Vuosi 2019 kuvina

Vuonna 2019 en ehtinyt kovin paljon kirjoittaa blogia. Paljon muuta sen sijaan ehdin. Oli kaunis vuosi. Kaunis ja elämäntäyteinen. Tässä siitä muutama kuvamuisto.

Katsoin elämäni toista kertaa, kun lapseni nukutettiin. Minä olin luottavainen, kuten aina olen länsimaisen lääketieteen edessä, mutta potilas itse luonnehti kokemusta traumaattiseksi.

Ihastelin kaunista ja hienoa talvea. Olen lumen ja pakkasen ystävä.

Luin Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan ja se oli yksi elämäni ihanimmista kokemuksista. Että joku on kirjoittanut kotikaupungistani ja sen ihmisistä noin! En enää nykyään osta kirjoja entiseen tahtiin (minulla on melko mittava kotikirjasto) ja nämäkin Kuopio-sarjan kirjat lainasin kirjastosta – mutta nyt haluan ne kyllä omaksenikin. Ja tuleville polville muistoksi juurista.

Vuoden hienoja taide-elämyksiä: Kiki Smithin Procession Sara Hildénin taidemuseossa Tampereella.

Käyskentelin pitkin vuotta erilaisilla rannoilla. Rakastan kotimaamme järven- ja merenrantoja.

Reissasin. Myönnetään: rakastan myös kotimaan matkailua, jota onneksi saankin työni puolesta tehdä jonkin verran. Muraali ilmestyi silmieni eteen täytenä yllätyksenä viime talvena Kemissä.

Koin paikoin melko ajatuksia herättävääkin erillisyyttä. Koin olevani saari.

Juhlin ystävien seurassa. Ai, kuinka rakastankaan juhlia.

Ihmettelin ja ihastelin luonnon muuntumisleikkiä vuodenaikojen vaihtuessa. Osin työnkin puolesta, minä onnellinen hyväkäs.

Luin, luin, luin. Kuuntelin myös paljon äänikirjoja, mutta vain lenkillä, julkisissa kulkuvälineissä ja pihahommia tehdessäni. Paperikirja on edelleen lempikäyttöliittymäni.

Rakastin kesää. Kuopus oppi uimaan.

Matkustin Tukholmaan, joka on aina oleva minun kaupunkini.

Saattelin esikoisen Prometheus-leirille ja hain sieltä reilun viikon kuluttua uudenlaisen, säkenöivän nuoren ihmisen.

Sekosin ehkä vähän Ateneumin Hiljainen kauneus -näyttelystä ja Ragnar Kjartanssonin Visitorsista Kiasmassa.

Kävin uskomattomissa paikoissa.

Hullaannuin syksystä, kuten joka vuosi.

Tein sopivasti töitä. Välillä aika paljon ja pitkiäkin päiviä, mutta itselleni sopivasti. Osasin myös huilata.

Opettelin käymään lenkillä iltaisin, lasten nukkumaanmenon aikaan. Sellainen ei käy minulta luonnostaan, kun tapaan olla iltauninen. Mutta muunlaisiakaan aikoja ei tahtonut löytyä.

Söin ihania aterioita, muun muassa erään alkukeiton, joka räjäytti tajunnan.

Koin ensimmäistä kertaa elämässäni lievää ahdistusta marraskuun pimeydestä, mutta sitten saapui kaunis ja rauhallinen joulu valoineen, juhlineen ja ihaninen, hitaine päivineen. Toivuin pitkästä, väsyttävästä syksystä ja suuntasin katseeni valoon.