Tylsistymistä ja inspiraatiota

Tänään minulla on ollut aikaa piirtää. Rakastan teräviä lyijykyniä, tussien kirkkaita värejä, valkoista paperia joka on aluksi aina hieman ahdistava. Käytän myös paljon maaleja, akryylejä lähinnä, mutta tussit vetävät eniten puoleensa. Niihin on niin helppo tarttua ja antaa kynän viedä. Varsinkin oikein ohut, teräväkärkinen musta tussi on ihana. Sen jälki on jotenkin niin kaunista, ohutta ja hempeää, mutta tosi mustaa ja haalistumatonta.

Olen piirtänyt lapsesta saakka paljon ja taiteilen edelleenkin säännöllisen epäsäännöllisesti, myös sivutoimisena työnäni. Nyt aikuisena olen huomannut, että minulla piirtäminen ja luovuus kulkevat käsi kädessä mielen virkeyden kanssa: kun menee hyvin, pää on täynnä ideoita ja kynä tai sivellin luistaa. Kun on oikein allapäin, ahdistunut tai stressaantunut, luovuus vetäytyy taka-alalle eikä kynästä irtoa mitään.

Olen myös huomannut, että laiskuus ruokkii luovuutta. Ainakin itselläni riippumatta siitä, meneekö hyvin tai huonosti, ainakaan kiireessä ei luovuus kuki. Tylsistyminen ehkä vapauttaa aivoista tilaa uusille ideoille.

Tänään olen ollut vapaalla ja ehtinyt pitkästä aikaa tylsistyä. No joo, olisi minulla ollut vaikka minkälaisia juttuja tehtävänä niinkuin nyt vaikka pyykkivuoren selättäminen, mutta äh. Makoilun, netissä roikkumisen ja kotikonttoria pitävän miehen halailun jälkeen olo on laiska, raukea ja vetelä: mikä mahtava hetki inspiraation tulla ja tarttua kynään. Mitä laiskempi sen luovempi, sanon minä!

Piirtäminen on uskomattoman terapeuttista ja palkitsevaa: kun paperille tulee se, mitä mielessään on katsellut, tuntuu onnistuneelta. Ei mielikuva tietenkään aina kopioidu paperille sellaisena kuin sen aivoissaan näkee ja joskus kynä tuntuu piirtävän täysin toisen kuvan kuin on päässään kuvitellut. Mutta onnistuminen se on sekin, jos inspiraatio on joka tapauksessa hyödynnetty ja paperille on muodostunut jotakin, mikä ehkä alkoi jonakin muuna mutta muuttui matkalla joksikin toiseksi.

Tänään inspiroiduin eilisten kukkien väristä ja eräästä lahjapaperinauhasta, jonka kerran näin kirjakaupassa ja joka oli niin hienon värinen, että se aiheutti monta ideaa takaraivoon hautumaan. Rakastan myös lintuja. Osasin pikkutyttönä ulkoa mummolan paksun lintukirjan, vaikka en vielä osannut kunnolla lukeakaan. Linnuissa on minusta jotakin ihmeellistä, esimerkiksi se, että nuo lentävät pikkuotukset (tai isot, riippuu lentäjästä) ovat kehittyneet dinosauruksista ja ovat lähin elossa oleva hirmuliskojen sukulainen. Jotenkin varpunen ja T-rex eivät minusta sovi samaan lauseeseen, mutta niin se vaan menee, maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.

 

papukaija1.jpg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *