Toinen välivuosi, bring it on

Olen nyt kuluneen viikon aikana päässyt lukemaan jos minkälaisia tarinoita kouluun pääsemisestä ja pääsemättömyydestä niin blogeissa kuin muissakin sosiaalisen median kanavissa. Ja koska kuten olin jo ajatellutkin, tulin nyt kirjoittamaan aiheesta omasta näkökulmastani. 

Minä en päässyt opiskelemaan. Jäin 48. varasijalle vielä tuntemattomasta määrästä, kuitenkin noin viidestäsadasta pääsykokeeseen osallistuneesta, 854 hakijasta. 

Olosuhteisiin nähden minulla ei ole mitään syytä pettymykseen. Ensimmäinen virallinen hakukertani, osallistuin valmennuskurssille joka antoi loistavat puitteet niinsanotusti tyhjästä aloittavalle. Lähdin suurinpiirtein siis kurssille pari kertaa koko pääsykoeaineiston lukeneena, mitään siitä ymmärtämättä vain 2 kuukautta ennen koetta. Teksti ennen valmennuskurssilla siihen syventymistä oli lähinnä jotain tieteellistä puuroa josta en ymmärtänyt yhtään mitään.Voidaan siis puhua ihan hyvästä sijoituksesta. 

Epäonnistumisia on aina hyvä kuitenkin puida jälkikäteen. Niiden syitä ja aiheuttajia. Mitä kannattaa tehdä ensikerralla eri tavoin ja mitä jättää tekemättä. Mulle yksi kompastuskivi oli hirveä stressi töistä joita tein samanaikaisesti noin 20-30 tuntia viikossa lähinnä viikonloppuiltaisin. Lupauduin johonkin, mikä ylitti sen mihin tulisin pystymään. Viikkojen kuluessa omatoiminen opiskeluni romahti liian satunnaiseksi ja aloin jo hieman luovuttamaan koska en pystynyt laittamaan kaikkea itsestäni likoon. 

Ilmoittauduin hetki sitten valmennuskurssin uusintaan. Syksyllä ja keväällä olisi odotettavissa hallintotieteiden johdantokursseja avoimessa yliopistossa. Vaikka tulosten julkaisemisesta on kulunut vasta noin viikko, ajatukset ovat siirtyneet siitä jo jonnekin uuteen, tulevan miettimiseen. 

Toivon siis ensivuodelta uuden oppimista, uusia näkemyksiä, omaa aikaa ja ennen kaikkea keskittymistä siihen mitä tahdon omalta tulevaisuudeltani. Joten no stress kamut, kaikki ketkä samassa tilanteessa uiskentelette, kouluun kerkiää kyllä 😉