The Pole of Inaccessibility
Tiesittekö, että maailmassa on olemassa sellainen paikka kuin The Pole of Inaccessibility, eli Saavuttamattomuuden napa. Luin vähän aikaa sitten siitä kertovan artikkelin ja tuo ihmeellinen paikka on ollut mielessäni siitä lähtien.
Saavuttamattomuuden napa sijaitsee Etelämantereella 878 kilometriä Etelänavasta syvemmälle sisämaahan kohti mantereen keskustaa. Se on se piste, joka on kaikkein kauimpana Etelämantereen reunoista. Sillä seudulla eivät selviä hengissä kuin keisaripingviinit, jotka ovat kyllä niin ihmeellisiä otuksia, että ansaitsisivat ihan oman kirjoituksensa.
Saavuttamattomuuden napa on niin vaikeasti tavoitettava paikka kuin voi vain kuvitella, mutta ei se kuitenkaan ole valloittamaton. Muutama neuvostoliittolainen kävi siellä jo vuonna -58 pystyttämässä muovisen Leninin patsaan. Sittemmin pari norjalaista on onnistunut hiihtämään sinne, joten ei se oikeasti ole nimensä veroinen paikka ollenkaan. Mutta neuvostoliittolaisten punakoneraivosta ja norjalaisten parhaista suksivoiteluista (dopingeista) huolimatta heillä on varmasti ollut hieman työsarkaa Saavuttamattomuuden navan tavoittamisessa, sillä matka Etelämantereen reunoilta sinne on 1500 kilometriä suuntaansa, välineenä sukset ja koiravaljakot, mukana yli kuukauden eväät, teltat ja muut tavarat. Lisäksi Etelämantereen olosuhteet ovat tunnetusti hieman järeämpää sorttia, pakkasta 20-70 astetta, lumimyrskyt yleisiä, auringon nousu ja lasku molemmat tasan kerran vuodessa silloin, kun kesä vaihtuu talveksi tai talvi kesäksi.
Minusta Saavuttamattomuuden napa on kaikessa kiehtovuudessaan tosi runollinen ja allegorinen paikka. Se on kuin jokin kohta ihmisessä, joku sellainen unelma, toive, tavoite tai ajatus, joka tuntuu niin vaikealta ja kaukaiselta saavuttaa, että sen voisi nimetä Saavuttamattomuuden navaksi. Ei sillä etteikö sitä joskus voisi saavuttaa, mutta ei ilman pitkää ja hankalaa taivalta täynnä raivokasta ponnistelua.
Oma Saavuttamattomuuden napani on mielenrauha. Sen tavoittaminen ei ole mahdottomuus, koska se on jossakin olemassa, en vain ole saavuttanut sitä vielä. Olen vasta matkalla. Tai en vielä varmaan ihan matkallakaan, pakkailen ehkä vasta tavaroita ja laskeskelen montako kerrosta untuvatakkeja tarvitsen mukaani. Mutta määränpää on tiedossa ja se on kaikkein tärkeintä.
Buzz Lightyearin sanoja muokaten: kohti saavuttamatonta ja sen yli!
Se artikkeli löytyy tästä linkistä. Kannattaa lukea!
(Kuvat ovat samaisesta jutusta napattuja.)