Valmiiseen pöytään (14+0)

Tuntuu, että asiat on päätetty puolestani, että minun ei tarvitse kuin odottaa ja pyöräyttää mukula maailmaan. En tiedä onko tämä nyt ylireagointia ja täysin aiheetonta, mutta tältä tuntuu nyt:

On ihanaa, että on ihmisiä tukena ja turvana kun oma elämä ja maailma mullistuu, mutta olisi mukava saada itse päättää asioista, eikä seurata sivusta kuinka kaikki järjestyy itsestään. Arvostan todella sitä, että tulevat isovanhemmat ovat mukana auttamassa ja että mieheni on erittäin innokas tulevasta pienokaisesta, kaikilla näin ei ole, ymmärrän sen, mutta en kuvitellut kuitenkaan että ajatukseni sysätään syrjään ja kerrotaan kuinka asiat tehdään.

Itse olen aikas tarkka siitä miltä koti näyttää, sisustuksesta ja sellaisesta. Johtunee täysin siitä, että molemmat vanhempani ovat työskennelleet huonekalujen ja sisustuksen parissa lähes koko elämäni ajan. Pienenä tyttönä yksi haaveammateistani oli sisustussuunnittelija, piirtelin pohjapiirustuksia ja huoneeni järjestys muuttui muutamankin kerran kuussa.

Vauvaa varten tarvitsee hankkia vaikka sun mitä ja olen tehnytkin listaa, ettei mikään unohtuisi. Hommattavaa on hirmuisesti tai ainakin rahaa saa palamaan jos niin haluaa. En halua kaikkea uutena, vain välttämättömät (tutit, pullot, petivaatteet..), joten on mahtavaa, että mieheni olisi saamassa tuttaviltaan tarvikkeita halvalla/ilmaiseksi. Mieheni ilmoitti, että saadaan pinnasänky, syöttötuoli ja hoitopöytä kun vaan käydään hakemassa. Erehdyin kysymään, että minkähän näköisiä/värisiä/kuntoisia nämä on, niin vastauksena oli, että kyllähän ne nyt otetaan kun ilmasiksi saadaan. Jaha jaha. Itse haluaisin jotain yhteen sointuvuutta. Vaikka vauva ei kauaa syöttötuolia ja pinnasänkyä tarvitsekaan, jotain tyyliä on oltava! Meille tulee hyvin todennäköisesti koivuinen ruokapöytä, joten toivoisin, että syöttötuoli olisi myös koivuinen/vaalea. Pinnasängyn taas haluaisin olevan hieman tummempi, koska minulla itselläni oli pienenä sellainen käsin puusta tehty verhokehikko sängynpäädyssä. Kehikko on pähkinän värinen ja siihen on tosiaan käsin veistetty enkeli. Ja tottakai haluan samaisen enkelin suojaamaan oma lastani. 🙂 

Varsinkin tässä vaiheessa, kun ei vielä ole tiedossa lapsen sukupuolta, olen äärettömän tarkka pienokaisen tulivista vaatteista. Perussimppeleitä, vaaleita värejä, jotka sopivat kummalle tahansa. Oma äitini ostelee jo potkupukuja sun muuta, myös tuleva anoppi on ostanut joitain haalareita ym… Olen yrittänyt sanoa, että malttakaahan nyt mielenne, että kyllä tässä vielä kerkiää ja että haluaisin itsekin hankkia omalle lapselleni asioita. ”Älä sinä nyt ostele kauheasti kun niin paljon saatte kuitenkin lahjaksi kaikkea.” Oli sitten tulossa tyttö tai poika, en halua vaatteisiin mitään figureja ja riemunkirjavia kuvioita. Jos pienokainen on tyttö, ei neitiä pueta prinsessaksi. En voi sietää sellaisia hörsylä pitsi lasten vaatteita yök. Tässä esimerkki, joka on kyllä hyvinkin hillitystä päästä.31oknckruhl._sl500_ss500_.jpg

Sitten on tämä nimiasia. Etunimistä on päästy sopuun, eikä niistä tainnut olla minkäänlaista vääntöäkään, mutta sukunimi. Voi että!! Emme ole mieheni kanssa naimisissa, emme edes kihloissa. Asiasta on ollut puhetta ja häät olisivat kyllä tulossa viiden (??) vuoden sisällä. Aikomus on ainakin mennä naimisiin oli sitten ajankohta mikä tahansa! Mutta tämä nimi asia, mieheni suunnalta on tullut, voisi sanoa jopa, että ilmoitusluontoisesti, että lapsi saa hänen sukunimensä. En varsinaisesti ole hänen sukunimeään vastaan, mutta olen sitä mieltä, että lapsi olisi kanssani samaa sukunimeä siihen asti, kunnes naimisiin mennään. Aikaisemmin olen vakaasti ollut sitä mieltä, että jos naimisiin joskus menen, että pidän oman sukunimeni, mutta mieli on nyt kyseisen herran kohdalla muuttunut ja raskauskin on varmasti mielipidettä muuttanut. En ymmärrä miksi lapsen tulisi saada isänsä sukunimi jos vanhemmilla on eri sukunimet? Jostain keskustelu palstalta luin mielipiteen, että kaikki tietäisivät kuka on lapsen isä. Kyllä sen tietää meidän tapauksessa ihan varmasti kaikki ja jos joku kehtaa muuta epäillä saa selkäänsä. Menee mieheni sanoin: nenähommiksi! 

Mieheni ilmoitti minulle pari viikkoa ilouutisten jälkeen, että hän on pyytänyt kahta ystäväänsä kummeiksi lapselle. He ovat mieheni lapsuuden kavereita, joista toisen olen tavannut pikaisesti kaksi kertaa. Lähes tulkoon samassa rysäyksessä mieheni ilmoitti, että toisesta näistä herroista tulee sylikummi. Itse en ollut ehtinyt edes ajatella kummi asiaa ja hirveät paineet sainkin siitä. Kenet minä haluaisin kummiksi lapselleni? Olen pyytänyt serkun tyttöä kummiksi ja hän suostuikin. Omat kummini eivät ole olleet yhteyksissä minuun tai oikeastaan koko perheeseen sen jälkeen kun olen täyttänyt 5 vuotta, joten minulla ei juurikaan halua ole moisista kummiusasioista, mutta olisi ollut mukava, että asiasta olisi keskusteltu yhdessä.

Mieheni asuu toisella paikkakunnalla, olemme seurustelleet vuoden ja koko tämän ajan kaukosuhteessa. Olen ollut sitä mieltä ettei kaukosuhteet ole minua varten, mutta kyllä tuo mies on niin ihana, että vaikkei mukavaa erossa ole ollakkaan, olen valmis reissaamaan tätä väliä. Olemme puhuneet, että koska mieheni on hyvä palkkaisessa työssä toisella paikkakunnalla, on minun parempi siirtyä äitiyslomien ja perhevapaiden ajaksi hänen luokseen. Olen huomannut painostusta muuton suhteen. Olen sanonut, etten aio loppu elämääni asua kyseisellä paikkakunnalla. Muutin pari vuotta sitten pois sieltä, eikä minua sinne takaisin saa muut kuin mieheni ja tämä tilanne. En aio tietenkään irtisanoa itseäni töistä täältä. Jotenkin tuntuu, että kaikki olettavat minun jäävän sille tielleni kun nyt muutan takaisin. Voihan niin käydä, ikinä ei voi tietää, mutta olen vakaasti sitä mieltä, etten aio loppu elämäkseni jäädä. Pelkkä ajatus paluusta ahdistaa, mutta perheen takia olen valmis tekemään kompromissin. Nyt alkuun se on aivan se ja sama missä mammalomani vietän, kunhan saan olla rakkaani lähellä ja kasvatamme yhdessä pienokaistamme.

Oikeastaan vauvan sukupuolikin on jo päätetty. Vanhempani ja mieheni ovat sitä mieltä, että poika sieltä tulee. Olen yrittänyt sanoa, että kun ihan hyvin se voi olla tyttö. ”Lopeta nyt jo, poika sieltä tulee.” sanoi isäni. 

Yhteenvetona tulevalle lapsellemme on päätetty sukupuoli, kummit, hankittu vaatteet, tarvikkeet ja minä ”saan” vain olla ja odottaa sekä toteuttaa miten on ennaltamäärätty.

Kommentit (1)
  1. Onneksi ainakin saadut huonekalut (sänky, syöttötuoli..) on helppo ja nopea maalata mieleisen värisiksi 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *