Tänä aamuna

Huh, heräsin tänä aamuna reilut kaksi tuntia aiemmin kuin normaalisti. Ihan vapaaehtoisesti ja ilman hankaluuksia, kunhan nyt vain heräsin. Ja mikä aamu tämä on ollutkaan! Olen ehtinyt viedä koirani rauhalliselle aamulenkille, keittää ja juoda kahvia, katsoa aamutv:tä (ja hetken myös jotain supernoloa, traumatisoivaa aamuchattia ennen kuin viimeisiä patterivirtojaan vetelevä kaukosäädin suostui vaihtamaan kanavaa), kiistellä sotkuläjistä, saatella mieheni työmatkalle, etsiä ja löytää kadonneen lompakon ja syödä kunnon aamupalan pitkästä aikaa. Ja kello on vasta puoli kymmenen!

Aion ottaa tämän tavan käyttöön. Esimerkiksi kun menen iltavuoroon töihin, tuntuu helposti, että koko päivä on oikeastaan muilta osin hävinnyt. Aamu vain katoaa jonnekin kun nukut pitkään, sitten seuraa läjä pakollisia juttuja, jotka täytyy hoitaa ennen töihin lähtöä ja sitten pitääkin jo mennä. Sitten olet töissä, tulet myöhään kotiin, syöt, menet suihkuun ja nukkumaan. Ei ihme, että välillä on sellainen olo, että elämä valuu sormien lävitse.

Saan tuon ajattelemisesta joskus hirvittävän paniikin aikaan. Silloin tuntuu, että aika vain menee ohi enkä ole ehtinyt mitään, vaikka olisi miljoona asiaa joita tahtoisin tehdä. Se on kamala tunne!

Miten yksinkertainen ratkaisu tähän onkaan. Herää aiemmin, pahvi. Sitten on aikaa tehdä ja ajatella. Koska se, että posottaa päivänsä läpi ajattelematta sitä tietoisesti, alkaa helposti tuntua siltä, että aika tosiaan vain menee jonnekin viemäriin. Mutta jos välillä pysähtyy ajattelemaan, että täsä mä olen, niin otteen saa paremmin. Päivään tulee kiintopisteitä, joihin mieli tarttuu ja saa tuntumaan siltä, että aika ei ole ainakaan niissä hetkissä vain lentänyt ohitse.

Ainakin tänä aamuna olen täysin tietoisesti ehtinyt ajatttelemaan, että mitäs sitä sitten tekisi, vai istuisiko sitä vielä, keittäisi lisää kahvia ja lukisi vaikka lehteä. Tuntuu siltä, että tästä päivästä tulee ihanan pitkä!

Näitä lisää!

(kuva http://funnypictures.me/coffee-owls/# )