Lopeta jossittelu ja anna palaa

On päiviä, jolloin tulevaisuuden suunnitelmat ovat kirkkaana mielessä. Tiedät mitä  haluat ja miten sen saavutat. Päätös on luja eikä horju. Aika usein kuitenkin monilla meistä, myös heillä ketkä käyvät töissä, on mielessä monia ajatuksia mitä sitä elämällään tekisi. Mitä minä ihan oikeasti haluan? Missä olen hyvä? Mistä työstä nauttisin?

Jälkimmäisiä ajatuksia on ollut myös minulla vahvasti mielessä. Yhdessä vaiheessa ajattelee, että opiskelen juuri oikeaa alaa. Koet sen mieluiseksi ja saat onnistumisen fiiliksiä. Välillä mikään ei kiinnostaisi ja kaikki muut työt vaikuttavat mielenkiintoisimmilta. Se on ohimenevää, mutta pistää miettimään. Tietyin väliajoin on hyvä pysähtyä. Pysähtyä ajattelemaan ja pohtimaan. Mieli saattaa muuttua ja kiinnostuksen kohteet vaihtua. Ehkä se mikä ennen tuntui omalta, ei olekaan enää se asia, mistä saat nautintoa. Liian usein kuulemme vanhemmilta, miksei nuoremmiltakin ihmisiltä, kuinka he vihaavat mennä maanantaiaamuna kahdeksaan töihin. Kuinka he vihaavat olla päivästä toiseen heidän työpaikassaan. Kuinka he odottavat lomaa ja haaveilevat toisesta ammattista. Harvoin kukaan kuitenkaan tekee mitään asioiden muuttamiseksi. Tämä on hyvin surullista.

Miksi käyttäisimme yhtäkään päivää niiden asioiden tekemiseen, joista emme nauti? Miksi jatkaisimme työssä, josta emme pidä? Miksi emme pitkänkin uran jälkeen  vaihtaisi suuntaa, jos siltä tuntuu? Miksi emme lähtisi etsimään elämältä jotain mistä nautimme täysin ja joka ei tuntuisi edes työltä? Näihin kysymyksiin on varmasti yhtä monta vastausta kuin miettijää, mutta minä haluan sanoa juuri sinulle: Elät täällä vain kerran, emme voi tuhlata yhtäkään päivää siihen, että olemme työssä josta emme nauti. Nyt on aika nauttia elämästä ja löytää se mistä juuri sinä saat inspiraatiota ja onnistumisen kokemuksia. Koskaan ei ole liian aikaista eikä koskaan ole liian myöhäistä ottaa vastuuta omasta elämästään. ”Älä valita, sä voit valita.” Loistava sanonta. Et voi valittaa siitä, että olet 30 vuotta samassa työpaikassa tai alalla, josta et nauti. Sinun täytyy olla rohkea, rohkea tekemään muutoksia. Jos nautit työstäsi, aivan loistavaa. Jos et, lopeta jossittelu ja anna palaa. 

Villeimmätkin unelmat voivat toteutua. Ne ei toteudu yleensä odottelemalla. Et voi olla tekemättä mitään ja toivoa parempaa huomista. Sinun täytyy ryhtyä hommiin ja lähteä toteuttamaan haaveitasi. Haaveet ei toteudu yhdessä yössä eikä ilman hitonmoista määrää duunia. Ala tekemään edes pieniä tekoja kohti unelmaelämääsi. Se ei varmasti tule olemaan helppoa. Tielle tulee mutkia. Suorastaan kuoppia, jonne luulet jääväsi. Se on hetki, joka on merkitsevä. Juuri silloin sinun täytyy ponnistella ja päästä eteenpäin. Se jos mikä, kehittää. Siinä mitataan kuinka paljon oikeasti haluat kyseistä asiaa. Se on hetki, missä et voi luovuttaa sillä luovuttaminen vie sinut lähtöpisteeseen. Mieti jo valmiiksi mihin unelmien tavoittelu voisi kaatua. Mieti sudenkuopat jo etukäteen ja miten ne hoidat luovuttamatta. Harvan matka kohti unelmia on helppo, joten on tärkeää miettiä toimintatapoja kun haasteita ilmenee. Yhtä paljon kuitenkin mieti, mitä unelmasi ovat ja miltä niiden saavuttaminen tuntuisi. Motivoi itse itseäsi.

Sinun  täytyy olla pelkäämättä. Liian usein sanomme, ettei meidän taitomme riitä unelmien ammattiin tai unelmien saavuttamiseen. Fakta on kuitenkin se, että osaamme mutta olemme vain liian pelokkaita edes yrittämään. Yritä, yritä ja vielä kerran yritä! Et voi koskaan tietää mitä sen vaikeimmankin kuopan jälkeen seuraa. Entä jos siitä seuraisikin unelmien toteutuminen ja omannäköisempi elämä. Se, että tykkäisitkin työstäsi  ja päivittäin saisit iloa siitä mitä teet.

Sinun täytyy siis ottaa vastuu ja hoitaa homma kotiin. Älä käytä aikaasi stressaamiseen ja haaveilemiseen vaan anna palaa. Sä pystyt ihan mihin vain ja juuri nyt, on sinun aikasi elää omannäköistä elämää.

Ihanaa naistenpäivää upeille naisille ja energistä, aivan mahtavaa viikonloppua juuri sinulle!

Netta

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *