Päättämisestä osa 2.
Tein päätöksen, en ottanut tarjottua työtä vastaan.
En uskaltanut luopua vakituisesta työstäni, olkoonkin se kuinka väärällä alalla tahansa, en tahtonut muuttaa pois kaupungista enkä varsinkaan elää niin, että minun viikkoni vapaat päivät olisivat olleet arkipäivinä eikä viikonloppuna niin kuin miehelläni, koko vuoden ajan. Emme siis olisi nähneet juuri koskaan.
En tiedä teinkö virheen, mutta toivon, että tämä ei ollut viimeinen mahdollisuuteni päästä oman alani töihin. Joka tapauksessa päätös on tehty ja se on tärkeintä!
Päätöksen tekeminen on minulle uskomattoman vaikeaa. Se koskee niin isoja kuin pieniäkin juttuja: otanko suklaajäätelöä vai nougatia, sireenin vai ruusun tuoksuista pesuainetta, vakityön väärältä alalta vai pätkätyön omalta. Päättämisen vaikeus on virheen tekemisen pelkoa, varsinkin mitä isoihin juttuihin tulee. Sitä pelkää mokaavansa koko elämänsä jos tekee virheliikkeen.
En kyllä usko, että tein tällä kertaa virhettä, sillä olo päätöksen teon jälkeen on ollut kepeä. Mitä siitä vaikka olenkin edelleen myyjä, onpahan töitä! Mitä siitä vaikka sanoin ei hyvään työpaikkaan, eipähän tarvitse muuttaa pois kotoaan ja jäädä taas tyhjänpäälle työn loputtua!
Tekisi silti kamalasti mieli jossitella, mutta kiellän itseäni ja koitan hokea sitä kulunutta fraasia, että elämä kantaa. Tulee uusia mahdollisuuksia, töitä, ideoita, suuntia. Voihan olla, että löydän itseni vuoden päästä vaikka toiselta puolen maapalloa tekemässä jotakin, mitä en osaa ajatellakaan. Vaikka opettamassa indonesialaisia kalastajia uimaan, niin kuin joskus ajattelin kun seikkailin pienellä indonesialaisella saarella kalastajakylässä ja kuulin, että 90% kalastajista ei osaa uida ja silloin tällöin kun kalastaja putoaa veneestä ja hukkuu uimataidottomuutensa vuoksi, tämän perhe jää tyhjän päälle ja kamalaan ahdinkoon ilman mitään elantoa. Idealisti sisälläni tahtoi niin kovasti perustaa uimakoulun vapaaehtoisvoimin ja pelastaa edes jonkun.
Tai sitten voi käydä niinkin, että vuoden päästä löydän itseni tältä samalta tietokonetuolilta katselemassa samasta ikkunasta ulos samaa lumisadetta, elämässä samaa elämää.
Kantaahan se elämä silloinkin.
Jaavanmeri ja kalastajien poikia pyytämässä rapuja.