7 asiaa, jotka olisi ollut hyödyllistä tietää vauvaelämästä

Yksi ensimmäisistä blogikirjoituksistani oli vinkkilista 9 kuukauden odotukseen. Vinkit syntyivät omista raskausajan fiiliksistä ja suuntasin ne erityisesti muille ensimmäistä kertaa äidiksi tuleville.

Nyt August on ollut maailmassa saman ajan, kuin mitä haudoin häntä vatsassani. Koska olen omasta mielestäni yhdeksän kuukauden jälkeen alan asiantuntija, on aika jakaa neuvoja muille ensikertalaisille. Jos olet ihmetellyt, miksi vauvojen vanhemmat puhuvat “eri vaiheista”, miksi heille syötetään joka paikassa jättiläiskokoisia juustonaksuja, tai miksi äitiyspakkauksessa on terveyssiteitä, kannattaa jatkaa lukemista. Jos uskallat.

On asioita, jotka olisi ollut omasta mielestäni kiva tietää ennen vauvan syntymää (miten valmistautua imetysmaratoneihin); asioita, jotka opin valveutuneemmilta äitikavereilta (kuolaaminen ei ole merkki siitä, että hampaat puhkeavat), ja asioita, jotka opin kantapään kautta (miten riisutaan housuvaippa, ilman että koko kylppäri on kakassa).

1.Varaudu siihen, että alku on yhtä imetystä

Muistan elävästi, kun neuvolan järjestämässä perhevalmennuksessa vieraili raikas ja hyvännäköinen pariskunta parikuisen vauvansa kanssa. Kaikki oli mennyt hyvin, synnytyksestä lähtien. Isä piti ylisöpöä, rusettipäistä vauvaa sylissään ja sai kaikki esikoistaan odottavat vanhemmat myhäilemään vienosti ihastuksesta.

Vauvan äiti kertoi yllättyneensä eniten siitä, kuinka paljon alussa tulee imetettyä. “Jotain kaksitoista kertaa päivässä”, hän sanoi. Tulevat äidit ja isät yleisössä kurtistivat kulmiaan. “Voiko muka olla? Eihän siinä ehdi muuta tehdäkään kun imettää”, kuiskasin epäuskoisena miehelleni.

Niinpä. Kun August syntyi, ei sitä muuta tullutkaan tehtyä. Hän söi ja söi ja söi, puolitoista tuntia kerrallaan. Kolme varttia yhdestä rinnasta, röyhtäytys, kolme varttia toisesta. Sitten kolme varttia taukoa, ja taas istuttiin. Iltaisin imetin usein neljä viisi tuntia putkeen. Sohva, imetystyyny, kännykkä ja paljon ruokaa. Hartiat jumissa, rinnat hellänä, maitoaivot sumussa. Kylmät kaalinlehdet onneksi auttoivat kesähelteillä (ah mikä odöör). Jälkeenpäin on harmittanut, etten aloittanut jotain uutta, törkeän hyvää netflix-sarjaa. Olisin ehtinyt katsoa vaikka kuinka monta tuotantokautta!

2. Hanki iso kasa kuukautissuojia ennakkoon

Avatessani innokkaana äitiyspakkausta, ihmettelin miksi siellä oli paketti kuukautissuojia. Olin siinä ymmärryksessä, että menkat eivät yleensä ala niin kauan kuin imettää. Haloo, kai niitä suojia ehtii sitten jokainen myöhemminkin hankkia. Little did I know.

Jälkivuoto, tuo runsas ystävämme, tähdensi siteiden tarpeen heti synnytyssairaalassa. Naistenklinikalla laitettiin kertakäyttöisiin verkkopikkareihin siteitä, jotka olivat yhtään liioittelematta pienen kynnysmaton kokoisia. Markettitavara ei olisi alussa riittänyt, mutta sillä olikin toinen funktio. Kun upottaa kuukautissuojan veteen ja laittaa sen pakkaseen jäätymään, on tuloksena kylmäkalle, jonka voi sujauttaa pöksyihin kynnysmaton kyytipojaksi. Ystävälliset hoitajat toivat minulle näitä huoneeseen säännöllisin väliajoin. Note to self: Älä pakkaa sairaalalaukkuun turhaan stringejä, vaikka kuinka olisit innoissasi uudesta raskauden jälkeisestä elämästä.

