Saa vanheta

Minulla on tänään syntymäpäivä. Olen nyt 28 vuotta ja vajaa seitsemän tuntia vanha. Tai nuori, miten sen nyt ottaa.

Vaikka syntymäpäivät ovat iloinen asia, olen silti ollut viime aikoina hieman harmissani vanhenemisestani. On tuntunut kurjalta, että taas on kulunut vuosi, jota en saa enää koskaan takaisin. Ihan normaalia ja ihmiseloon kuuluvaa tuo iän kertyminen, mutta harmittaa silti. Olisi niin kivaa vain olla tämän ikäinen eikä vanheta ollenkaan! Enkä siis tarkoita sitä, että en tahtoisi vanheta ryppyyntymisen ja rupsahtamisen pelossa, antaa tulla vaan harakanvarpaita silmäkulmiin ja heltta leuan alle. Aina voi laittaa silmänympärysvoidetta ja tehdä kasvojumppaa, jos alkaa liikaa häiritä. Mutta elinvuosia, niitä ei saa takaisin, ja se minua painaa.

Mutta sitten kuulin pari päivää takaperin lauseen, joka pisti miettimään tätä asiaa uudelta kantilta. Eräässä haastattelussa muuan amerikkalainen, 87-vuotias, toisen maailmansodan veteraanimummo puhui vanhenemisesta sanoen:

”Don’t regret growing old, it’s a privilege denied to many.”

Mikä viisas mummo.

Todellakin, mitä sitä itse urputtaa vanhenemisestaan! Sitä saa vanheta! Kaikki eivät saa, mikä on hirmuisen surullinen ajatus. Minä vietän vasta 28-vuotispäivääni, mikä ei ole vielä mitään, mutta kaikki eivät saa sitäkään vähää.

Koitan muistaa tämän, sitten kun olen joskus oikeasti vanha mummo ja tarvitsen vähintään kahden käden sormet elämieni vuosikymmenten laskemiseen. On suuri etuoikeus, jos saa elää lähemmäs tai jopa kolminumeroisille luvuille.

Ja tällä hetkellä minulla on suuri etuoikeus, että saan olla juuri tämän ikäinen. Oivaltaminen on joskus pienestä kiinni.

Kiitos vanhalle amerikkalaiselle mummolle ja iloista vanhenemista kaikille!

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *