12+4

 

Olen raskaana, tänään on menossa raskausviikko 12+4. Haluan kirjoittaa ylös omia mietteitäni ja tuntemuksiani raskaudesta. Vielä näin alkuun haluan tehdä sen anonyymisti, koska en halua kovinkaan monen asiasta tietävän, vielä.

Tämä on meidän pienen perheen oma asia, enkä halua/jaksa kuunnella muiden neuvoja ja mielipiteitä asiasta.

Minulla on sellainen tunne, että tuttava piiristä löytyy neuvojia. Tiedättekö sellaisia ihmisiä, jotka ovat niin pirun viisaita ja tietävät kaikesta kaiken, vaikkeivat olisi koskaan  olletkaan esimerkiksi nyt juuri raskaana.

 

Toissapäivään asti varsinkin halusin pitää asian mahdollisimman pienen piirin tiedossa. Ennen toissapäiväistä ultraa, ainoa tieto raskaudesta oli tullut kolmella positiivisellä raskaustestillä, menkkojen pois jäämisenä ja julmettuna oksenteluna, mutta enhän minä nyt tuollaisia usko! Vaikka viettää useita päiviä pää vessanpöntössä, se ei saa minua vielä vakuuttuneeksi raskaudesta!

Voi että sitä kyynelten ja helpotuksen määrää kun mentiin tiistaiaamuna ultraan ja näki sen pienen siellä! Toinen niin jumppasi, venytteli ja koukisteli!

 

 

Hyvä, että oli ehditty laitetta saada mahan päälle, kun mie jo vilauksen näin ja samantien kyynelmeri oli valmis. En tiedä, kerkeskö meidän herra edes tajuta, että siinä se jo vilahti kun mie jo vollotin täyttä päätä!

Mukulalla on kaikki hyvin ja ”ruoka aikaan on oltu kotona” sanoi tutkimusta tehnyt täti. Se tieto helpotti kummasti kanssa oloa. Itsellä tosiaan ole moneen viikkoon pysynyt oikein mikään ruoka sisällä ja painokin on tippunut useamman kilon niin totta kai se nyt käy mielessä, et mitäs jos mukulalle ei riitä ravintoa, vaikka kuinka toitotetaan, että pieni on sen verta omahyväinen, että ottaa kyllä sen mitä tarvitsee!

Ultran jälkeen läheteltiinkin sitten ultrakuvia meidän pienestä tuleville isovanhemmille, tädeille, enolle, kummeille ja muutamalle kaverille, jotka asiasta jo tiesivät.

 

Eilen jäinkin sitten taasen sairaslomalle. Keskiviikosta sunnuntaihin lepuutellaan. Aiemmin olen ollut kahdessa erässä viikon pätkät saikulla oksentelun takia.

Kuinka paljon on pyydetty, että sais nukuttua silleen et akut latautuu ja syötyy silleen, ettei tuu paha olo. Tää on just niin siistiä, et kun syö tulee öklö olo, kun et syö tulee taas öklö olo ja oksennus lentää.

On ”hieman” vetämätön olo, kun ei saa nukuttua yöllä. Heräilen puolentunnin – tunnin välein, pyörin kuin hyrrä, hyvää asentoa ei meinaa löytyä, vuoronperään tulee tuskan hiki  ja palelu. Ne hetket kun nukkuu, unet on tosi sekavia ja jotkut jopa pelottavia.

Aamulla kun herää, väsyttää ihan yhtä paljon kuin illalla nukkumaan käydessäkin!

 

Tänään ei olekkaan ruoka taas maistunut. Samu Sirkka istuskelee tuossa olkapäällä ja muistuttelee terveellisesti syömisen tärkeydestä. Joo joo, yritän! muttei nää täytetyt croisantit ja subwayn patongit nyt oikein ole sellaista monipuolista ravintoa! Koitan nyt vain olla miettimättä moisiaja syödä sen mikä sattuu maistumaan.

 

Olisi pitänyt aloittaa kirjoittaminen jo aiemmin. Askarruttavia asioita pyörii niin paljon päässä, ettei meinaa saada niitä enää ulos, ainakaan kovin järkevästi! 12 viikossa (joista noin 8 viikkoa olen tiennyt raskaudesta) ehtii ihmettelemään niin monia asioita, kuten onko vaavi tyttö vai poika, miten töissä suhtaudutaan, entä tuleeko miulle raskausarpia, kuinka saan raskauskilot pois, miten mammaloma menee ym…? 

 

Sen verran vielä palstan nimestä, Niilo Nyytti, että pitäähän sitä pikkuista joksikin kutsua, joten tiedätte nyt sitten kenestä on puhe, kun puhutaan Niilosta. Rakkaalle isoäidilleni tiedoksi, ettei ole syytä huoleen, ei lasta nimetä Niiloksi vaikka pienokainen olisikin poika. Nimi pidetään salassa. Kyllä, nimiäkin on jo mietitty! :)