Painajaisia
Olen nähnyt kuluneella viikolla neljänä yönä painajaisia. Sellaisia ahdistavaa laatua olevia, joista herätessään ei uskalla nukahtaa uudestaan ettei uni vain tulisi takaisin.
Ensimmäisessä unessa maailmaa piinasi valtava lauma zombeja. Kaikki työttömät olivat tulleet laman murjomina niin surullisiksi, että olivat surun takia muuttuneet zombeiksi ja alkaneet lahdata työssäkäyviä ihmisiä. Minä pakoilin koirani ja pomoni kanssa eräässä kodinkoneliikkeessä pöytien alla ihmisiä jahtaavaa zombilaumaa ja koitin itkupaniikissa hyssytellä koiraani olemaan hiljaa ja murisematta ettei meitä löydettäisi. Heräsin peloissani ja rutistin koirani kainaloon turvakseni. (Tässä kohtaa huomautan, että olen ollut työttömänä ja tiedän, miltä se tuntuu! Omalla kohdallani siltä, että zombiksi olisin voinut muuttua.)
Toisessa unessa olin kuvitteellisessa talossa entisen ala-asteeni lähettyvillä. Talossa asui ikivanha pariskunta ja heidän olohuoneessaan oli musta suuri ovi, jota he eivät koskaan olleet saaneet auki. Minä menin taloon ja tiesin heti, mikä ovi se oli: portti jonkinlaiseen aikajatkumoon. Jos oven olisi avannut, olisi tapahtunut jotakin hirmuista, siksi pariskunta ei ollut saanut sitä koskaan avattua. Kunnes luonnollisesti painajaisen ollessa kyseessä he sattuivat saamaan oven auki juuri kun olin paikalla, ja minä muutuin hirvittäväksi hirviöksi sillä samalla ovenavauksella. Muutuin sellaiseksi skifielokuvien kauhuolennoksi, joka kasvaa jättimäiseksi ja jonka ääni muuttuu tietokoneella muunnetuksi hirviömörinäksi. Katselin hirviönkäsiäni ja -jalkojani ja ajattelin kauhuissani, että hirviöminäni aikoo tappaa vanhan pariskunnan enkä voisi hillitä itseäni. Sitten heräsin.
Kolmannessa unessa olin maalaamassa ystäväni kanssa jonkin suuren vanhan puutalon ulkoseiniä sinisiksi. Istuimme todella korkealla puisella maalaustelineellä kesäpäivänä ja sudimme menemään, kunnes ystäväni kumartui ottamaan lisää maalia pöntöstä, horjahti, ja putosi kirkuen selkä edellä maahan. Kurkistin kauhuissani telineen yli ja ystäväni näytti kuin nukkuvan maassa, pää kiven päällä kuin tyynyllä. Kiipesin nopeasti alas telineeltä alas ystäväni luokse, hän oli elossa, mutta joka paikassa oli verta, laitoin hänen päälleen takkini ja sanoin juoksevani hakemaan apua. Juoksin ympäri kaupunkia, joka muistutti kotikaupunkiani mutta oli silti erilainen, törmäsin kadulla ensin mieheeni ja sitten isääni, he eivät kumpikaan osanneet auttaa. Juoksin ja etsin apuun tulevia ihmisiä, törmäsin paloautoon, ambulanssiin ja poliisiin, koitin soittaa hätänumeroon, mutta siellä oli vain vastaaja tai äänimerkki” olet jonossa”. Lopulta tajusin, että oli kulunut jo neljä tuntia eikä apua vieläkään löytynyt, palasin ystäväni luokse, hän oli aivan valkoinen. Suru oli musertavaa, sitten heräsin hätääntyneenä.
Neljännessä unessa tuntematon mies syystä tai toisesta ampui minua mahaan hopeisella aseella, jossa oli kaksi soikeanmallista pitkää piippua ja josta lensi valtava määrä pieniä hopeisia hauleja. Katselin pieniä reikiä täynnä olevaa vatsaani, josta valui verta noroina suureksi lammikoksi ja mietin, että varmaan nyt kuolen. Olo oli tyhjä ja haikea. Sitten heräsin kauhean ahdistuneena.
En ymmärrä, mistä nyt tuulee.
Olen nähnyt paljon painajaisia lapsesta saakka, ehkä keskimäärin kerran viikossa tai parissa, stressaavina aikoina enemmän. Kai minulla nyt on jotenkin stressiä, tai onhan minulla, mutta en tajunnut että noin paljon että pitää ihan painajaisia nähdä monta yötä putkeen. Koska olen nähnyt painajaisia kauan, minulle on kehittynyt sellainen taito, että oikein pahan unen keskellä pystyn herättämään itseni. Sanon itselleni unen läpi, että tämä on vain unta, herää, ja sitten avaan silmäni. Pystyn myös silloin tällöin sotkeentumaan hyviinkin uniini, esimerkiksi pystyn muistamaan unen läpi nähneeni saman unen jo joskus aiemmin ja ajattelemaan, että ai niin kohta tapahtuu noin ja kohta sanon tuolla tavalla. Sillä on kai joku nimikin, selkounikohan se oli vai mikä, en muista, mutta mielenkiintoista silti. Tunnen muitakin ihmisiä, joilla on sama taito, se ei kai ole mitenkään poikkeuksellista. Mutta ihminen on kyllä jännittävä kapistus!
Viime öinä tämä jännittävä kapistus ei tosin ole osannut käyttää taitoaan, täytyypä terästäytyä ensi yön varalle.