Tiskiräteistä ja elämän keveydestä

Nyt on ilmeisesti jonkinlainen muutosten tuuli puhaltamassa. Tuntuu ihan siltä, että jotakin on tapahtumassa ja se on jännittävä tunne!

Luulen, että se tapahtuma on minussa itsessäni oleva asia, se on jokin sisäinen askel eteenpäin. Ei siis ehkä mikään maita ja mantuja täräyttävä muodonmuutos, vaan minusta vain tuntuu jotenkin erilaiselta, jotenkin kevyeltä. On tuntunut jo jonkin aikaa.

Se on sellaista pikkuhiljaa tapahtuvaa erilaistumista. Sen huomaa pienistä jutuista, kuten esimerkiksi siitä, että olen viime aikoina huomannut tykästyväni musiikkiin, jollaista en normaalisti kuuntele. Tai siitä, että lempivärini on salakavalasti itseltäni huomaamatta vaihtunut. Tai että olen huomannut kerääväni irtokarkkipussiini sellaisia karkkeja, joita en ole aiemmin katsonutkaan. Tai että olen tosissani ajatellut aloittaa liikunnallisen harrastuksen, minä, liikunnan vannoutunut vihaaja! Tai että vuosikausia samassa kohtaa itsepäisesti pysynyt jakaukseni on itsestään vaihtanut paikkaansa toiselle puolelle päätä. Huomasin sen tuossa aamulla peiliin katsoessani ja ihmettelin.

Yksi konkreettinen muutos on myös ollut se, että olen nyt viimeisen kolmen kuukauden ajan tehnyt jotakin, mitä en ole tehnyt aiemmin koko elämäni aikana – nimittäin käyttänyt tiskirättiä. Olen pienessä pöpöpelossani kammonnut tiskirätteihin koskemista ja olen hoitanut puuttuvan rätin hommat talouspaperilla niin kauan kuin muistan. Tiedän, se on epäekologista ja naurettavaa, mutta en ole voinut kuvitella tuovani keittiööni haisevaa, bakteereja kuhisevaa riepua, jolla pitäisi vielä pyyhkiä pöydät ja levittää niitä inhoja pikkuotuksia ympäriinsä. Mutta muutama kuukausi sitten kaupassa pesuainehyllyn ohi kulkiessani minulle tuli ihmeellinen olo, tuntui, että taidan olla valmis. Otin mukaani nättejä tiskirättejä paketillisen ja kotiin mennessäni otin heti yhden käyttöön. Olin jotenkin lapsellisella tavalla innoissani asiasta. Siinä se rätti nyt nökötti tiskihanan päällä eikä haissut yhtään! Sen jälkeen rätti on ollut käytössä päivittäin. En ehkä vielä ole niin edistynyt, että sietäisin samaa rättiä muutamaa viikkoa pidempään ja silloinkin olen pessyt rätin vähintään kaksi kertaa tiskikoneessa, mutta edistys on ollut suorastaan huomattavaa. Nyt on menossa jo kolmas rätti, joten tätä muutosta voinee pitää jo vakiintuneena tapana!

Voi olla, että tämä kaikki on vain jokin ohimenevä kausi, mutta juuri nyt tuntuu mukavalta. Henki kulkee paremmin ja tuntuu, että pää pysyy pinnalla. Se on huojentavaa noin yleisestikin ottaen, mutta eritoten siksi, että normaalisti näin syksyllä vajoan johonkin apatian syövereihin enkä tunne oikein mitään. Nuokun vain kirkasvalolampun vieressä ja ajattelen melankolisia ajatuksia. Nyt olen tässä viimeisen kuukauden ajan odotellut, että milloin vajoaminen alkaa, mutta ainakin toistaiseksi olo on tuntunut ihmeellisen kevyeltä. Herään aamulla helposti ihmisten aikoihin, kokkailen, lörpöttelen iloisesti puhelimessa ja avaan postin silloin kun se tulee luukusta. Kaikki tuo ei ole itsestäänselvää silloin, kun mieli mustenee yhtä aikaa iltojen kanssa.

Ehkä tämän hetken keveyteen vaikuttaa tuo ihana aurinko, mikä pilkistää pihapuiden oranssien lehtien välistä. Tai sitten se, että asiat ovat oikeastaan aika hyvin juuri nyt. Ja samalla sekunnilla kun tuon kirjoitin, tuli olo, että ei noin saa sanoa, koska karma kuulee ja saattaa kettupäissään rankaista. Mutta sanoinpa silti, ja se on täysin totta. Asiat ovat aikalailla mallillaan ja ajattelin antaa itseni kerrankin tunnustella rauhassa, miltä se tuntuu.

Se tuntuu siltä, että ehkä kirkasvalolamppua ei tarvita tänä syksynä niin paljon kuin aiemmin.

 

Onnellista lauantaita kaikille!

 

 

 

(Kuva löytyy sivuilta http://www.deviantart.com/art/Chinese-Painting-Birds-2392233. En tiedä taiteilijaa, mutta osuu mielentilaan!)