan ei ole ehtinyt kokkailla, meillä voi olla tarjolla esimerkiksi:

• pinaatti- ja porkkanalättyjä ja keitettyjä kananmunia
• nakkeja tai kalapuikkoja tai -pihvejä taikka kaupan lihapullia tai kasvispyöryköitä  sekä maailman parasta puolivalmistetta eli Oolannin luomu-pakastemuusia tai vaikka lohkoperunoita
• hodareita – lapset voivat kasata tarvittaessa itsekin
• kaupan makaronilaatikkoa
• eineskasvishernekeittoa (tätä lapset rakastavat)
• you name it

Eli hyödynnämme kyllä usein erilaisia pakasteita ja puolivalmisteita. Tämä nyt ei ole täysin omien henkilökohtaisten arvojeni mukaista, vaan olisin varmaan onnellinen, jos ennättäisimme useammin laittaa oikeaa ruokaa. Mutta nyt on näin, ja pulinat pois. Ehkä rajani menee niin sanotuissa mikroaterioissa, niitä meillä ei ole käytetty, enkä kyllä tiedä, suostuisiko nuoriso syömäänkään.

Iltapala on tarjolla sitten ennen nukkumaanmenoa, ja se mukailee aamiaista. 

Viime vuosina olemme uraauurtavasti ja kevyen radikaalisti poikenneet aikuisporukalla tuosta lasten ateriarytmistä toisinaan. Eli voi olla, että iltaruoalla ja iltapalalla pöydässä istuukin vain jälkikasvu, ja me puolison kanssa laitetaankin jotain enemmän aikuiseen makuun olevaa syömistä tai haetaan noutoruokaa vasta lasten mentyä nukkumaan. (Tämä kyllä edellyttää itseltäni töissä nautitun pienen välipalan lisäksi vähintään jonkinlaisen hedelmä-/näkkileipä-/smoothie-setin vetäisemistä töistä kotiin palattua.) 

Tykkään tuosta tavasta, joskin yhtä paljon tykkään nähdä koko perheen tai vähintäänkin jonkinlaisen lapsi-aikuiskombon ruokapöydän ääressä samanaikaisesti. Varmaan kummassakin on puolensa. 

Kokonaisuutena olen ihan tyytyväinen ruokahuoltomme toimivuuteen arjessa.

Mites teillä?

p.s. Kuvissa kaikkea muuta kuin arkisia ruokailutilanteita.