Siinähän se jo otsikossa tulikin. Mä en osaa unelmoida. Yritän antaa itselleni luvan haaveilla ihan mistä tahansa.. ja pää lyö tyhjää, ei mitään, en keksi yhtään mitään. Tai keksin mä semmosia kaikkien unelmoimia juttuja, että kuinka olisi ihanaa paeta vaikka koko talveksi Thaimaaseen. Tai kuinka olisi ihanaa, jos olisin kaunis ja laiha ja hyvinvoiva. Mutta miksen mä osaa unelmoida siitä, mitä haluan olla ja mitä haluan elämälläni tehdä? En osannut lapsenakaan, en ole koskaan osannut vastata kysymykseen ”Mikä susta tulee isona?”. En minä tiedä! 

Viime aikoina oon pohtinut tosi paljon tätä, mitä haluan elämälläni tehdä asiaa. Töissä on ollut liian hektistä liian pitkään ja en vaan jaksa sitä enää. Siellä ei mikään innosta eikä mikään tunnu enää hyvältä. Pitkään ajattelin, että se on vaan väliaikainen tunne ja menee ohi, mutta ei tunnu menevän. Ja elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi työssä, jossa ei viihdy. Siellä kuitenkin vietetään suurin osa päivästä, joka päivä. Se aika pitäisi käyttää johonkin, joka innostaa, joka vie mennessään ja saa aikaan onnistumisen tunteita. 

Tyhjän päälle en uskalla hypätä miettimään elämääni.. odottelen vaan ihmettä tai edes jotain pientä merkkiä, että minne suuntaan lähteä. Mikä on se mun juttu? 

Eikä siinä vielä kaikki, että en keksi mitä tekisin työkseni. En nimittäin oikein tiedä, mitä tekisin vapaa-ajallanikaan. Perheen kanssa tietysti menee paljon aikaa ja sitä en vaihda, mutta kyllä jotain omaakin pitäisi olla. Ja sitä saisin niin paljon kuin haluan, mutta en mä tiedä mitä sitten tekisin 😀 

Säälittävää.

Luin Me Naiset -lehdestä Minna Haapkylän haastattelun ja se kolahti. Kuulosti siltä, että Minna on elänyt samanlaista muka ok elämää, mutta tuntenut kokoajan olevansa väärässä elämässä. Kunnes oli sitten uskaltanut muuttaa kaiken ja on nyt täydellisen onnellinen. Parisuhdetta mun ei tarvitse vaihtaa, mutta kaikessa muussa haluaisin seurata Minnan esimerkkiä. Uskaltaa olla oma itseni. Mutta kuka ihme se on ja miten siihen tutustutaan?