Entäs ne äitiyspakkauksen extra maxi night plus comfortit? Tulivat kotona tarpeeseen. Niitä olisi kannattanut hankkia iso kasa samalla, kun ostimme vauvalle valmiiksi saman valmistajan newborn-vaippoja. (Tavallaanhan siinä molemmille vaippoja vaihdettiin.) Myös se kuuluisa uimarengas, jonka päällä olin kuullut joidenkin äitien alussa istuvan, olisi ollut hyvä olla kotona valmiina. Reippaana naisena päätin kuitenkin pärjätä ilman. Ensimmäiset kaksi viikkoa istuin kätevästi vain toisen kankun päällä.

3. Se kolmionmuotoinen kankaanpala on kuolakauluri

August rupesi kuolaamaan valtoimenaan kahden kuukauden iässä. “Hän tekee varmaan hampaita”, kommentoi jokainen vuorollaan ristiäisissä. Lopulta ensimmäinen alahammas ilmestyi 8,5 kuukauden ikäisenä. Siihen ei liittynyt mielestäni enää juurikaan kuolaamista, kiukkua ja ruokahaluttomuutta kyllä.

Aluksi vaihdoin kuolan kastelemia vaatteita monta kertaa päivässä, kunnes huomasin eräällä toisella vauvalla hassunnäköisen huivin kaulassa. Sitten syttyi lamppu! Siellä äitiyspakkauksessa oli semmoinen kolmionmuotoinen vaate, joka ei kyllä ollut kestovaipan osa eikä mikään päähinekään. Kaivoin esiin tuotelistan. Selvisi, että tuo mysteerikankaanpala oli kuolakauluri! Otin heti käyttöön ja hankin monta lisää. Hirveän kätevä. Nappaa usein myös pahimmat puklut.

4. Totuta tuttiin ajoissa

Neuvolassa painotettiin raskausaikana, että vauvalle ei ole hyvä antaa tuttia ensimmäiseen pariin viikkoon, jotta hän oppii kunnon imuotteen rinnasta. ”Ahaa, okei”, me nyökkäilimme. Kaksi päivää synnytyksen jälkeen odotimme Naistenklinikalla vastasyntyneen Augustin kanssa vuoroa lääkärintarkastukseen. Jonossa ennen meitä uunituore äiti piteli sylissään paripäiväistä vauvaa, jolla oli, härregyyd, tutti suussa! Paheksuimme hiljaa katseillamme, “ei saisi vielä antaa”.

Joitain päiviä synnytyksestä äitini huomasi Augustin roikkuvan rinnalla kolmatta tuntia putkeen ja kysyi, että pitäisikö antaa tutti. “Sillä näyttää olevan aika kova imemisen tarve.” No niin näytti olevan. Kuuliaisina kansalaisina aloitimme kuitenkin tutin käytön vasta neuvolan ohjeen mukaan, ja mitä ihmettä, se ei kelvannutkaan?!

Ensimmäiset puoli vuotta tutti ei toiminut odotetusti. Joulun alla August sai kummitädiltään tuliaiseksi bränikän tuttirasian, jossa luki “6+”. (En ollut sitä ennen tiennyt, että eri-ikäisille vauvoille on erilaisia tutteja.) Yhtäkkiä tutista tuli kiva kaveri, jonka August kävi nappaamassa suuhun leikin lomassa – siis silloin kun hän oli tyytyväisimmillään. No, nyt se tutti toimii onneksi kuin töpseli pistorasiaan, mutta kohta neuvola kai ohjeistaa, että siitä pitää päästä eroon.

5. Naksut takaavat ruokarauhan

Itse olin aina ihmetellyt, miksi pienten lasten vanhemmat kantavat mukanaan niitä valtavia vaaleankeltaisia juustonaksujen näköisiä höttöpuikuloita. Mikä juttu se on? Ihmettilin kieltämättä myös sitä, miksi lasten pitää saada ruokailla sormin, koska siitä syntyvä sotku on jäätävä.

Neuvolan nykyohjeistuksen mukaan vauvan tulee aloittaa kiinteiden ruokien maistelu nelikuisena ja puolivuotiaana syödä jo useampi ateria päivässä. August ei innostunut ruuasta kuin vasta seitsenkuisena ja sen jälkeenkin ruoka on maistunut hyvin vaihtelevasti. Välillä on massakausia (“syökö hän liikaa?”), välillä taas suu pysyy visusti kiinni vaikka kokeilisi kaikki hämäystemput ja laulaisi jokaisen lempilaulun koreografian kera. Sen takia siis sormiruoka. Kun vauva kieltäytyy syöttämisestä, on ruuat lätkittävä pöytään hänen korkeutensa itse napsittavaksi.

Naksut ovat lounastreffien, brunssien ja kyläilyjen pelastus. Ne eivät ole ravintoa, vaan tekemistä. Ne antavat mahdollisuuden vanhemmalle ruokailla hetken rauhassa. Meidän hoitolaukussa kulkee nykyään aina rasia mukana, jonka vakiovarusteena on paria eri naksusorttia ja pieniä herneen kokoisia talkmuroja. Idea kopioitu äitikavereilta.

6. Hyväksy vaiheet

Vauvavuosi on yhtä vaiheiden vuoristorataa. Siihen on hankala valmistautua, koska vauvat ovat niin erilaisia. Asenne ratkaisee. Kun vauva nukkuu ensimmäistä kertaa aamuun saakka, ei kannata ajatella, että “ah vihdoinkin se alkaa nukkumaan”! Ajattele sen sijaan, että wow, olipa mieletön yö ja näistä unista pitää olla tänään kiitollinen. Muutaman päivän päästä homma on saattanut taas kääntyä päälaelleen. Se voi olla henkisesti hieman raskasta, jos on ehtinyt jo nuolaista ennen kuin tipahtaa. Nimim. kokemusta on.

Unissa on vaiheita, imetyksessä on vaiheita, syömisessä on vaiheita, ja yleisessä tyytyväisyydessä on vaiheita. Hyviä ja huonoja. Mikään ei ole pysyvää. Seesteinen imetystaival voi saada stopin rintaraivareista tai perustyytyväinen vauva voi muuttua huonouniseksi kiukkupussiksi, kun ensimmäiset hampaat tekevät tuloaan.

Augustin kanssa alku oli niin rankka, että kaikki puolen vuoden jälkeen tapahtunut on tuntunut siihen nähden kevyeltä. Vaiheet täytyy hyväksyä osaksi kehitystä, kuten vaikka se, että “Kuningas Ei” (tätä biisiä kuunnellaan paljon) kieltäytyi pullosta muutaman kuukauden ikäisenä eikä ole siitä sen koommin juonut. Kavereiden vinkeistä nokkamukit, pillimukit, vesilasit ja muut härpäkkeet on kokeiltu. Ainut mihin saa vähän korviketta piilotettua, on iltapuuro, kun se tarjoillaan itse täytettävästä välipalapussista. Pussi pelasti eräätkin polttarit, kun en ollut kotona imettämässä ennen nukkumaanmenoa.

7. Budjetoi apteekkikuluihin

Edellisestä voikin päätellä, että varusteluihin on matkan varrella upotettu yksi jos toinenkin euro. Sen, minkä on voinut hankkia käytettynä, olemme hankkineet. Mutta ihan kaikkea ei tietenkään voi. Talous-exceliimme ilmestyi varsin varhain sarake nimeltä August ja toinen nimeltä apteekki. Vauva-panadolien ja nenäimurien lisäksi olemme olleet markkinoinnin uhreja kaikennäköisille “lääkkeille” puuduttavasta hammasgeelistä (ei toiminut) maitohappobakteereihin (ei mitään eroa).

Bonus: housuvaippavinkki

Ystäväni kehotti siirtymään housuvaippoihin, kun vauva kasvaa (lue: kiemurtelee) ulos hoitopöydästä ja kun vaipanvaihtoon tarvitaan kaksi aikuista pitämään raajoista kiinni. August ei tunnetusti pysy sekuntiakaan vuorokaudesta paikoillaan, joten otin neuvosta vaarin. Housuvaipan pukeminen oli kyllä teippivaippaa helmpompaa, mutta riisumisesta tuli aivan järkyttävä sotku. Syy: Yritin riisua vaipan samaa kautta kuin olin sen päälle pukenutkin. Reisillehän se meni – kirjaimellisesti. Vinkki: housuvaipan reunat on tarkoitettu revittäväksi. Näin kinuskit pysyvät kasassa ja kylppäri kiiltävänä.

Lopuksi

Hyvät tulevat vanhemmat,

varautukaa siihen, että alkutaipale tuoreen perheenjäsenen kanssa on varsinainen eriteshow. Maitoa, puklua ja niskakakkoja. Hikeä, verta ja kyyneliä. Onnenkyyneliä. Ihanaa ja kamalaa samaan aikaan, kuten aiemmin kirjoitin.

HUUMORINTAJULLA pääsee pitkälle. Voin kertoa, että yhdeksänkuukautisen kanssa ei mene päivääkään, ettei naurattaisi. Maailman paras (ja hauskin) asia on se, että on oma lapsi.

<3: Veera