Mitä oon tehnyt

No niin. Täs 4 päivässä on tapahtanut ihan riittävästi asiaa. En oikein pysty keskittyyn kirjoittamiseen, kun Justimusfilms soi niin vihdan biisin. :DD Nonniin.

Perjantai…No ei silloin tapahtanut mitään muistamisen arvoista. Lauantaina mun täti ja mun siskon täti ja sen kaks lasta tuli meile myöhäisille synttäreille. Sain mun tädiltä mansikkasuklaata, hopeiset korvikset ja vaaleanpunaisen, sydämmenmuotoisen koru rasian. Meil oli niille tarjolla 3 eri piirakkaa, äiti leipo ne sitä edellisenä päivänä. 😀 Ne oli mun mielestä kaikki hyviä. Pääasiassa ne lapset leikki junaradalla ja kyl ne sitten jossain vaiheessa trampalla pomppivat. Onneksi mun ei tarvinnut kovinkaan heidän touhuiluunsa osallistua, kun kökötin huoneessani. Ne lapset oli kasvaneet ihan kauheasti. Varsinkin se pienempi poika. Se oli kasvanut hirveesti. :DD

Eilen oli myös kiireinen päivä.- Sen takia en ehtinyt postaamaan. Puoli kymmeneltä haettiin mummi mun enon naisystävän lapsen rippijuhliin. Me mentiin sinne kirkkoonkin, vähän myöhässä. Olihan se vähän noloa just ennen kuin ne rippityypit tulivat kiiruhtaa kirkon toiseen päähän. Koko kirkko oli 1 h 15 min ruotsinkielistä kidutusta ja mun jalat huus koko ajan apua, kun ne oli ihan rakoilla! Mentiin sieltä sitten sinne niille ja mä kökötin vaan sohvalla, kun he muut jutteli. Tällästä tää mun elämä on aina. Mä kuuntelen hiljaa, kun muut puhuvat. -.-

Tänään koulussa oli maatalouspäivä yhden meidän luokkalaisen tytön perheen maatilalla, jossa on lehmiä. 😀 Eka rasti oli joku kuinka paljon tääl on tuottajia…Toka oli hevosesta ja kanoista kertova rasti. Ja kun sen meidän luokkalaisen tytön pikkuveli Aarne (1.v) Oli meidän mukana ja kierteli raksit meidän kanssa. Pojat opetti sitä heittämään käpyjä kanahäkkiin. Hehe, repeilin ku se pikkupoika heitti niitä käpyjä sinne häkkiin. Mahto kanat innostua. Kolmas oli joku maidontie tms juttu. Neljäs oli, et käytiin pari askelta metässä päin lähdeellä. Sitten oli possuista yhden meidän luokkalaisen pojan äiti kertomassa. Sitten oli kaikkee papuja ja kasveja. Sitten oli vielä marjoja. Oli vielä hunaja raksi, jossa ei ollut mehiläisiä ja maatalouskone rasti. Sitten oli ruoka ja naapurin lasten äiti vei mut kotiin, koska sieltä oli LIIAN pitkä matka mulle kävellä.

Tällästä.

Suhteet Oma elämä

Päiväni kertauksena.

Moi, nyt pelkän tylsistyneisyyteni takia yritän kertoa yksityiskohtaisesti mitä olen tehnyt tänään. Mut herätettiin seitsemältä ja silloin pesin hampaat ja harjasin hiukset. Käyn myös aamuisin tietokoneella ennen koulua. Kello tais olla varttia vaille kahdeksan kun lähdettiin kotoota koululle. Iskä siis vei mut.

Mulla oli päällä ruskeat lökät, punaiset sukat ja mustat concerencet. (Ei kirjoiteta noin?). Aluks häpeilin tota yhdistelmää, mut ei se enää päivän aikana ollut paha, paitsi kun ne sukat piti tunkea mun concerenseihin sillä ne näytti muuten tyhmältä. Sitten vartin yli kymmenen mä lähdin terkkarille kävelemään. Home ongelma syistä terveystarkastus oli kunnan talolla. Kävelin koulusta sinne, onneksi pääsin perille. En kerro mitenkään yksityisemmin jutuista mitä siellä tehtiin. Mutta mulla se taisi kestää 40 minuuttia. Pääsin just äikän tunnille. Joku poika sano mulle

Se:”Sä sait karkkia.”

Mä: ”Enkä saanut.”

Se: ”Saithan”

Mä: ”En”

Muu poika: ”Kato pulppettiis.”

Se poika: ”Tyhmää jankata tollaisesta.”

Mun pulpetissa oli sitten 2 karkkia. Olin luullut et se väitti mun saavan sieltä terkkarilta karkin. Olin noliksena koko tunnin. Sit mentiinkin jo ruokailuun. Ruoka oli hyvää, kuten aina. Harmi tai itseasiassa vittu, kun siellä oli vaihtunut kevyt levivoit becel-kauhea-paha voihin. Kyllä, nyt en enää voi nauttia näkkäristä… -.- Toivon niiden kevyt levi voiden tulevan takaisin.

2 vikaa tuntia 12:00-14:00 oli kässää. Onneksi kukaan poika ei ottanut vallinaisena sitä, sillä vihaan kun meidän luokan pojat meluaa. 2 tyttöä otti puukässän. Tehtiin kässässä isoäidin neliöitä. Mun neliöstä tulee aivan vammainen, kuten kaikesta mihin ryhdyn. Äidin piti tulla hakeen mut koulusta ja ootin hetken siellä parkki paikalla. Häntä ei kuulunut niin lähdin käveleen kotiin. Hän sitten tuli puol matkassa vastaan ja valitti kun mulla ei ollut kännykkää mukana. -.-

Kotona kiepsautin heti ipadille ja oon nyt ollut netissä, katsonut telkkaa, pelannut vähän wiitä ja kävin suihkussa. 😀

dwrwq.PNGIsoäidin neliö. Kuva netistä!!

fefewrew.PNG

Amazing people- 2012-2013 (En omista kuvaa, otin sen videosta.) Youtube! Kaikki seuraavat kuvat ovat samaisesta videosta Youtubessa.

dewdrewrwq.PNG

dsfsafrewrew.PNG

dwsdqweqw.PNG

dffdefaew.PNG

dssawdew.PNG

 

Suhteet Oma elämä