Välillä aina on niitä pakollisia juttuja, joita ei odota innolla, joista ei usko nauttivansa yhtään ja jotka ahdistavat jo etukäteen, mutta jotka on vaan tehtävä. Minulle yksi tällainen juttu on työpaikan kehityskeskustelu.

Minusta jo sana kehityskeskustelu kalskahtaa korvaan siltä kurjalta hetkeltä, kun saat niskaasi kaikki virheet ja mokat mitä olet tehnyt ja sinulle annetaan ”rakentavaa palautetta”, jonka jälkeen lähdet pois hieman allapäin mutta helpottuneena siitä, että ikävä tilanne on ohi. Minulle tämä kurja hetki oli ruksittu työvuorolistaan toissapäivälle. Jännitti etukäteen ihan pirusti.

Aiemmissa työpaikoissani kehityskeskusteluja pidettiin lähinnä vain näön vuoksi: pomon kanssa pikaiset kahvit, kysymys että no miten menee – no tässähän tää  – joo mitäs meinasit kesälomalla tehdä? Tai toisena vaihtoehtona kehityskeskustelussa on käyty esimiehen puolelta hätäisesti läpi ne jutut, jotka täytyy nyt juuri parantaa ja sen jälkeen on sanottu että no niin eiköhän tämä ollut tässä, voit mennä takaisin töihisi. Esimiehet ovat olleet kiireisiä ja kireitä. Ei ole oikein uskaltanut avata suutaan, jos jotain asioita olisikin halunnut keskustella tarkemmin.

Mutta nyt oli ihan erilainen kehityskeskustelu, mihin piti oikein tosissaan etukäteen valmistautua neljäsivuisen kyselylomakkeen täyttämisellä ja keskustelunaiheita miettimällä.

Menin esimieheni työhuoneeseen jännittyneenä ja hieman vaivautuneena. Moikka, laita ovi kiinni, istuhan tuoliin, no niin, meillä olisi nyt tämä kehityskeskustelu. Otas tosta kulhosta karkkia. Luin sen sinun kyselylomakkeen, olitpa saanut paljon asiaa siihen. Aloitetaanko ihan tuosta ekasta kohdasta?

Ilokseni ja yllätyksekseni keskustelu oli hieno juttu ja hyvä kokemus. Esimieheni on vaihtunut ja tämä uusi ihminen olikin nimenomaan ihminen, sellainen henkilö, jonka kanssa pystyi puhumaan ihan oikeasti ja normaalisti, ilman että kokee olevansa jollakin tavalla alakynnessä tai puolustuskannalla tai pelkkänä vastaanottajana. Minulle on ihan uutta, että esimies voikin olla sellainen, helposti lähestyttävä, molemminpuoliseen keskusteluun kykenevä ja aidosti alaisistaan kiinnostunut!

Keskustelu kesti kokonaiset puolitoista tuntia ja se oli nimenomaan kehittävä. Sain paljon hyvää palautetta, myös korjausehdotuksia asioihin, joissa en ole niin hyvä. Keskustelimme ongelmakohdista työpaikassa ja siitä, miten niitä voisi porukalla saada kuntoon ja miten voisi kehittää kaikkien viihtyvyyttä, mutta puhuimme myös hyvistä ja toimivista jutuista. Niin miksi sitä aina pitäisikään puida vain niitä asioita, jotka on pielessä?

Vitsit että jäi hyvä mieli. Esimieheni sanoi, että aikoo vastaisuudessa pitää jokaisen alaisensa kanssa kerran kuukaudessa kehityskeskustelun. Normaalisti niskavillani olisivat olleet pystyssä jo pelkästä ajatuksesta. Nyt ei ahdistanut yhtään.

Keskustelun jälkeen ajattelin, että vaikka työpaikkani on niin väärä kuin se vain voi olla ajatellen koulutustani, niin voisi asiat olla huonomminkin!