Huominen

Pääsiäislomani oli ihana, nautin jokaisesta hetkestä. Suklaamunat olivat ihania, koiralenkit auringossa olivat pitkiä ja arki tuntui kaukaiselta, vaikka olimme koko loman mieheni kanssa kaksin kotona. Vihdoinkin oli aikaa vain olla ja nähdä toisiamme ja itsejämme rauhassa.

Mutta nyt on taas arki ja astetta hermostuttavampi sellainen. Loman rentous ja onnellisuus on vaihtunut kireisiin hartioihin, sillä jännitysmomentteja on ilmassa: meneillään olevat yt-neuvottelut ja uudet seulontakokeet aiemmin olleista solumuutoksista kehossani. Joita ei siis ole enää, eihän.

Huomenna selviää, ehkäpä molemmat.

Aurinko onneksi paistaa ja suklaata on vielä jäljellä. Pitäisi kai osata vain luottaa siihen, että kaikki menee hyvin, koska on suuri todennäköisyys, että kaikki on oikeasti ok. Mutta kun on kova stressaamaan ja jännittämään, odottaminen tuntuu valtavalta taakalta, koska siinä ehtii niin hyvin murehtia kaikki kauheimmat skenaariot läpi. Miksi sitä täytyykin aina ajatella pahimman kautta?

Mutta huomenna olen viisaampi. Sitten toivottavasti hymähdän itselleni ja turhalle stressaamiselleni, hengitän vapaammin keväistä ilmaa ja  hymyilen onnellisena siitä, että kaikki on hyvin.

Joohan joohan joohan.