Ärsytyssensorit soi
Kirjoitan tätä tekstiä niskavillat pystyssä. Se johtuu siitä, että luin juuri erään älyttömän kiinnostavan kolumnin. Käykö teillekin joskus niin, että jotakin mielenkiintoista lehtiartikkelia, kirjaa tai kaverin facebook-päivitystä lukiessanne eteen tulee sellainen sana, joka jostain syystä ärsyttää älyttömän paljon? Se ärsyttää niin kovasti, että koko jutun lukeminen menettää hohtonsa, kun et voi lakata miettimästä miten raivostuttavaa on käyttää tuollaista sanaa. Ja pahinta on se, kun se sana toistuu niin monta kertaa, että lopulta kun pääset tekstin loppuun, olet aivan hermoraunio. Tässä artikkelissa oli juuri sellainen sana. Se oli prinsiippi. Argh, korvissa soi ja silmiä kirveltää!
Minulla ja eräällä tästä samasta ärsytysongelmasta kärsivällä ystävälläni on tapana pitää listaa tällaisista ärsytyssensoreita värisyttävistä sanoista, joita tulee eteen milloin missäkin. Emme siis kirjoita niitä varsinaisesti ylös, mutta aina silloin tällöin mainitsemme, että ”kuulin muuten taas yhden sanan, meinasin hypätä seinälle!”. Näitä sanoja on kertynyt yllättävän pitkä lista. Listalta löytyvät muun muassa sanat tuunaaminen, erähenkinen, kotoilu, kardigaani, fashionista, aplikaatio, bondaaminen…tai se kun sanotaan, että jokin ruoka on jollakin pedillä. Esimerkiksi ”Kuhaa salaattipedillä”. Sinänsä herkullisen kuuloista. Mutta ensinnäkin, salaatti ei muodosta petiä, koska se on salaatti. Ja toisekseen, mikään maailman ruoka ei ole pedillä, ellei se ole kirjaimellisesti sängyssä!!
Luulen, että tällä ärsytysoireilulla on jotain yhteyttä tietynlaiseen neuroottisuuteen. Se on vähän samaa sarjaa kuin kirjoitusvirheistä ärsyyntyminen. Tiedän, ei minullakaan ehkä ole ihan jokainen pilkku oikeassa paikassa, mutta jos huomaisin mahdolliset pilkkuvirheeni, kyllä ärsyttäisi! Toisin sanoen, jos jossakin ei ole logiikkaa tai joku ei mene täysin niin kuin pitäisi, se alkaa häiritä ja ärsyttää. Minä nyt vain tykkään siitä, että kaikki on oikein ja säännönmukaisesti.
Voi myös olla, että kaikki tämä johtuu liian pitkästä (ja liian humanistisesta) yliopisto-opiskelusta, joka on iskostanut päähäni sen, että kaikkea täytyy analysoida. (Se on muuten tosi raskas piirre kun koitat katsoa esimerkiksi CSI:tä, joudut aina analysoimaan, että mistä se nyt tuon muka keksi ja miten muka on mahdollista tietää jotain noin surkeiden todisteiden perusteella). Niinpä tässä analysointihulluudessani olen pohtinut näitä ärsyttäviä sanoja ja tehnyt sellaisen johtopäätöksen, että ärsytykseen on olemassa kolme erilaista syytä:
1) Monia näistä sanoista yhdistää suora kääntäminen jostain muusta kielestä, yleensä englannista. Esimerkiksi se prinsiippi, fashionista tai vielä pahempaa, statementkoru. Hrrr…niin mikä? Minusta sana ”asennekoru” tai ”koru, jossa on asennetta”, on niin paljon korvaystävällisempi kuin tuo kahta kieltä raivostuttavasti yhdistelevä mukayhdyssana! Törmäsin myös jokin aika sitten telkkariohjelmassa sanaan face designer. Ohjelmassa ollut face designer ei suinkaan suunnitellut uusia naamoja niin kuin kovasti toivoin, vaan ihan vain perinteisesti meikkasi niitä muotinäytöksiin. Eli siis meikkaaja! Jo pitkään käytössä ollut make up artist aiheutti tarpeeksi allergisia oireita, mutta että face designer!
2) Monia ärsyttäviä sanoja yhdistää myös täysin suruton lyhentäminen. Esimerkiksi spesiaali-sanasta (joka on jo itsessään ärsyttävä, eikö selvää suomea ole sana ”erityinen”) lyhennetty sana spessu. ”Ostetaanko jotain spessua viiniä illaksi?” Siis ostetaanko mitä?! Tai sana inspis. Tai fantsu. Se on fantastinen, tai ei mielellään sekään, vaan mieluummin vaikka ”upea”!
3) Jotkut sanat ovat vain saaneet ärsyttävän sävyn, kun niistä on tehty jotakin sillä hetkellä erittäin muodikasta asiaa tai elämäntapaa kuvaavia sanoja. Toisin sanoen ärsytys ei johdu niinkään itse sanasta, vaan sen käyttötavasta tai siitä, mitä se edustaa. Esimerkiksi sana vintage. Vintage-asiat itsessään ovat aivan ihastuttavia, mutta ärsytystä aiheuttaa tapa käyttää kyseistä sanaa. Sen sijaan, että sitä käytettäisi esitellessä aitoa 60-luvun kotelomekkoa, vintagea on alettu käyttää kaikenmaailman kirpputoreilta kahdella eurolla löydetyistä ketjuliiketunikoista. Lopputuloksena on vintage-inflaatio ja pullistuva otsasuoni. Toinen tähän sarjaan kuuluva sana on kotoilu. Sinänsä älyttömän ihana asia, rakastan kotona olemista, se on mielipuuhaani! Mutta että kotoilu. Pitikö siitäkin tehdä harrastus! Elämäntapa! Lifestyle!
Voi olla, että monet näistä ärsytyskynnykseni ylittävistä sanoista ovat täysin normaalia puhekieltä tai jotakin yleistä slangisanastoa, jonka ulkopuolelle olen jotenkin auttamattomasti päässyt jäämään ja olenkin pahoillani kaikille niille, jotka näitä sanoja käyttävät täysin luonnollisena osana puhumistaan. (Totta kai olen pahoillani, muutenhan stressaisin, että loukkasinko jotakuta.) Ehkä olen hieman ärsytysherkkä. En vain voi sille mitään, että omat, erittäin savolaiset korvani pärähtävät joka ikinen kerta näitä raivostuttavia sanoja kuullessani.
Eipä muuta kuin coolia sunnuntaita!
Ps. Se kolumni on muuten täällä, ihan mielenkiintoinen juttu.
http://www.hs.fi/tiede/K%C3%B6yhyys+on+aivoja+sy%C3%B6v%C3%A4+loinen/a1379382081489