Kevät nousi päähän ja kaappeihin

Olen viime aikoina tahtonut eroon tavarasta. Kevät on kai löytänyt pääkoppaani! Olen penkonut vaatehuonetta ja kaappeja, siivonnut ja ihmetellyt kaikkea kaappien sisältöä ja luopunut paljosta. Hei hei pursuavat kaapit! Hei hei tavarat, jotka eivät ole nähneet päivänvaloa ties kuinka moneen vuoteen!

Paras hetki oli, kun äitini kävi kylässä ja sanoi laittavansa kirpputorin seuraavalle viikolle. Hän antoi minulle ovensuussa lähtöä tehdessään kymmenen minuuttia aikaa etsiä vaatteet ja tavarat, jos tahtoisin laittaa jotakin hänen mukaansa ja myyntiin. Hätäpäissäni keräsin kassiin mekkoja ja muita vaatteita, kynttiläkippoja ja astioita. Kun oli pakko päättää nopeasti, olikin niin helppo luopua!

Kiinnyn tavaroihin ja paikkoihin kovasti ja minun on yleensä vaikea luopua varsinkin sellaisista asioista, jotka ovat olleet minulla kauan. Alan miettiä, että niin käytin silloin kerran kesällä tätä hametta ja tuon kynttiläkipon sain ylioppilaslahjaksi…Mutta nyt olen ollut itselleni armoton ja pistänyt kylmästi tavaraa pois. Olen kyltymätön esteetikko ja rakastan kaikkea kaunista ja tavaraa onkin kertynyt yllättävän paljon siihen nähden, että neliöitä on käytössä se vähän reilu viisikymmentä. Eikä asiaa auta se, että on töissä jättitavaratalossa, joka on täynnä kaikkea ihanaa. Mutta kun on tarpeeksi monta kertaa nähnyt Himohamstraajien hulluja keräilijähamstereita telkkarista (kyllä, katson sitä soopaa) ja tuskastellut omia pursuilevia kaappejaan alkaa takaraivoon hiipiä ajatus, että pitäisiköhän jostain luopua, ihan vain varmuuden vuoksi!

Niinpä meiltä on nyt sitten kadonnut tavaraa ja paljon. Esimerkiksi lähes kaikki cd:t ja dvd:t lahjoitettiin pois. Mitä niillä enää tekee, kun on Spotify ja kaiken maailman Soneraviihteet ja Netflixit? Ainoat mitkä säästin, olivat Nikke Knattertonin ensimmäisten tuotantokausien dvd ja Jane Austen -dvdboksi. Muuta en koe tarvitsevani. Samoin lähtöpassit saivat isot kasat kirjoja, jotka on jo luettu ja joihin tuskin enää toista kertaa jaksaa uppoutua, kaksi vuosikausia laatikoissa ollutta kamalaa halppisastiastoa niiltä ajoilta, jolloin ensimmäistä omaa asuntoa piti muuttaa asumiskelpoiseksi, kasa kenkiä jotka ovat niin ihania mutta jotka vain ovat niin kurjia jalassa ja suurin osa kihartimista ja muista hiusväkertimistä, joita oli kertynyt jo aika todella monta. Mihin ihminen oikeasti tarvitsee kahta suoristusrautaa, kolmea erilaista kiharrinta ja lämpörullia ja kaikenmaailman patukoita, olkoonkin että kaikilla niillä saa erilaisen lopputuloksen?

Ja entä ne vaatekasat sitten. Jösses kuinka paljon ihminen kerää vaatteita, ihan huomaamattaan. Käytän murto-osaa vaatekaappini sisällöstä, loppuosa on siellä sitä varten, että jos tulee jokin tarve tai tilaisuus. Ei niitä tule. Todellisuudessa minä en ole niitä ihmisiä, jotka harkitsevat joka päivälle erilaisia asukokonaisuuksia ja käyttävät kaikenlaisia vaatevirityksiä. Kyllä minua muoti kiinnostaa ja tykkään kauniista vaatteista, mutta mieluiten vedän päälleni farkut ja t-paidan. Joten mitä tällainen ihminen tekee 32 mekolla tai 21 hameella? Ei niin mitään.

Mutta mitä tehdä kaikille niille tavaroille, joita on saanut lahjaksi esimerkiksi sukulaisilta ja jotka tulevat vielä käymään ja ehkä huomaavat, että tavaraa on kadonnut? Esimerkiksi anopilta saadut jutut. Tai hieman höperö mummoni, joka ostaa mitä omituisempia tavaroita lahjaksi. Hän vannoo ekologisuuden nimeen ja ostaa vain käytettyä tavaraa, mikä on sinänsä hyvä, mutta 99% tavaroista on täysin hyödyttömiä. Esimerkiksi viime vuonna hän antoi miehelleni joululahjaksi farkkukankaalla päällystetyn tyttöjen taskukalenterin ja neljä Kierrätyskeskuksen logolla varustettua kynää, joista kolme oli toimivia. Minulle hän lahjoitti tuoksuvaa kukkakuvioista kirjepaperia ja kirjekuoria sisältävän laatikon, jossa kirjepaperipinkasta oli jo revitty suurin osa papereista irti. Lisäksi oli arkillinen eläintarroja. Aika hupaisaa ja hellyyttävää.

Nyt kun turhuutta on saatu ulos talosta, ihmetyttää, että vielä on kamalasti tavaraa jäljellä. Jostain syystä mielessäni siintää sellainen hotellihuonemainen asunto, jossa on paljon tyhjää tilaa ja vain vähän esineitä esillä. Päätin, että ostan tästä lähtien vain asioita, joita oikeasti tarvitsen, tai mitä en tarvitse mutta tahdon kuitenkin, niin sen täytyy tulla käyttöön tai olla itsekseen katoavaa. Esimerkiksi kukat. Olen ostanut niitä joka paikassa olevia tulppaaneja nyt jo monta kertaa tänä keväänä, vähän aikaa sitten kimpun ruusuja, eilen narsisseja. Leikkokukat kuolevat lopulta pois eivätkä jää nurkkiin pyörimään, älyttömän hyvä ja ekologinen kodin piristys.

Tänään aion jatkaa tätä luopumisintoani ja pistää mäkeen vähän lisää juttuja. Hotellihuone-feng shui on vielä kaukana, mutta himohamstraajakoti vielä kauempana!

 

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *