Töissä ja kotona

Työelämä ja kotielämä eivät välttämättä eroa niin kamalasti toisistaan. Kotosalla on paljon kaikenlaista pientä, pakollista sälää, metatyötä, silkkaa puurtamista, mekaanisia hommia. Sitten on sellaisia pidemmän aikavälin strategisia kehittämistehtäviä, suunnittelua ja linjaamista, arvojen ja valintojen pohtimista. On myös hankalia tilanteita, ristiriitoja ja joskus jopa konflikteja. Jotkut ongelmat ilmaantuvat yhtäkkiä ja häipyvät yhtä nopeasti. Seuraavana päivänä kukaan ei enää edes muista niitä. Toiset vaikeudet taas tuntuvat tulleen jäädäkseen, vaativat pitkäjänteistä pohtimista ja paljon jaksamista ennen kuin selviävät.

Oma suhteeni työhön on hyvin samanlainen kuin kotielämäänkin. Haluan viihtyä ja kokea hyviä virtauksia sekä työn että kodin arjessa. Toisaalta en hätkähdä matalampiakaan fiiliksiä, tiedän niiden kuuluvan asiaan toisinaan. Ei ole vaarallista, vaikka välillä tuntuisi vähän ankealta. Jos on sitoutunut, ei pienistä hätkähdä. Eivätkä isotkaan haasteet suista raiteiltaan, niin kauan kuin löydetään yhteinen tahto ratkoa niitä ja jatkaa yhdessä valittuun suuntaan. 

Sekä kotiin että työpaikalle pitää mielestäni mahtua monenlaisia tapoja olla ja toteuttaa asioita. Tietyt yhteiset säännöt, käytännöt, perusasiat ja tavoitteet on määriteltävä selkeästi ja jokaisen yhteisöön kuuluvan täytyisi pystyä allekirjoittamaan ne. Kyseenalaistaminen on ok kunhan perustelee. Kullakin ihmisellä pitäisi olla tilaa ja hyväksyntä omalle persoonalleen ja tarpeilleen.

Leikkokukat ja lasten Disney-karahvi löysivät toisensa. Kaikki voittivat.

Minusta juhlahetket ovat yhtä juhlavia sekä töissä että kotona. Kun huomaa onnistuneensa jossakin. Kun tapahtuu edistystä ja oppimista. Kun ulkopuolelta tulee hyvää palautetta. Kun tuntuu, että asiat etenevät sujuvasti. Kun tehdään yhdessä jotakin hienoa! Toisaalta haluan sekä työssä että siviilissä puhua sen puolesta, ettei aina tarvitse olla jotakin erityisen päräyttävää ja nostattavaa, jotta voidaan olla onnellisia ja tyytyväisiä. Perus on usein paras. 

Olen avoimuuden ja suoran puheen kannattaja yhtälailla työpaikalla kuin kotona. Kaikista asioista täytyy pystyä keskustelemaan. Ikävät jutut on syytä ottaa käsittelyyn mahdollisimman pian. Kyynisyys, katkeruus ja näköalattomuus ovat myrkkyä, niihin pitäisi löytää vastalääke heti kun niitä ilmenee. Puhetta, puhetta, puhetta, hoen välillä kuin futisvalmentaja sekä kotona että työmaalla.

Suhtaudun koti- ja työelämään samalla innolla ja lämmöllä - ja toisaalta samalla tarmolla ja periksiantamattomuudella silloin kun asiat meinaavat lähteä väärään suuntaan. Olen joskus miettinyt, olisiko helpompaa, jos ei aina niin kamalasti välittäisi. Olisi passiivisempi, ei puuttuisi, vetäytyisi syrjään, mutisisi kaulukseensa... Mutta ei se ole minun tapani olla tässä maailmassa. 

Olen onnekas: minulla on sekä kotijoukoissa että työelämässä ympärilläni ihmisiä ja toimintakulttuureja, jotka sallivat minun olla tällainen, omanlaiseni. Voin kertoa: se lisää sitoutumista ja rakkaudentunnetta.

Olisi kiva kuulla, millainen suhde teillä on työhön.

Kommentit

marikan polut (Ei varmistettu) http://kinttupolut.blogspot.fi

tätä kirjoitusta peukutan!

Aivan erityisesti ihmissuhteiden osalta: läheisten kanssa pitäisi osata käyttäytyä yhtä sivistyneesti kuin vieraampien.
Palautetta pitäisi osata antaa kauniisti ja rakentavasti (ja opetella ottamaan vastaan; tämä ihan vain itselleni muistinvirkistykseksi)

Suhteni nykyiseen työhöni on ambivalentti. Olen antanut tälle puljulle kymmenen vuotta elämästä, olen alkanut epäillä omaa osaamistani, taitojani ja paikkaani (ei hyvä merkki). Epäilen että en enää osaa olla oikeissa töissä. (onneksi olen kotona sentään vielä aika kiva)

Sanni Tee Tee

Mä tavallaan ajattelen, että läheisten kanssa saa joskus ihan vähän lipsuakin siitä kauniista ja rakentavasta. Mutta pyrkimys olisi tietysti hyvä olla siihen suuntaan kotonakin. (Nimim. Tunnen piston sydämessäni)

Työelämä on kyllä älyttömän mielenkiintoista. Suhde työhönhän voi vaihdella tosi paljon kulloisenkin työsuhteen, työyhteisön ja ihan ajankin myötä. Pitkässä työsuhteessa on hyvinkin samanlaisia piirteitä kuin pitkässä ihmissuhteessa.

Mä olen ollut nykyisessä työssäni reilut viisi vuotta (tosin mukaan mahtuu yksi vuoden mittainen perhevapaa). Suht pitkä aika omalla alallani, ja luontevaa kehitystä olisikin siirtyä kohta eteenpäin. Harmillisesti rakastan tätä työtä tosi paljon. :-)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.